Kirjoittaja Aihe: Tiskikone vinkuu  (Luettu 7711 kertaa)

Marraskuu 08, 2019, 19:04:30 ip
Luettu 7711 kertaa

Leo Eiranen

  • Vieras
Ns. valkeasta linjasta kaiken tietävät Nikkanen ja Nuutinen varmaan osaavat kertoa, mikä tiskikonetta riivaa. Se kun on jonkin aikaa pitänyt jossain vaiheessa ohjelmankulkua vinkuvaa ääntä. Välillä taukoaa ja alkaa kohta uudestaan. En tiedä tapahtuuko toiminnassa äänen alkaessa tai häipyessä jotain toiminnallista muutosta. Luultavasti, mutta en kuule sitä. Ei ääni niin paha ole, että kuulosuojaimia tarvitsisi pitää. Ei kuitenkaan tunnu tarpeelliselta. Kone on merkiltään Siemens, siis kaiketi Bosch, kahdeksan vuotta vanha. Tyyppiä en nyt just tähän saa, kun se kone on nyt työssään, jonka vinkumisestaan huolimatta tekee edelleen hyvin.

Nimim. 40 vuotta sitten kodinkoneiden korjaamisen maksua vastaan lopettanut!

Marraskuu 08, 2019, 20:24:03 ip
Vastaus #1

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Tunnustasko.. en ilkiä.. no tunnustan kuitenkin!

Meillä on nimittäin jostain syystä päässyt tilanne niin pahaksi, että koko astioitten huolto on jotenkin siirtynyt miun vastuualueeseen.  Isompien kattiloitten ja viinilasien käsitiskaus, ja tiskikonneen täyttö ja tyhjennys.

Tästä alennustilasta huolimatta piän kunnia-asiana, että meillä ei tiskaaja vingu!  Aina oon edustanu mielipidettä, että vinkuminen osottaa vaan vinkujan avuttomuuden ja sen tunnustamisen; jos asiat ei oo hyvin, ni ite ne on siihen malliin maannu, siks en tunnusta enkä vingu!

Tai no, joskus jos on hirvee käsitiski... ja toisaalta, kyllä tuo tiski ja siihen käytettävä kone onkin sitten ainoo kotihomma, mihin oon saanu tyyppikoulutuksen ja pystyn osallistumaan, mihinkää muihin konneisiin ei oo tyyppikoulutusta.  Edellisessä elämässä meinasin kerran auttaa, ja pesin sillosen rouvan just ostaman silkkipuseron niin kuumassa konneessa, että ois ollu just syntyneelle esikoiselle sopiva se pusero.  Kehotettiin pysymään jatkossa etäällä koko konneesta, minkä asian uskoin kerralla.  Paitsi sen pikkusen vajjaan kymmenen vuotta, minkä välillä elin poikamiestaloutta.  Mutta nopeasti sitä taas taantuu, kun olosuhteet vaihtuu.

Ja tää ei kyllä oo mikkään kehumisen aihe, vaan pikemminkii sen avuttomuuden tunnustus. 

- "Mitä siellä pöyvän alla tyrskit?"
- "No kun miehellä on miehen sisu!"

jaakkovaakko

Marraskuu 08, 2019, 20:37:10 ip
Vastaus #2

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Meillä se tiskikone saattoi vinkua, vonkua ja vongata, joskus ennen, eli siis silloin kun minä olin nuorempi.
 Nykyään se ei enää vingu, ei vonkaa, eikä muutenkaan häiritse noilla asioilla, vaan mököttää, riskaa, ja joskus jopa huutaa.
 Kaikilla tiskikoneilla on ollut sama tyyppi vika kun ne on olleet talossa tarpeeksi kauan.

Marraskuu 08, 2019, 21:20:01 ip
Vastaus #3

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 4727
Moro

Ei liity juuri tähän asiaan mutta kysympä kuitenkin eli kun meitä on enään kaksi tässä huushollissa niin tiskikone on aika harvoin käytössä ja tuli mielipuoleen että onko se huono asia niinkuin koneen puolesta että ei juurikaan käytetä.Pitäiskö silloin tällöin käyttää,kuinka usein?
Yamaha TR1 -81 / Green Mystery
CanAm Spyder RT -13
CRESCENT Elda E-Going
Triumph CSD -29
Triumph TigerCup -62
NSU Sportmax Streetreplica -58

Marraskuu 08, 2019, 21:40:16 ip
Vastaus #4

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
No äkkiseltään ajateltuna pitäis varmaan käyttää. Kait niissäkin kuivuu tiivisteet ja muut liikkeelle alttiit osat ja kitkavastinpinnat? Vesi toimii niissä voiteena?
 En tiiä, tuli vaan mieleen.

Ja sitten edellisestä kommentistani tuli vielä mieleen että minusta on nykyään tullut tiskikone, imurinvarren jatke, talonmies, pikapankkiautomaatti, yms. Että niin se homma menee.
 Vaikka ihan papin edessä lupasi auttaa niin myötä ja kuin vastamäessäkin. Naimakaupan ja poliittiikon muisti on yhtä lyhyt.  :(

Marraskuu 09, 2019, 23:04:25 ip
Vastaus #5

Leo Eiranen

  • Vieras
Kiertovesipumppu,lavan vaihtaja tai vesitaskun kelat.siinä ne komponentit jotka ääntä voi antaa..Enr.numerolla pääsis paremmin "ennustamaan"..just keskiviikkona kävin 8 vuotta vanhaa asea-scandiaa korjaamassa..todellisuudessa laitteella olikin ikää 28 vuotta..mites se meni...aika kultaa muistot..
Jep. Tässä Enr: SE45E235SK/37. Pieni epätarkkuus koneen iässä oli. Tarkistettu ikä ostopäivästä on 8 vuotta 6 kuukautta. En nyt vielä viittis ruveta remonttiin, täytyy kokeilla tuo kemia ensin tai antaa laulaa. Kiitos ehdotuksista, kokeilen Vimiä. Sitruunahappopesua kokeilin jo aikaisemmin, mutta sitä se ei uskonut.

Jaakolle: on ilahduttavaa lukea, että on muitakin kohtalotovereita, jotka ovat saaneet pölynimurin tyyppikoulutuksen. Meillä työnjako on osunut ainoana minun kohdalle. Mutta menköön näin.

Marraskuu 10, 2019, 18:20:33 ip
Vastaus #6

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Mulla semmonen halpa Siemens rupes kans vinkumaan, vanha asentaja laittoi jotain ainetta sinne pesuaine lokeroon ja kuumalla piti pestä. Ääni loppui siihen ja melki 10V oli ennenku vaihdettiin, se ukko otti hanan irti ja pani toiseen asentoon että kone sai kuumaa vettä. Nyt meillä on kiellelty tuo kuumavesi asento, nyin kämpän ja en sitä rupia muuttamaan.

Marraskuu 11, 2019, 20:08:23 ip
Vastaus #7

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
Moro

Ei liity juuri tähän asiaan mutta kysympä kuitenkin eli kun meitä on enään kaksi tässä huushollissa niin tiskikone on aika harvoin käytössä ja tuli mielipuoleen että onko se huono asia niinkuin koneen puolesta että ei juurikaan käytetä.Pitäiskö silloin tällöin käyttää,kuinka usein?

Kyllähän ne astiat mähmääntyy ja saattaa alkaa haista jos ovat päiväkaupalla koneessa. Saattaisin käyttää koneen vähintään joka kolmas päivä, oli täynnä tai ei... ei ne niin paljoa vettä vie saati sähköä. Meillä ei vielä vajaakäyttö ole ajankohtaista, joskus viikonloppuisin kone käy kahdestikin päivässä, viikolla ei välttämättä ihan joka päivä.


Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Marraskuu 13, 2019, 07:41:30 ap
Vastaus #8

Kari Tirkkonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1529
meillä ollaan kansa oltu kahestaan jo vuosia niin ohjeiden vastaisesti virutetaan astiat ennen kun laittaa koneeseen niin ei rupee haisemaan eikä tarvii pyörittää kun kerta viikkoon

Marraskuu 13, 2019, 10:16:05 ap
Vastaus #9

Jaakko Latvanen

  • Vieras
meillä ollaan kansa oltu kahestaan jo vuosia niin ohjeiden vastaisesti virutetaan astiat ennen kun laittaa koneeseen niin ei rupee haisemaan eikä tarvii pyörittää kun kerta viikkoon

Tuo Karin käyttämä "viruttaa" tai "virutella" sana ei ole sama, siis sen merkitys ei ole sama, suomen itä- ja länsimurteissa.  Saattaa aiheuttaa sekaannuksia joskus.  Se on jo ammoisina aikoina huomattu, ja asiaa selventämään on laadittu kansanlaulu.  Kirjailija Väinö Linna käytti tätä laulua romaanitrilogiassaan "Täällä Pohjantähden alla", olikohan jo ensimmäisessä osassa?

Laulaa en osaa, mutta laitan sanoista tähän oleellisimman osan, asioiden selvennykseksi:

" Tyttö istui kivellä ja kivi oli siliä ja vesi sitä virutteli..."

jaakkovaakko, kielimiehiä...

Marraskuu 13, 2019, 10:30:26 ap
Vastaus #10

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
meillä ollaan kansa oltu kahestaan jo vuosia niin ohjeiden vastaisesti virutetaan astiat ennen kun laittaa koneeseen niin ei rupee haisemaan eikä tarvii pyörittää kun kerta viikkoon

No siinä samalla jos vähän vielä pyöräyttäisi tiskiharjalla niin ei tarttis laittaa astioita koneeseen ensinkään.
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Marraskuu 13, 2019, 10:46:43 ap
Vastaus #11

Kari Tirkkonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1529
meillä ollaan kansa oltu kahestaan jo vuosia niin ohjeiden vastaisesti virutetaan astiat ennen kun laittaa koneeseen niin ei rupee haisemaan eikä tarvii pyörittää kun kerta viikkoon

No siinä samalla jos vähän vielä pyöräyttäisi tiskiharjalla niin ei tarttis laittaa astioita koneeseen ensinkään.

joo sit jos jää joskus yksin niin toi käyttöön mutta toistaseksi ei kelpaa