Tuon ilmajäähdytteisen kun saisi hyppysiin vähäksi aikaa (ja luvan purkaa), tai kunnon kuvat, niin nikkaroisin kopion. Miksei tuo 17s:n. Tuo vanhempi sopisi paremmin. Mulle olisi kyllä teknisesti helpompi tehdä tuo vesijäähdytteinen. Noiden jäähdytysripojen nikkarointi on hidasta ja työlästä, ellei saa alkuperäistä muotiksi kopiointiin. On käynyt kyllä mielessä tehdä rungostakin kopio, eli toinen. Siihenhän olisi malli jo olemassa. Tuon jo meillä olevan olen ajatellut pitää tuon näköisenä. Sillä kun on oma historiansa.Jos jollakulla on olemassa joku aihio tai tietoa sellaisesta niin voi ilmoittaa. Lähinnä vaihteisto ja ensiöveto niin olisin kiinnostunut. Saa siinä olla muutakin. Vaihteita olisi hyvä olla vähintään 5. PV voisi olla halvin, Minarelli kiinnostavampi. Eläkeläisen pudjetti on otettava huomioon. Oma työ ei juuri maksa. Pitää muistuttaa itselle myös se ettei tämä ole ainoa projekti. Latvian suuntaan on pyydykset heitetty. Jos vaikka tärppäisi niiden piirustusten osalta. Nyt nukkumaan ja aamulla kohti Teivoa.