Kotiseudulla oli sellanen sanonta, että aika tavaran nautihtoo!
Joitain vuosia sitten meille kaivettiin sähköt tulemaan maajohtoa pitkin. Samalla kaivannolla vetivät lasikuitua, tiijättehän sen kaapelin, missä kulkee kuvia tietokonneeseen ja televiisioon. Katolla aikojen alusta ollu antenni sitte kohta purettiin pois, ja jäi ylimääräseks sellanen parin tuuman putki. Laitoin talteen tuohon autokatoksen seinän viereen.
No eilen kun lämmöt nous pihalla jonkin verran yli kymmenen asteen, ja oikein paisto, alko katolla lumi huveta melkosella vauhilla. Ja vettä tuli syöksytorvista tasasta ja reipasta tahtia alas. Ni eikös yks sadevesikaivo täyttyny pikku hiljaa; ei mee etteenpäin yhtä joutuin kuin katolta tullee. Ei se umpitukossa ole, mutta ei vedä tarpeeks nopsasti, on oirehtinu jo aikasemminkii kaatosatteilla.
Nytpä sille antennin putkelle löyty käyttö, ei ne ylimääräset veet valu talon seinän viereen, vaan ohjataan pihan salavalle suureen tarpeeseen:
Eilen tuo homma tapahtu, ei tännään. Ja eilen avasin pyöräilykaudenkin, nimittäin polkupyöräily. En vielä ihan ulos tohtinu, mutta sisätiloissa, ja valvotuissa olosuhteissa. Sähköpyörällä, se ei tosin ollu sähköavusteinen, pikemminkin miun pit tuottaa sähköä polkemalla. Eripuolille roppaa meni kait parikymmentä piuhaa, hoitotäti mittas verenpainetta vähän väliä, lääkärsetä tarkkaili muuten vaan. Oli muuten pätevä lääkäri, hoitotäti ei saanu siihen pyörään liittyvää tulostuslaitetta toimimaan, vaan annas olla kun lääkärsetä otti mustekasetin irti ja laitto takasin, ja veti ruttaantuneet paperit konneen sisuksista, ni rupes lyyti kirjottamaan! Reitti oli sellanen, että tasasin välein ylämäki jyrkkeni, kunnes en ennää jaksanu polkee. Ei tarvinnu hypätä taluttamaan, sai lopettaa ja asettuu huilausasentoon.
jaakkovaakko
