"EU valmistelee parhaillaan määräyksiä tulisijojen päästörajoista. Ne koskevat kuitenkin vain uusia tulisijoja. Vanhojen tulisijojen päästöjä ei ainakaan toistaiseksi rajoiteta. Asiantuntija tosin olisi valmis kiristämään Suomessakin määräyksiä Yhdysvaltojen malliin. Siellä yli 20 vuotta vanha tulisija pitää uusia, kun pientalo vaihtaa omistajaa."
No hip hei ja hurraa, taasen Eu tieteilijät vauhdissa, tai sitten jonkin tuotteen valmistajien palkkaamina suoraan tai pillosillai.
Taas nähdään tuo järjentaso, millä tuolla asioita mukahoidetaan.
Jumankauta, direktiiviä, määräystä yms hömppää tulee vähänväliä, mutta todellisuudentaju vaan on jääny sinne jonnekkin, ties minne.
Älkää peljätkö, Eu päättäjät on kanssanne ja omamme kumartavat niitä, kuin Jumalaa.
Koskahan tuolla hoksataan, että ois ehkä tärkeempiäkin asioita, mihin pitäis oikeesti puuttua, vai lieneekö taasen niin, että jos järki ei riitä todellisten ongelmien käsittelyyn, niin puututaan pikkujuttuihin, niin saadaan näytettyä, että kyllkä meilläkin tehdään.
Voi kuinkahan monta kertaa tän maapallon väestön ois jo pitäny kuolla jopa sukupuuttoon, jos puunpoltto on niin vaarallista.
Herää vaan kysymys, että kukahan noikin tutkimukset on maksanu.