Sosiaalisuus on somessa mielenkiintoinen juttu. Sosiaalisuudella tarkoitetaan vaikka mitä mutta wiki:
sosiaalinen (komparatiivi sosiaalisempi, superlatiivi sosiaalisin) (taivutus)
1. sellainen, joka viihtyy ihmisten keskuudessa
2. (sosiologia) sellainen, mikä liittyy järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, sille ominainen tai sitä koskeva; yhteiskuntaan tai ryhmään sopeutuva
3. (politiikka) sellainen, mikä tähtää yhteiskunnan heikossa asemassa olevien aseman ja elinehtojen parantamiseen.
Kuten huomaamme, on sosiaalisen mediankin ajatus olla hyväntahtoinen, heikkojen puolustaminen, sopeutua lajikumppaneihin. Voisikin alaosastona voisikin olla Epäsosiaalinen media. Paikka jossa epäsosiaaliset voisivat kilpaa olla epäsosiaalisia keskenään. Onhan selkeää että joillakin on siihen jonkinlainen tarve olemassa. Tai sitten sosiaaliset taidot on vaan unohtuneet.
Toisaalta, onhan jo olemassa lautatarha, kakkosnelos saitti jossa epäsosiaaliset riehuu nytkin. Tuo koolinkiosasto, 24, täyttänee jossain mitassa tarpeen mutta aina näitä sahureita riittää muillekin osastoille. Ehkä eivät ole huomanneet olevansa epäsosiaalisia. Tai jos ovat niin pitävät omaa lystiä omaksi huvikseen. Niinkun kylätappelussa. Ne jotka ei ole kyvykkäät mennä joukkotappeluun lyömään, heittelee kaumpaa kiviä sekaan.
Epäsosiaalinen media. Tarpeellinen epäsosiaalisille. Kyllä sellanen osio pitää olla. En onneksi tunne tarvetta osallistua. Ja suureksi onneksi, VMPK sivuilla näitä Esome tyyppejä on vähän ja nekin aika kynnettömiä.