70-luvulla oli toinenkin belgialainen maailman kärkitason crossari, joka ei liioilla senteillä ollut pilattu, Harry Everts. Kun vuosikymmenen loppupuolella alettiin pyöriin pumpata jousitussenttejä ja samalla korkeutta lisää, toi mekaanikko starttipuomille jakkaran jalan alle. Tässä ei ollut pelkästään ylettämisestä kait kyse, vaan siitä, että kuskin ei tarvinnut roikkua vinossa pyörän päällä, ja pyörä lähti varmemmin suoraan liikkeelle, luulen. Harry Everts muistaakseni voitti maailmanmestaruuden sekä piikeissä että puolikkaissa, jälkimmäisen Puchilla. Ja poikansa Stephan taisi niitä myöhemmin voittaa roppakaupalla niitä MM-titteleitä.
Kun vielä muutamia vuosia sitten ajelin kawiaisella Mikkelin makkaranpaistoenduroporukoitten mukana aina silloin tällöin, oli porukassa yksi 690-Kotarilla ajellut kaveri, joka oli myös meikäläisen mitoissa eli ei varsin iso. Hän starttasi usein liikkeelle Mikan kuvailemalla tyylillä, eli vasemmalla puolen pyörää seisten vasen jalka tapille, vaihde silmään ja liikkeelle sillä vasemmalla tapilla seisten, ja sitten liikkeelle lähdettyään nosti oikean jalan satulan yli tyylikkäästi. Ja joskus pysähtyessä sama päinvastoin; ensin seisomaan vasemmalle tapille ajaessa, oikea jalka satulan yli sinne vasemmalle puolen myös, ja sitten pyörän pysäytys ja hyppy maahan. On vain pidettävä huoli, ettei pysähtyessä jää painot sinne vastapuolelle...
Maasta se pienikin ponnistaa!
