Kyllä. Kun bändillä on noin pitkä historia, niin mahtuu tietty tuohon kaikenlaista tuotosta. Alkupään juurevat blues vaikutteiset ovat olivat mielestäni myös ihan hienoja levyjä. 80-lukuiset
tekno vaikutteiset biisit edustivat sitten aivan sitä toista ääripäätä, ollen kuitenkin bändin parhaiden myyvää aikakautta. Makuasioita nämä.
Pitkälti tämän keskustelun inspiroimana jatkoin eilen ZZ Top-maratonia kuuntelemalla XXX:n varmaan ekaa kertaa melkein 20 vuoteen. Ja ehkä ekaa kertaa ikinä kokonaan alusta loppuun. Joskus silloin ei kolahtanut, mutta oikeastaanhan tuo on aikas hyvä levy! Vaatii jonkun verran laitteistolta, mutta nyt kun on tullut hankittua kohtuuhyvät kuulokkeet ja on hyvä vahvistin niitä ajamassa, niin ei mene luurit ”tukkoon” tuosta aika rikkaantuhdista äänimaailmasta.
Nää on jänniä hommia miten maku ja arvostukset muuttuu. Muutama muukin ”vanha” levy on laatikoista ja hyllyistä käsiin osunut ja parinkymmenen vuoden tauon jälkeen kuulostaa paremmalta kuin ikinä

Jaakkovaakolle tervetuloa vaan takaisin minunkin puolesta. En minäkään osaa soittaa mitään paitsi suutani ja harva sitäkään kuunnella jaksaa, ainakaan pitkiä aikoja. Jotain musikaalisuutta mullakin lienee ja rytmitajua sen verran että kolmisointuränttätänttä sopivassa mielentilassa ns putoaa, ja joissain mielentiloissa sitten jotkut muut tyylit. Oli miten oli, joskus yllätyin kun luin tutkimuksesta jossa oli saatu selville että ”niin ja niin monta prosenttia ihmisistä” voi saada fysiologisia ”oireita” musiikista. Esim menee iho kananlihalle, tulee väristyksiä, syke muuttuu, hengityksen tahti muuttuu tms. Olin että häh, eikö noin muka käy kaikilla

No, kai se on ”syntymälahja” sitten. Tai sitten ne ”toiset” eivät vaan ole kuulleet hyvää musaa kunnon laitteilla

ZZ Top oli mulle sellaista nuoruusajan soundtrackia ja vaikutus ”kaikkeen” sellainen että vaikka heiltä ei uutta materiaalia ollut aikoihin tullutkaan, enkä heitä ole koskaan konsertissa livenä nähnyt saati muuten tavannut, niin olihan se sellainen peruskivi musiikissa ja muutenkin että hieman oudolta tuntuu tietoisuus että nyt ei Dustyä enää ole.