Kirjoittaja Aihe: Televisio  (Luettu 3486 kertaa)

Tammikuu 06, 2022, 20:42:27 ip
Luettu 3486 kertaa

Martti Törmä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1370
Televisiosta ei tule nykyään yhtään mitään. Meilläkin on varmaan kaksikymmentä kanavaa mutta oikeasti katsottavat ohjelmat on vähissä.
Tänään katselin iltapäivälehden päivän elokuvien arvostelut, kymmenkunta elokuvaa joista kolmannes piirrettyjä, loppujen keskiarvopisteet n. 1,5 tähteä viidestä.
Muistan 80-lukua kun ostin joka kolmas vuosi uudet videovehkeet ja nauhoittelin kymmeniä ja kymmeniä kasetillisia hyviä elokuvia, vieläpä puolinopeudella että mahtui kolme normaalipituista elokuvaa aina yhdelle kasetille.
Silloin tuli useita laadukkaita eurooppalaisia elokuvia viikossa ja kanavia oli kolme, neljäs ja viides taisivat tulla vasta 90-luvulla. Kaikki maat ja kulttuurit olivat edustettuina, tuli ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia, kreikkalaisia, unkarilaisia, puolalaisia jopa tunisialaisia elokuvia. Siinä oppikin jotain, niinpä nykyään ei viitsi katsoa mitään tositeeveitä tai salkkareita. Helppo raha ja halvalla tehty on nykyään tärkeintä.

Koska olet nähnyt viimeksi oikein hyvän elokuvan vapaasti katsottavalla televisiokanavalla.
Katso Netflixiä tai jotain muuta suoratoistoa sanotaan ja mainostetaan, mutta ei se voi olla tekosyy sille että telkkarista tulee pelkkää Temptation Islandia ynnämuuta p..kaa.
Kyllä välillä ketuttaa että television katselusta joutuu vielä maksamaankin.

Tammikuu 06, 2022, 20:59:39 ip
Vastaus #1

Juha Pohjamo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1308
Nyt kun tuli puheeksi... Elokuussa 2020 tuli ukkonen ja otin telkkarista antenninjohdon irti.
Ei ole tarvinnut laittaa takaisin. Areenan kautta katsotaan mitä katsotaan. Dokumentteja ja jotain sarjoja illanratoksi. Mutta varsinaisesti telkkaria ja uutistulvaa ei ole tullut katsottua puoleentoista vuoteen.

Tammikuu 06, 2022, 21:11:09 ip
Vastaus #2

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4350

Koska olet nähnyt viimeksi oikein hyvän elokuvan vapaasti katsottavalla televisiokanavalla.

En muista, koska en ole katsonyt telkkaria livenä ties.
Mutta YLEn leffoja voi katsoa telkkarista ja Areenasta.
Joten jos sillä voi oikoa ;D niin edellisen lähiaikoina esim. Ikitie, Nykyaika ja Etulinjan edessä

YLEltä tulee 08.01.2022 Diktaattori (The Great Dictator, 1940).
Joka on minun elokuvalistalla TOP kolomosessa.
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Tammikuu 06, 2022, 21:13:21 ip
Vastaus #3

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4350
Netflix on valikoitunut perheen maksukanavaksi (teinit...)

Täytyy sanoa, että kun elokuvassa on punainen N, niin elokuva on pilalla.
Jos jotain Netflixistä katson, niin olen hyvin todennäköisesti sen jo nähnyt... Elokuva tai sarja on jo vähän vanhempi.
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Tammikuu 06, 2022, 21:13:38 ip
Vastaus #4

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1487
Ennen oli kaikki paremmin.  Uutisetkin pysty melko ussein pinnistelemään valveilla säähän asti.  Nyt pääsääntösesti nukahtaa jo paljon ennen säätä.  Ja sitte jos sattuu olemaan Anniinan koreografinen esitys, ja se jääp kattomati, ni kyllä harmittaa!  Äske meni sekä sää että urheiluruutu ohi; heräsin siihen ko entinen komukka-laulaja Kristiina Halkola oli jossain pakolaisohjelmassa.  Tulin tietokonneeseen, vaikka ei se ees laulanu hullunkurisista perreistä, täällä saan valita ite kanavan.

jaakkovaakko

Tammikuu 06, 2022, 21:18:02 ip
Vastaus #5

Risto Saastamoinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 471
On siellä tuo Aarrepaja. Mikkään mikä viittaakaan urheiluun, kehonrakennukseen, fitnekseen tms saa katsoa kuka haluaa, minä en.

Tammikuu 06, 2022, 21:29:04 ip
Vastaus #6

Martti Törmä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1370
  Ja sitte jos sattuu olemaan Anniinan koreografinen esitys, ja se jääp kattomati, ni kyllä harmittaa! 

jaakkovaakko

Anniinan tyttönimi on Törmä, mutta ei oo sukua. Katselen kyllä mielelläni minäkin,-------- koreografioita.

Tammikuu 06, 2022, 21:36:46 ip
Vastaus #7

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Luonto ohjelmia, dokumentteja, simpsonit, uutiset ja muumeja. Siinähän sitä jo on. Tarviikos sitä muuta näköradiosta ees näyttää?  :o

Tammikuu 06, 2022, 21:57:11 ip
Vastaus #8

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1487
Anniinan tyttönimi on Törmä, mutta ei oo sukua. Katselen kyllä mielelläni minäkin,-------- koreografioita.
No tietysti on sievä nuori nainen mukava katottava vanhan miehen silmin, mutta kovasti arvostan myös ammattitaitoa, erityisesti niissä koreografioissa.  Aluksi ne taiteelliset kuviot hymyilytti, mutta kun on tarkemmin katsonut, niin niissä on tietoa jaossa.  Monen muun sääukon tai -akan kohalla ois ihan sama, vaikka puhusivat siellä karttojen takana näkymättömissä, mutta kun Anniinan kaunis kädenliike piirtää saderintaman kulun, se mennee kartan päällä just siitä mistä hään ennustaa sen rintaman menevän.  Esityksellä on lisäarvo katsojan kannalta, näyttää kartalla tarkasti mitä ennustaa, ei ole turhaa sinne-tänne huiskamista se!

jv

Tammikuu 06, 2022, 22:07:28 ip
Vastaus #9

Se on kyllä totta että kun Anniina kertoilee ja viittoilee säästä niin huonompikin sääennuste saa paremmalle mielelle Räntäsadekin alkaa näyttämään liki kesä auringon paisteelta. Eikä ne muutkaan sää profeetat niin huonoja ole. Sukupuoleen katsomatta, näinä aikoina. Föörin Juhakin on ihan ok. En tiiä onko se enää viittoilemassa säitä, mutta kumminnii.

Tammikuu 06, 2022, 22:23:02 ip
Vastaus #10

Taito Nuutinen

  • Vieras
Voishan nuo Anniina ja Mette ottaa myös mallia ulkomaan kolleegoilta..

https://www.riemurasia.net/rtube/Mexikon-saa/66493

Tammikuu 07, 2022, 09:06:53 ap
Vastaus #11

Arto Ahonkivi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 498
Voishan nuo Anniina ja Mette ottaa myös mallia ulkomaan kolleegoilta..

https://www.riemurasia.net/rtube/Mexikon-saa/66493
Tulisko sään kattomisesta mitään jos olis ton näköne metereoloki, sääennusteen seuraaminen onnistuis paremmin jos metereolokina olis vanha kunnon Erkki Nysten.

Tammikuu 07, 2022, 09:20:21 ap
Vastaus #12

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4350
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Tammikuu 07, 2022, 10:00:35 ap
Vastaus #13

Hannu Boman

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 731
  • Ihan itse :-)
Tänään katselin iltapäivälehden päivän elokuvien arvostelut, kymmenkunta elokuvaa joista kolmannes piirrettyjä, loppujen keskiarvopisteet n. 1,5 tähteä viidestä.

Nuo "viralliset" arvostelut on kääntäen verrannolliset elokuvan hyvyyteen/viihdyttävyyteen.
@ HBo
Yamaha TX650 -73 & Honda GL 1500 Gold Wing 2000

Tammikuu 07, 2022, 11:05:57 ap
Vastaus #14

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Tästä päästiin aasinsiltana kuunteluradioon. Laitoin aamulla radion päälle ja sieltä tuli ulkomaiden elävien musiikkia. En edes tiiä mikä kanava oli, kun laitoin vaan jonkun kanavan soimaan.  Melkein jokaisessa kipaleessa hoetaan hyvinkin usein: Jee.
 Eikä se oikein niinko tarkota ees mitään? Kyllä, tai lähinnä joo.

 Miettii hän, ralli enklannin osaaja.
 Joo, että semmosia kuulumisia sieltä radion puolelta.