Aihe: CX500 miehet

[Pekka Havukainen]

Tuon oman GL650-moottorini jakopääremppa on aiheuttanut muutamia kyselyitä. Tässä yritän sorvata vastausta: Pyörä oli ajossa loppuun asti, eikä mitään ylimääräistä ääntä moottorista kuulunut, jos kierroksia oli päälle kolmetuhatta. Siksi en arvannut pitää juttua kovin huolestuttavana. Kuitenkin jätin pyörän seisomaan viime vuoden heinäkuun alussa. Se oli hyvä ratkaisu, sillä muuten moottori olisi kohta saattanut särkyä lopullisesti.

Automaattikiristimen rikkoontuminen saattaa olla syy ohjaimen menemiseen palasiksi. Sen jälkeen käyttöikänsä loppupäässä ollut ketju alkoi venyneenä rämpyttää valtoimenaan ja rikkoi sitten ohjaimenkin. Hyvä, ettei hypännyt hampaan yli. Sehän olisi saanut aikaan venttiilien sekoamisen ja niiden osumisen mäntiin. Sitten olisikin seurannut moottorin täystuho. Nytkin se oli lähellä, sillä jos joku pätkä ohjainta olisi mennyt ketjun ja hammaspyörän väliin, ketju olisi katkennut ja siinäkin tapauksessa moottori olisi saattanut särkyä.

Nettisivustoilla on paljon juttua näitten mallien jakopäähuolista. Yleensä neuvotaan avaamaan koneen takapää tuossa 60-70.000 tuhannen ajokilometrin jälkeen. Maileissa 50.000 tuntuu olevan se raja jolloin ikävyyksiä on odotettavissa, ellei ketjun vaihtoa ole vielä tehty.  Näissä koneissahan on vielä venttiilien työntötankokäyttö, vaikka esim. 500-malleissa punaraja on 9700 kierroksen kohdalla. Tiettävästi se on korkein koskaan sarjavalmistetuissa mp-moottoreissa. Se taas edellyttää erittäin jäykkiä venttiilinjousia estämään venttiilien pomppimisen ylimmillä kierroksilla. Siksi ketjukin pitää mitoittaa normaalia suuremmalle rasitukselle. Se taas merkitsee suurempaa keskipakovoimaa, jonka haitallinen vaikutus on, että se pyrkii venyttämään leveytensä johdosta painavaa ketjua. Mutta muuten nämä moottorit ovat perusrakenteeltaan kestävimpiä motskarikoneita. Rapakon takana kerrotaan CX/GL 500/650 harrastajilla olevan jopa 300.000 mailin kerhon, jossa kuuluu olevan melkoinen joukko noihin kokonaisajomääriin päässeitä harrastajia. Minulta taitaa sitä ennen ikä jo loppua kesken!

[Jarno Forssell]

Keskustelun myös jokin aika sitten ameriikan poikien kanssa jostain kaverista jolla oli 320 000 mailia ajettuna cx:llä. Kun tekee perushuollot ja juurikin tuon 50 000 mailin välein "triple bypass" huollon (jakoketju, vesipumpun tiiviste, staattori), sekä vaihtelee öljyt ja muut nesteet säännöllisesti, niin hienosti toimii ja pitkään.

320 000 mailia on aika kiitettävä määrä. Kun sen vääntää kilometreiksi, niin se on 515 000km. Joka on jo autollekin kiitettävä määrä.

[Jarno Forssell]

Ben jakoi tuon englanninkielisen tehtaan huoltomanuaalin tuolla linkissään. Siitä sain ajatuksen...
Itsekin keräilin syksyllä ja talvella kaikkea Honda CX500 materiaalia, manuaalia, dokumenttia sun muuta hirmuläjän ja voisin jakaa sen myös muille. Annetaan hyvän kiertää. Loppujen lopuksi näistähän on vain kaikille hyötyä ja ei tarvitse kaikkien etsiä näitä netistä 

http://tuumaustauko.blogspot.com/p/honda-cx500-dokumentit.html

Have fun

[Pekka Havukainen]

Honda on taas pyörillään ja koesavut otettu! Siististi sipsuttaa kone, kun ketju ja ohjurit ovat uusia. Huhtikuun lopussa tulee kaksi vuotta kun Honda tuotiin kotipihaan. 14.500 kilometriä sen jälkeen ajettuna ajokki joutui nyt jakopääremonttiin, ja kuten aiemmin on jo kerrottu, samalla tehtiin laaja huolto laturin vaihtoineen ja vesipumpun tiivisteen uusimisineen.

Jo ostokeväänä kävin pyörän muuten melko perusteellisesti läpi. Viime vuoden huhtikuussa sitten kunnostettiin etuteleleskoopit ja jarrupääsylinteri.  Myös uudet Hondan alkuperäispakokäyrät ja Jama Originals-vaimentimet laitoin viime ajokauden alussa. Alla oleva kuva on otettu toukokuussa 2010 kaksi viikkoa sen jälkeen, kun toin projektikunnossa olleen ajokin Turusta Japsiraudan tarjonnasta henkilöauton kuomuperäkärryllä kotimaisemiini Itä-Suomeen.  Kuvanottohetkellä ulkoasun fiksailuja on jo paljon tehty. Monta paikkaa, kuten esimerkiksi istuin, oli silloin vielä uusimatta.

[ylläpito on poistanut liitteen]

[Jarno Forssell]

Hyvän värinen silverwing. Tuon remontin jälkeen tuskin tarvitsee sinun ikinä enää samaa remonttia tehdä, mikäli ajomäärät pysyvät samana
Laitahan tuoreempaa kuvaa näytille jos löytyy.

[Vesa Salmu]

Kaverillani ois tuommonen Silverwing kaupan.

Joskin enemmän kyytiä saaneen olonen mutta toimiva.

Ei helpolla museoon.

[Pekka Havukainen]

Tässä on Honda-kuva viime kesältä. Tämä ajokki on täysin alkuperäinen, valmistusaika on 10/1983 ja siten museoitavissa vaikeuksitta 1.1.2014. Historia on Milanosta, jossa pyörä ensirekisteröitiin vuonna 1984. Se on kerran varastettu ja siten löytymisen jälkeen rekisteröity uudelleen. Omistaja on silloinkin sama. Suomeen pyörä tuotiin maaliskussa 2009. Renkaitten valmistusleima oli yli kymmenen vuoden takainen, joten se oli ollut viimeiset vuotensa seisonnassa.

Japsiraudan Timo Herranen kertoi Hondaan heillä vaihdetun vesipumpun tiivisteen kesällä 2009, mutta asennus epäonnistui ja jäähdytysnestevuoto jatkui. Itse tein tiivistekorjauksen paremmalla onnella kevällä 2010 ja ajelin sen jälkeen yli 14.000 kilometriä. Tämän jakoketjuremontin yhteydessä vesipumpun mekaaninen tiiviste uusittiin uudestaan, kun Japsiraudalla oli unohtunut nokka-akselin takapään stefa asentamatta. Se on samassa porauksessa vesipumpun tiivisteen kanssa, vain "juorureikää" varten tarvittava vuototilavälys on näiden kahden tiivisteen välissä. Sen verran asiaan on nyt panostettu, että toivon mukaan huolettomia kilometrejä tällä Silver Wingillä on riittävästi tämän papparaisen elämän loppuvuosille!       

[ylläpito on poistanut liitteen]

[Jarno Forssell]

Kyllä tuolla kehtaa ajella On kyllä komia peli.

Mukavia lukea aina tällaiset vanhojen pyörien historiat. Itsekin olen koittanut jäljittää taaksepäin omistajia ja historiaa, mitä kaikkea oma cx500 on kokenut. Mittarissa on kuitenkin jo 115 000km. Mutta en ole päässyt kuin 2 vai 3 omistajaa jäljittämään taaksepäin. Heidän mukaansa kilometrimittaria ei ole heidän aikanaan vaihdettu, ja eivät osanneet kertoa omista ajomääristään, kuin että vain vähän on ajettu silloin tällöin. No viimeisin omistaja ajoi 7 vuoden aikana noin 2000km ja kun ostin itselleni, niin edessä alla oli myös olikohan se 18 vuotta vanha kumi

Mutta kun kone käynnistyi nätisti ja kävi hienosti, eikä savuttanut tai vuotanut niin uskalsi ostaa. Ainut ongelma oli se ettei 5000rpm meinannut päästä m illään ja näin koeajokin tuntui turhalta reissulta. Ajattelin sen olevan kaasuttimen säädöistä tai liasta kiinni, mutta sehän olikin ihan eri tarina. Perinteinen staattorin high speed coil hajalla. Onneksi sen sai ohitettua modernilla cdi-boxilla.

Myöskään jakoketjua ei ollut näiden tavoittamieni omistajien toimesta vaihdettu, että saattaa se urakka itselle tulla jossain välissä.

Mutta kiva olis kuulla oman pyörän historiaa enemmän, kun on ehta "Suomipyörä". Että missä kaikkialla se on seikkaillut.
Pitääkin ryhtyä taas selvittämään uudemman kerran.

[Pekka Havukainen]

Historia, ajokin tarina, on suuri osa ainakin museopyörän tunnearvossa. Omilla Silver Wingeilläni se asia oli parhaiten kunnossa 1981-mallin mustalla GL500 Silver Wing Interstate pyörällä. Vaikka kaupat uudesta oli tehty Kaliforniassa Hollywoodissa syksylla 1982, niin tarjouspaperit kuin lopullinen kauppakirjakin seurasivat pyörää. Lisänä olivat muut tavanomaiset dokumentit, kuten huoltokirja ja uutenaostohetken moniväripainotuotteta, joita oli käytetty jenkeissä myynnin tukena. Suomalainen harrastaja osti pyörän valokuvien perusteella ja laiva toi ajokin Turkuun keväällä 2000. Minulle omistus siirtyi kesäkuulla 2002. Täysin alkuperäisenä säilynyt klassikko sai museostatuksen tammikuussa 2007. Samana keväänä se ostettiin minulta länsisuomeen ja on tyytyväisen omistajansa hyvin toimivana ajokkina edelleen.

Punainen Silver Wing karautettiin kotipihaamme toukokuun toisen päivän lumisateessa vuonna 2007. Silläkin oli tiedossa olevaa historiaa Saksasta, josta palannut opiskelijaneitonen toi sen matkatuliaisinaan ja myi kohta rekisteröinnin jälkeen kuopiolaiselle harrastajalle. Oman aikansa laukkuvarustein ja upein kromikoristein tuunattu ajokki oli todellinen helmi. Saksassa ollut viimeinen omistaja oli naispuolinen lukion lehtori. Hänellä ei ollut moottoripyörän ajokorttia ja daamille pyörä oli siirtynyt perintönä isältään. Kevään 2007 ostohetkellä 1983-mallina ostamallani Hondalla oli jo museoikä  (Honda tehtaan tietona se oli valmistettu marraskuussa 1981) ja se museoitiinkin ostokesän toukokuussa. Mutta vuonna 2009 minulla oli varsinaisena ajokkina 1993-mallinen Honda NTV650 ja tilanpuute varastoinnissa pakotti suureksi harmikseni luopumaan tuosta hienosta pelistä, joka sekin meni länteen, rannikon motskariharrastajalle alkukeväästä 2009.

Mutta ilman "rakkaaksi" tullutta pyörämallia en silti jaksanut olla: Turusta löytyi peruskuntoinen GL650-malli, tosin tiedossa oli vesipumpun vuoto ja vähän muutakin remppaa.  Olin jo vuosia ajatellut suuremman Silver Wing-version hankintaa, mutta en uskonut  kuinka suuri tehoero näissä 500-malleihin on. Speksienkin mukaan vääntömomenttia on 40% 500-malleja enemmän. Lisäksi välitykset ovat huomattavasti pienempää harvemmat. Voimaa on ja vähemmilläkin kierroksilla meno tuntuu letkeän vaivattomalta. Siksi arvelen, ettei tätä 64-heppaista parempaa moottoria ainakaan ikämiehen ajokkiin tarvitse edes kuvitella! Viime kesän heinäkuusta lähtien tallissa on ollut 2002-mallinen, suomipyöränä ikänsä ollut Deauville ja ajellahan silläkin pitäisi. Kova aivotyö on edessä, kun taas joutuu tekemään päätöksen kumpaisesta luopuisi. Se on kuitenkin pakko tehdä. Säilytystilaa on edelleen liian vähän. Ainoa asia jota tälle motoristille on liiaksi asti on ikä: Toukokuussa rapsahtaa "mittariin" numerot 73. On siinä pitelemistä!

Ja alla on muutamia historiallisia kuvia:

[ylläpito on poistanut liitteen]

[Raine Haikarainen]

Kiitos Pekka sympaattisista ja informatiivista jutuista.

Tällaisena 63:na jäin miettimään ajatustasi "Toukokuussa rapsahtaa "mittariin" numerot 73. On siinä pitelemistä!" Miten ikävuodet ovat vaikuttaneet ajoharrastukseesi? Jos tuo vuosien lisääntyminen näkyy jossakin, niin missä lähinnä?

Tämä aihe menee nyt tietysti jo aika paljon teknisesten kysymysten ulkopuolelle, mutta koskettaa  kuitenkin aika montaa. Museofillareilla ajavat kaverit kun alkavat itsekin jo olla museokamaa..

[Henry Eklund]

Mulla jäi vuosi väliin mutta nykylääketiede on kehittynyt ja kaasarin vuoto korjataan ja sitten taas ajellaan josei tule terveydellistä takapakkia. Pois ei viitsi myydä kun katsastin uudestaan Vaasassa jossa kuulemma tarkat katsastajat isä ja poika tuli katsomaan ja paperissa lukee hyvin säilynyt alkuperäinen, ilmanhanhan se pitäis antaa jos myis.

[Pekka Havukainen]

Kiitos Pekka sympaattisista ja informatiivista jutuista.

Tällaisena 63:na jäin miettimään ajatustasi "Toukokuussa rapsahtaa "mittariin" numerot 73. On siinä pitelemistä!" Miten ikävuodet ovat vaikuttaneet ajoharrastukseesi? Jos tuo vuosien lisääntyminen näkyy jossakin, niin missä lähinnä?

Tämä aihe menee nyt tietysti jo aika paljon teknisesten kysymysten ulkopuolelle, mutta koskettaa  kuitenkin aika montaa. Museofillareilla ajavat kaverit kun alkavat itsekin jo olla museokamaa..

Kiitos Raine, sanoistasi, inhimillinen lämpö joka niistä huokuu, tuntuu hyvältä!

Siitä vanhenemisen vaikuksesta aloitin kertoa, mutta kuinkas kävi:
Kirjoitin melkein koko elämänkertani, mutta vasemman pikkusormen vahinkoklikkaus lähetti kaiken bittiavaruuteen, harmi, kun
kerroin siinä jo motoristihistorianikin alkaen NSU Superfoxista 1957. Autokausi alkoi 1961, sitten Vespa harrastevehkeenä 1975-82. Vielä tarinoin maataloushommista ja kaikkien tarvittavien rakennusten uudelleen rakentamsesta. Rellestelin yhden miehen putkifirmallani, jopa auktorisoidulla. Monin sanoin kuvailin kaikkien neljän jaloissani nyt olevan täysproteesin historiaa. Sitten lausuin myönteisiä sanoja Henry Eklundista, joka kipujensa keskellä jaksaa pitää lippua korkealla!

Nyt olen itse Henryn kanssa samalla luokalla elämänkoulussa: Odottelen sitkeästi pääsyä selkäleikkaukseen joulun jälkeen alkaneittten rankkojen kipujen takia. Taisi olla turhaa sekin, kun juuri karanneessa tekstissä laajasti kerroin minua kuudella terveyskeskuskäynnillä hoitaneesta viidestä eri keikkalääkäristä! Ja siitä, ettei lähetettä erikoislääkärille sitten millään tuskaisena kärsimiini seitsemään viikkoon saanut. Ja nyt kun se lopulta heltisi, jonolla saattaa olla pituutta kolmekin kuukautta. Pakko on mennä yksityiselle puolelle, vaikka se näillä tuloilla kovasti kirpaisee!

Henryä muistan taas, kun huomaan lukuisten lääkepurkkien sisällön samaksi kuin hänellä, Tramalia, Lyricaa, Panacodia ja Panadolia, jopa tupla-annoksin! Mutta ei kaikki uutiset silti pahoja ole: Hyvää on kun tuo Silver Wing-motskari tuli kuntoon pätevän asentajan turvin. Ja kun samalle pelille tuli tänään tarjous edullisesta vakuutuksesta. Kolmesataa euroa ympärivuotisesta ei tunnu pahalta. Siksi ajatuksetkin ovat taas kerran muuttuneet: Jos tämä selkä ilman huushollin pankrottiin menoa saadaan kesäksi kuntoon, minähän en myy kumpaakaan Hondaa, en Deauvilleä enkä Silver Wingiä, en, kun kerran olen noiden isännäksi päässyt!
Vai mitä, pojat?

Täytyyhän se tähänkin vielä kuva pläjäyttää!

[ylläpito on poistanut liitteen]

[Henry Eklund]

Ihan CX500 miehenä sanon lääkkeistä että Lyrika lopetettiin ja Tramadol ja sen viikon muistan kun palelin kuumassa kämpässä, vähillä ei mennä vieläkään eli luut pystyyn morfiinilla Temgesig ja sitten Diapamia jonka jälkeen Gapapentin (Lyrikan esiaste kunnes piru keksi pahempaa) ja Cumbaltaa. Olen yli puolet pudottanut pois ja jatkan kipurajalle, temgesigit otin lievempinä ja ensin toinen annos päivällä mutta jos on mielekästä puuhaa jää ottamatta. Oli vaan niin kovaa vauhtia tulossa sekakäyttäjä kun alko buustaa moita ja nyt koitetaan huijata Lidlin pilsnerillä, nyt pyhänä otan Wiskiä mutta lääkepurkkien kannet on kiinni. Kyllä mä tästä suosta nousen Pohjalaisella sisulla mutta en päivässä, puolitoista vuotta tupakoimatta ja Lyrikan lopetus oli kyllä pahinta mitä tiedän. Krooninen sairaus mistä ei parane eli ihan lääkkeettömäksi kaljattomaksi en edes yritä mutta lain mukaan päivät ajokuntoisena on jo hyvä alku ja noustaan kun voimat vaan riittäis ja yhtäkään retkahdusta ei ole ollut. Honda CX500 miehet on herrasmiehiä ja muut kiristelee/rasvaa ketjujaan.

[Raine Haikarainen]

Kiitokset Pekka - ja Henry myös - koskettavista kuvauksistanne. Aikamoista elämän ajokoulua olette kumpikin joutuneet käymään. Toivottavasti selkä tulee yhtä hyvään kuntoon kuin CX:n jakopääkin!

Itselläni on tosiaan runsas 60 täynnä. CX on itse asiassa ensimmäinen varsinainen oma moottoripyörä. Skoottereita on ollut, kavereiden pyöriä lainattu ja ulkomailla vuokrattu. Teki kuitenkin mieli museovehjettä ja CX:t ovat aina kiinnostaneet. Kun kohdalle osui sopiva yksilö, ei tarvinnut kauan miettiä.

Olen tykännyt ajaa ja pelata CX:n kanssa. Ylimääräistä aikaa ei ole ollut kovin paljoa, joten arvostan pyörävalinnassani helppohuoltoisuutta ja kestävää perusrakennetta. Ajokilometrejä ei ole hirveästi kolmena vuotena kertynyt, mutta jokaisesta kilometristä olen nauttinut. CX on myös pelannut hyvin, eikä välitöntä korjaustarvetta ole edessä. Kilometrejä saksantuonnille on kertynyt 86.000. Voi olla, että jakopää on vaihdettu: ketju on ainakin vielä äänetön.

Samalla kun tykkään cruisailla tyylikkäällä jaappanilaisella, tulee usein mieleen, miten pitkään kaksipyöräilyä elämässä voi harrastaa. Itselleni harrastukseen kuuluu ajamisen ohella luonnollisena osana myös pyörän huolto/korjaaminen. Harrastan siis yhtä paljon moottoripyörää, kuin moottoripyöräilyä. Tässä mielessä tunnustan selvän sukulaissuhteen Robert Pirsigin tunnetun kirjan Zen ja moottoripyörän kunnossapito (1974) kertovaan minään.  Tätä zeniläistä huoltokulttuuria voi varmasti harrastaa varsin korkeassakin iässä.

Suurempi kysymys on - ja siitähän Pekka ja Henrykin ovat kirjoittaneet - milloin oman fysiikan rajat tulevat vastaan. Huomaan itsekin, etten ole enää mikään notkea nuorimies, kun joutuu siirtelemään CX:ää tallinperukoille. Painoa on hentoiselle sisätyöläiselle aivan tarpeeksi ja pyörähän on varsinkin tankattuna melkoisen top heavy. Pari kertaa on painopiste meinannut luiskahtaa turhan sivulle ja kaataminen ollut lähellä. Yksin en saisi murikkaa enää maasta nousemaan.

Ajaminen on sujunut toistaiseksi hyvin varovaisella ja ennakoivalla asenteella. Mutta varmasti jonain päivänä tulee se hetki, jolloin pitää päättää, että nyt saa papparaisen ajelut jäädä. Toivottavasti sinne on kuitenkin vielä pitkä matka! Toisaalta kun veteraaniporukoita katsoo, niin näyttää siltä, ettei korkeaan ikään ole ehtineet vain ajoneuvot. Kyllä monelle kuskillekin voisi antaa museokuljettajan nimen ja arvon..

[Ben Rydman]

Osaa alkaa taas olla liikaakin odottamassa asennusta... jonkinverran on tullut hankittua osia, joille ei nyt sitten ihan oitis ole tarvetta, mutta ovatpahan valmiina (esim. ilmeisesti laturi ja jakoketju vaihdettu 20 000 km sitten). Toisen tankin sain sopivasti "varatankiksi", mutta se samoin kuin juuri Saksasta saamani laukut pitää maalauttaa oikean värisiksi. Oikeastaan välttämättömintä tulevaa kautta varten ovat uudet renkaat ja jarrujen kuluvien osien uusimiset. Muutoin saapi kevät tulla vaikka huomenna!