Ilotulituksen kuvaus on oma lajinsa. Ensiksi tarvii ihan ehottomasti jalustan, ja mielellään melko tanakan. Kamera säädetään ite, ei millään automaatilla, paitsi aika monessa nykykamerassa on sellanen valmis ohjelma ko ilotulitus; sillä on helpompaa. Ensin pittää arvata, minkä matkan päähän mennään, ja mikä linssi. 200...300 metriä, hyvä jos tuuli ei oo kohti kuvaajaa, koska hetken päästä ois sitten tulituksen ja kameran välissä paksu savu. Tarkennus säädetään etukäteen käsin arvioituun matkaan, tässä helpottaa se, että aika pienellä aukolla pärjätään, millon se tarkennus ei oo niin tarkka, ns. syväterävyysalue on melko pitkä. Jollain kasin paikkeilla aukko miun kameralla. Suljinaika laitetaan sen mukkaan, että saahaan tuo ilotuksen sieni sopivaksi; 4...6 sekuntia on siellä päin. Rakettien kirkkaus, kasin aukko ja noin viis sekuntia tarkottaa, että ISO on pantava aika alas, luokkaa 100 tai korkeintaan 200. Objektiivin millejä pitäs olla käytössä niin, että rakettien lakikorkeus mahtuu kuvaan. Mie oon laittanu kameran laukasuun kahen sekunnin viiveen; kun raketti tai raketit ammutaan, mennee noin sekunti reaktioon, ja sitte kamera vielä tekkee kaks viivettä, niin siitä se viis - kuus sekuntia valotusta, ni tullee raketit kivasti kuvaan; ylösmeno, räjähys, ja sen pallon leviäminen sopivasti. Tuo viive vähentää jalustan värinää, minkä laukasimen painasu tekee. Sen voip välttää myös kaukolaukasimella, minä nykyään saap kännykän toimimaan. Ei tarvi koskee kameraan, eikä täräyttää jalustaa.
Tää ois helppoo, jos se tulitus kestäs vaikka puol tuntia, paitsi sitten se savu tulis ongelmaks. Mutta sillon ehtis vilasta kunkin kuvan; kamera niin, että se aina kuvan jälkeen näyttää noin sekunnin kuvaa. Siitä ehtii nähä, onko valotus siellä päin, mahtuko raketti kuvaan, ja sitte jos on homma hallussa, voip säätää jotakin. Mutta kun pienet ilotukset kestää vaan hetken, ois oltava valmiiks kaikki oikein.
Jos tausta on pimiä, ei valotuksen kanssa oo murhetta ko ite ilotuksesta. Jos taustassa on kirkkaita, paikallaan pysyviä kohtia, ehtii ne pallaa puhki noilla viijen kuuven sekunnin valotusajoilla. Siihen on olemassa sellasia ratkasuja, missä kamera ottaa useita kuvia lyhyellä valotusajalla - sekunnin parin luokkaa - ja ottaa ensimmäisen pohjakuvaks (siitä tausta) ja sen jälkeen tietotekniikalla yhistää uusista kuvista kaikki kirkkaammat kohat. Nyt ei pala tausta puhki. Sitä voi sitä kuvan kehittymistä seurata takatöllöltä, ja kun on mieleinen, napauttaa kuvauksen poikki. Tässä siis kameran tietokone hoitaa lähes kaiken, mutta se perusvalotusaika ja aukko pittää osata kuvaajan hakee kokeilemalla ennen tulistusta kohilleen. LIVE COMP on sen ohjelman nimi miun laitteissa.
Nyt tietotekniikka-ajalla kuvat tietysti käsitellään jälkikätteen tietsikassa. Rajauksia voip aika lailla käyttää, siis pois saa kuvasta reunoja, lisääminen ei onnistu. Valotuksia voip aika laajoissa rajoissa korjailla, mutta umpimusta tai täysin puhkipalanut ei käsittelyssä mikskään muutu, kaikki muu on mahollista. Myös pimeille alueille pyrkivä kohina on melko hyvin poistettavissa ohjelmilla. Mutta kameran automaattinen pitkien valotusten kohinanpoisto pittää muistaa ottaa pois päältä, kun se aiheuttaa aina kuvan jälkeen valotusajan mittasen viiveen ennen seuraavan kuvan ottamista, ja sillon loppuu raketit heti alkuunsa.
Nää jutut on helppoja ko heinänteko. Ainakii sillon tällön kuulee lauseen "sullako on se hyvä kamera, ni tulisitko..."
Jaakko
