Tää miun muistelu on kyselijälle siinä mielessä turhaa pärinää, että perustuu vain muistikuviin, ei faktoihin. Mutta siis tälläisiä muistikuvia minulla kyseisen moottoripyörälajin nimityksistä:
Ensimmäiset kilpailut lajissa olivat Mansaaren ja Assenin kilpailut (1907 Mansaari?). Mansaaren kilpailun pääpalkinto sai nimen Tourist Trophy, ja tästä seurauksena koko kilpailua kutsuttiin - ja kutsutaan edelleen - TT-nimellä. Siitä ei minulla ole käsitystä, onko Assen seurannut nimikysymyksessä Mansaarta, vai onko heillä ollut oma Tourist Trophy jo alun alkaen? Brittiläisessä maailmassa, kun puhutaan TT:stä, silloin on aina puhuttu Mansaaren kevään kilpailusta, ei koko lajista. Syksyn kilpailu samalla radalla on aina ollut ManxGP, se ei ole TT.
Sekä autojen että moottoripyörien lajiliitot jossain vaiheessa - autojen kohdalla ennen toista maailmansotaa ja pyörien kohdalla heti sen jälkeen - sopivat, että kukin maa saa järjestää yhden kilpailun, jota kutsutaan nimellä Grand Prix - suuri palkinto. Näiden kilpailujen sarjasta sitten jatkossa muodostuivat maailmanmestaruussarjat, autoille taisi olla 1951 alkaen (siis Formula1) ja pyörille kait muutama vuosi sen jälkeen.
Kun tämä moottoripyöräkilpailulaji rantautui Suomeen, lajia alettiin täällä nimittää TT-kilpailuiksi; siis oikeastaan erheellisesti. TT ei ole missään muualla ollut lajin nimi, vaan sillä on viitattu vain noihin kahteen alusta asti mukana olleeseen tapahtumaan, Mansaareen ja Asseniin. Suomessa lajin nimi Suomen Moottoriliitossa muutettiin sitten kansainvälisen käytännön mukaiseksi Road Racing-lajiksi, mutta valitettavasti en osaa tarkkaa vuosilukua antaa, muistista laittaisin tapahtuman 70-luvun jälkipuoliskolle? Tuo nykyinen Moto-GP nimitys juontaa siihen aikaan, kun kansainvälinen moottoripyöräkilpailuiden kattojärjestö FIM myi sarjan järjestelyoikeudet ja kaupalliset oikeudet yksityiselle toimijalle.
Korostan vielä, että muistin varaista tietoa, joka saattaa sisältää virheitä, väärinmuistamisia tai väärinymmärtämisiä. Ehkä siitä jotain lähtökohtaista apua on oikean tiedon etsimiseen.
Jaakko Latvanen