Pitäisi maalata alumiininen Moto Guzzin perä. Nykyisin kaikkien uusien pyörin alumiiniosat on maalattu teollisesti ohuehkolla kerroksella pulverimaalia, joka on kustannustehokkain muttei välttämättä paras tapa (?). Pulverimaalauksessa perä pitäisi ensin purkaa ja peitellä huolellisesti ellei sitten maalauta koko pakettia kerralla. Onkohan kukaan kokeillut miten stefat ja paperitiivisteet kestävät puoli tuntia 200 asteen lämpöä? Alumiinin pulverimaalauksessakin on kaksi koulukuntaa; toiset vetävät suoraan pintamaalin ja toiset laittavat ensin alle pohjamaalin ja vasta sitten pintamaalin. Havaintojeni mukaan pintamaali lohkeaa tällöin kohtuullisen helposti iskun seurauksena pohjamaalin pysyessä kiinni kohteessaan. Myös maalikerros on tällöin jo turhan paksu.
Toinen vaihtoehto olisi käyttää joko happo- tai epoksipohjaista tartuntapohjamaalia, joita molempia on saatavissa sekä 1- että 2-komponenttisina vaihtoehtoina. Ilmeisesti nuo 2-komponenttiset ovat laadukkaampia. Epoksipohjamaalit ovat siinä mielessä helpompia että ne voi suoraan päällemaalata akryylipohjaisilla pintamaaleilla kun taas happopohjamaalit asettavat tiettyjä rajoituksia pintamaalaukseen.
Vaihtoehtoja on siis olemassa runsaasti, pitäisi vain osata valita riittävän helppo ja hyvä vaihtoehto että maali myös pysyisi kohteessaan. Mihinkään liian työlääseen vaihtoehtoon ei pelkän maalauksen vuoksi viitsisi ryhtyä. Jos perä pitäisi muutenkin purkaa, niin pulverimaalaus tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta. Onko kenelläkään kokemusta em. tartuntapohjamaaleista vastaavassa kohteessa?