Yleismittarilla sitä vastoin pitäisi näkyä pieni ero vastuslukemassa, jos sammutin on kiinni tai auki. Mittauksen aikana katkojankärkien pitää olla auki, muuten näkyy vain nolla vastus.
Totta, tuo unohtui mainita että katkojan kärkien pitää olla auki kun tuon mittauksen tekee, muuten ei näy mitään. Katkojan kärjethän ovat suurimman osan ajasta kiinni ja avautuvat vain pieneksi hetkeksi sytytyshetkellä.
Sen voinee helposti tehdä vaikka työntämällä katkojan kärkien väliin palan paperia tai muuta ohutta eristettä, jos tuota mittausta haluaa kokeilla. Samalla periaatteella voi kyllä testata myös katkojan kärjet jollain tarkkuudella, eli kun pyörittelee vauhtipyörää (ilman tuota lisättyä eristettä, tietysti!), niin löytyykö kohta jossa resistanssi hivenen nousee?
Niin paljon kuin pidänkin siitä ajatuksesta että viallisen osan selvittää mittaamalla tai muuten toteamalla, niin tässä tapauksessa voi olla helpoin soveltaa "parts cannon"-periaatetta, kun kuitenkin osia on suhteellisen pieni määrä.
Mittaamisen mutkikkuudesta esimerkkinä että puolasta kun pitäisi selvittää se, onko siellä mahdollisesti sisäinen oikosulku esim. kahden käämikierroksen välissä joka ei kyllä onnistu muuten kuin yleismittaria mutkikkaammilla laitteilla. Resistanssi ei ole hyvä tuon toteamiseen. On kyllä ollut joskus ajatus jos kyhäilisi simppelin testerin jolla tuon voisi kohtuu luotettavasti selvittää. Siksi "parts cannon" on varmaan käytännöllisempi vaihtoehto.
Itse asiassa muistelin että jokuhan olikin sellaisen jo tehnyt joka saattaisi tepsiä sytytyspuolienkin testaukseen, tässähän se:
https://danyk.cz/avr_ring_en.htmlNiin ja sitten onhan sekin mahdollisuus että toisiopuolan eriste on vioittunut ja siellä tapahtuu sisäinen läpilyönti kriittisellä hetkellä, jollaisen vian löytäminen mittaamalla on todella vaikeaa.
t. Janne