Joku viisas oli joskus arvioinu, että tälläsessä eurooppalaisessa elämässä, mitä meilläkin on viime aikoina eletty, ihminen säilyis lajina noin 13% bruttokansantuotteella viime vuosina - siis ennen koronaa - toteutuneesta. Siis pysys talvet lämpimänä, sais ruokaa, ja osa ois niin voimissaan, että kanta säilyis. Ja lapsista osa jaksas aikuiseks asti. Ei ois autoja, eikä kameroita, moottorpyöristä puhumattakaan.
Jos pelkkää sairautta hoijetaan, lopuks ei oo sitä 13% bruttokansantuotosta millä kestetään hengissä; ei voi kokonaan taloutta työntää syrjään, vaikka riskejä syntyykin. Toinen juttu on, kuinka paljosta ylimääräsestä voijaan luopua, jotta ei tauti tappais.
Se ylimääränen 87% ei oo koskaan eikä missään jakaantunu tasan. Sen sijaan se 13% on meillä ja vastaavissa oloissa riittäny melkein kaikille. Mutta pahasti pelkään, että jos sitä ylimäärästä ei kerta kaikkiaan oo, ei se just ja just hengissä pitävä osuus jakkaannu kuitenkaan tasan.
Näistä revitään. Suo siellä, vetelä täällä, mutta ei tässä vielä olla lähelläkään äärirajoja. Miun maailmankokemuksen mukaan jonkunasteen uhka on tuolla yhen rajan takana, millon sieltä alkaa tulla koronapakolaisia rajan yli... Elellään kuitenkin päivä kerrallaan, ja vielä tuhlataan turhuuteen, niiko talon seiniin väriä, lasikuistia takapihalle, ja kattoihin pinnotteita. Ja autoja ja moottorpyöriä pihat tallit täynnä...
jv
