Miun ei ennää tarvia myyränpaskoja puuliiterissä pelätä, ko podin alkusyksystä pois sen myyräkuumeen...
Kaks kuukautta nyt taudin ensoireista. Eilen kantelin perämetän pinosta takkapuita vajaan. Ihan hämmästyin, ko en tuntenu ko tavallisen tympääntymisen työntekkoon, en sitä yhenäki toiminnan totaalisesti pysäyttävää pohjattoman väsymyksen aaltoa ja mahotonta puuskutusta. Eli nyt on vissiin myyräkuumeen viimisetkin oireet tipotiessään. Se varsinainen kuumevaihe meni reilussa viikossa, ja munuaisoireet eli ensi melkein kokonaan pysähtyny ja sitte mahoton kusentuotto parissa viikossa. Se tauti ei tosiaankaan pitäs toista kertaa sammaan potilaaseen tarttua. Puunkantoa ois vielä yheks rupeamaks tarjolla, vaan ei tuonne satteeseen viitti mennä, eiköhän sieltä vielä tarjolla oo poutaakin. Ja ressukaton alla ne pilkkeet on ulkonakin, ettei silleen hättää oo, liiteriin on vaan muutenkin aina talvella pietty polkua auki, pinolle pitäs erikseen lapioija muutama metri.
Tuohon Pohjamon Juhan porraamiseen: Miulle isä opasti, että mitä kovempi aine, sitä pienemmät kierrokset porassa ja mielellään leikkuunestettä rutkasti ja melkein koko ajan, eli samat opit ko Sillanpään Karilla. Mitehän ois vanhan ajan olkapäällä painettava ja kädellä veivistä kierrettävä rillikka, sais samalla kuntoilua kädet? Pienemmällä alku ja muutamia millejä kerrallaan terrää isommaksi, oli kanssa opetuksena, vaan sehän ei tuossa Juhan kertoman mukkaan oikein onnistu. Tietysti jos sen porattavan osan sais sieltä puretuks pylväskonneelle? Tosin nykyahkeruudella oma ratkasu ois varmaan se, että ihan hyvinhän noilla omilla valoillakin pärjää...
jv