Kävin taas hulluttelemassa pyörän kanssa. Kilometrejä tuli kolmisensataa. Eipä tullut kylmäkään, kun on saanut vaatetuksen kohdilleen. Vaan olipahan Karhukankaantie karussa kunnossa. Oli uraa uran vieressä ja pyörä tempoi koko ajan. Ei auttanut muuta, kuin laittaa vauhtia lisää, että hyrrävoimat rauhoittivat menoa.
Tais tulla naapurin Timo Puchilla vastaan Limingassa, mutta ei oikein voinut kättä nostaa, kun on tankorukkaset eessä.
Joo. Oikein minäkin tunnistin valakiasta kypärästä kooteeäijän. Raahesta ajelin kotia talvirallista. Niin on ahtaat muhviensuut, että niin äkkitilanteessa ei viittinyt muuta kuin leukaa nostaa. 
Ois kahvanlämppärit niin riittäis ohuemmat hanskat.
Mennessä perjantaina oli alun toistakymmentä astetta pakkasta. Piti pysähtyä ensin pari kertaa korjailemaan varustusta kun pääsi tuuli silmäkulmaan. Lumijoen seudulla pysähdyin steppailemaan varpaita lämpimämmiksi ja huomasin siinä että taka-akseli oli paria kierrosta vaille orti. No tulihan siitäkin lämmintä kun jumppasin akselin kiinni. Sormia tosin alako paleleen avokäsin. Seuraava stoppi olikin Siikajoen kantturoilla, missä pysähdyin juomaan kuumaa teetä termarista. Oli vähän ikävä ajaa suvikumeilla se Lumijoki-Pattijoki väli. Urainen polanne tosin piti kai vähän verta liikkeellä. Pari läheltäpititilannetta siinä oli eturattaan kans.
Tulomatkan ajonki suorinta tietä enkä lähteny enää Letonkaan polanteita ja kiharia kolluuttaan. Vähän reilu puolitoista tuntia siinä meni. Kerran piti himmata säätämään takin vetskaria ja toisen kerran Revonlahella säätämään imusermiä. Tuli niin kova vastatuuli, että Pukki ei meinannu jaksaa mennä kuutta kymppiä. Mutta pyörän päältä en noussu kun vasta Karhuojalla.
Sehän ei ollut sitten yhtään huono reissu, kun pääsit perille molempiin suuntiin. Ainoastaan normaalia pikkkuremppaa tien päällä.
Mää vähän suunnittelin, että olisin käynyt lauantaina katsomassa meininkiä Raahessa, mutta siihenpä tuli sitten monenlaista aktiviteettia, kun olin keskiviikosta perjantai iltaan reissun päällä.
Voihan se olla rauhatonta menoa ilman piikkejä polanteisella tiellä. Ainakin tuolla Kotarilla on pidettävä aika kovaa vauhtia uraisella tiellä, että pysyy suunnassaan. Lopen ei tiiä kumpi pelottaa enämpi, kova vauhti vai tempova pyörä.
Tiiä sitten tarttuuko reunapiikki uran reunaan ja nakkaa rattaan eri urille, vai mikä se oikein ravistelee. Piti eilenkin kaks kertaa pysähtyä puristelemaan takaratasta, että vieläkö siellä on ilmaa.
