Viime viikolla Imatralla hortoillessa kävin katsomassa Mansikkalan uuden ratasillan työmaata, ja kuviakin tietysti otin. Vähän vaikea kuvattava, ainakin niistä paikoista, mihin pääsee. Drone olisi ollut kova sana kokonaisuuden hahmottamiseksi, tai jos olisi laittanut keskelle Vuoksea kameran kepin nenään ottamaan time-lapseja, vaikka valosaan aikaan tunnin välein puolentoista vuoden ajaksi...
Tässä linkki sarjaan:
https://flic.kr/s/aHsmHDheycMiten noita sillan arkkuja valetaan voimakkaasti virtaavaan veteen? Tai onhan nuo viereisen sillan kiviset jalatkin saatu sinne 90 vuotta sitten.
Nykyisen Suomen puolella Vuoksen yli taidettiin ensimmäinen silta tehdä jo 1800-luvun puolella, Imatrankosken yli. Tuo viereinen kaksikerroksinen silta, missä junat menevät yläkerrassa ja muut kulkijat alakerrassa, on tehty 1920-1930 -lukujen taitteessa, sen toiselle puolelle moottoritiesilta 1970-luvun alkuvuosina, ja nyt tulee junille uusi silta, oikein kahdella raideparilla. Vanha ratasilta on nyt suljettu muulta kuin junaliikenteeltä, on rakentajien käytössä. Uuden sillan valmistuttua vanha siirtyy kaupungin omistukseen, suojelukohteena. Saattaa jäädä vain kevyen liikenteen käyttöön? Autolla Vuoksen yli pääsee yläjuoksun puolelta Tornan sillasta, mainitusta moottoritiesillasta noiden ratasiltojen läheisyydestä alajuoksun puolelta sekä kosken ja voimalaitoksen siltojen yli hieman edempää alajuoksun puolelta.
En taas tiedä, kiinnostaako ketään? Minua entisenä imatralaisena kiinnosti sen verran, että yritin kuvailla siellä käydessäni. Olkoon vaikka kunnianosoituksena entisille ja nykyisille sillanrakentajille!
Miettimistä, suunnittelua, yhteistyötä, lukuisia osaavia ja tekeviä käsipareja on tarvittu ja tarvitaan, koneiden lisäksi!
jaakkovaakko