Vanha mökki oli betonki laatalla. Keväisin joki nousi kynnyksille. Koko torppa oli kuin Päätalon paikkaansa hakeva uuni. Laatta rikki niin että joka kevät se vähä muutti asentoaan. Piipun ja muurin halkeemat oli joka kesä vähä erilailla killillään. Torppaan kun meni sisään niin sellanen mullanhaju tuli vastaan. Purkaessa sitte sen oikeesti näki, täysin mätä koko viritys. Laatan halkeemasta nousi vesi laatalle mutta ei sitä huomannu ennenkun permantolaudasta meni jalka läpi. Ei siellä oltu yövyttykään enään vuosiin kun pelotti terveyshaitat. No, matkaa kotiin parikymmentä kilosmeetriä. Mutta olihan se kiero torppa silleen hyvä että kaikki ovet tuli itestään kiinni, senverran pehmee mökki oli se.
Ja kun se oli ikäänkuin päivätupa niin helteellä oli hyvä se torpan viileys. Märkä laatta kun hohkaa kylmää kivasti.
