eli tarkotin että on oma taiteen lajinsa nähä mitä oikeesti on eikä se mitä haluvaa nähä. Sekä kuvissa että elämisessä yleensä. Jos kohta voip välillä helpottaakii elämistä olla näkemättä ihan kaikkea, tai parasta sillon, jos sen saap jälestäpäin korjatuks.
Näinhän se on. Elämässä en ole vielä oppinut rajaamaan ylimääräisiä tyhmyyksiä pois, eikä totta puhuen minusta tarvitsekaan. Opettavaisia ovat, ja jälkikäteen yllättävän mukavia muisteltavia. Kunhan vaan ei liian tyhmäksi heittäydy. Melkein pitäisi taas jotain tyhmää tehhä kun ei ole pariin vuoteen mitään erityisempiä ollut.
Valokuvauksessa on ihan sama homma. Ei niitä vaan näe etsimessä. Monta kertaa olen saanut päättää, että ei niitä huonoja kuvia hyödytä ottaa. Tuo reissu oli harvinaisen hyvä. N. 30 otetusta kuvasta 5-6 oli sellaisia, joita voi hyvällä omalla tunnolla sanoa ihan kelpo kuviksi. Usein 30 kuvaan mahtuu 1-2 sellaista. Jos niinkään paljon. Tässä on tullut seitsemisen vuotta harrasteltua valokuvausta, ja sinä aikana on tullut otettua ehkä 3-4 kuvaa, joista oikeasti tuntee, että nyt on hyvä kuva.
Ja Mamiya RB67:lla on tosiaan kuvattu. Nelisataselle Ilfordille. Kameroita on aika monta kertynyt, mutta tuo Mamiya on Pentax K1000:n lisäksi ainoa, josta en aio missään tapauksessa luopua. Tykästyin hetkessä, todella hieno kamera.
Viinipulloon täytettä pöntöstä ja ilotulituksia ihmettelemään ->