Herkullinen paikka pienelle sosiologiselle analyysille. Moottoripyöräilyllä on yhä lievä historiasta periytyvä rahvaanomaisuuden ja kapinallisuuden leima, ja tuo nimitys on tämän ajan tyypillisen moottoripyöräilyn harrastajan - akateemisesti koulutetun keskiluokkaisen hyvin toimeentulevan toimihenkilön - tapa pitää harrastuksensa sosiaaliseen leimaan kriittistä etäisyyttä. Että ei tässä prätkäjätkiä olla, vaikka ajella tykätään. Humoristisella sanonnalla halutaan luoda etäisyys moottoripyöräilijän identiteettiin, ilmaista, ettei tässä nyt ihan vakavissaan olla sosiaalisesti vaan tykätään vain ajella. Tulkintani ei tietenkään koske kaikkia, jotkut käyttävät ilmaisua ilman sen syvempää ajatusta koska siitä on tullut yleistä puhekieltä mainituista syistä.
Toinen juttu on sitten se, että yleisesti ihmiset ovat aina ensisijaisesti autoilijoita. Toissijaisesti moottoripyöräilijöitä taikka polkupyöräilijöitä, vaikka välillä saattaa muulta mediassa kuulostaakin. Autoton moottoripyöräilijä taikka autoton polkupyöräilyn täyspainoinen harrastaja on nykyään harvinainen outo lintu. Harrastaessani muutaman vuoden sähköpolkupyöräilyä teknisestä mielenkiinnosta opin sen, että mopo on kuin Rooma - kaikki tiet johtavat aina mopoon. Monella polkupyöräilijällä oli palava tarve kutsua sähköfillariani mopoksi. Mopo pois pyörätieltä! Sitten kun jälleen palasin moottoripyöräilyn pariin, niin huomasin foorumeilla olevani jälleen mopoilija. Kaikki tiet vievät mopoon. Kaikki poikkeamat moposta ovat keinotekoisia ja kapinallisia.
Onhan sen vähän ärsyttävä ilmaisu vaikka itsekin tulee se nykyään joskus heitettyä, olen sen verran vanha kuitenkin jo että moottoripyöräilyllä on minulle kuluttamista syvempiä merkityksiä, josta syystä otan sen himppusen vakavasti. En koe tarvetta erottautua moottoripyöräilyn sosiaalisesti erottautuvasta leimasta enkä tehdä siitä huumoria.
