Kirjoittaja Aihe: juha törmäsi taas perustuslakiin.  (Luettu 20064 kertaa)

Huhtikuu 30, 2018, 10:02:05 ap
Vastaus #45

Jouko Kuisma

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2407
Minä luovutan, ei sillä että rautiain olisi mielestäni oikeassa tässä. Jätin jo talvella kesken tämän keskustelun hedelmättömänä ja valitettavasti palasin siihen taas kun Petri siitä valotti uutta tietoa. Nyt tiedän miltä tuntuu don quijotesta....

Tämä nettikeskustelu on ”aina” hyödytöntä, en kyllä oikein osaa sanoa miksi.
Tämän olen huomannut näissä VMPK:n keskusteluissa jo parinkymmenen vuoden aikana ja myöhemmin myös FB:ssa
Ehkäpä:
- keskustelijat eivät viitsi lukea kuin yhden sivun tekstit, tai vain ketjun edellisen vastauksen
- keskustelijat ovat jo niin pinttyneitä omiin mielipiteisiinsä, ettei siellä ole enää tilaa uusiin
- keskustelu perustuu uskomuksiin, ei rationaalisiin asioihin
- keskustelijat ( VMPK porukka) on niin ikääntynyttä, että ei haluta hyväksyä muutoksia
- keskustelun päämäärä ei olekkaan muuttaa omia mielipiteitä, vaan muiden
- keskustelijan tavoite ei olekaan asiassa pysyminen, vaan verbaalinen akrobatia
- keskusteln tavoite on ärsyttää muita
- keskustelijat ei vain halua myöntää olleensa” väärässä”

Toki poikkeuksiakn on.
En tosiaan osaa sanoa mikä on syynä siien, että näissä yleistä keskustelua-väännöissä harvoin tapahtuu edistystä, mutta onhan se ajanvietettä.
Luulisin, että jokaisessa kylässä on myös ns. Ilmarisen pöytä, jossa eläkeläiset istuvat aamuparlamenttia puiden edellsen päivän tapahtumia. Sielläkin pääasia on sosiaalnen kanssakäyminen.

« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 30, 2018, 10:22:51 ap kirjoittanut Jouko Kuisma »

Huhtikuu 30, 2018, 11:42:49 ap
Vastaus #46

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Kuismahan se nakkas kehiin asian melko monelta kantilta. Ja hyvä niin.
Tässähän on siinämielessä ollu kiva väittely että kaikki on oikeassa. Perustuslain periaatteet on selvät.
Siinä mielessähän olen väärässä, että väitän ettei se niin yksinkertaista ole. Tottakai poliisi peruuttaa sakkonsa jollei auton omistajaa huvita kertoa kuka ajoi, tai kuka on kuvassa. Poliisi sanoo että aijaa, no sitte jos ei tunnu kivalta niin perutaan.
Voidaan tää väittely lopettaakkin, mutta suosittelen ettette lähe ihan hepposin perustein siihen rumbaan mikä kieltämisestä tulee vastaan. Minun kantani oli se ettei turhia ongelmia ota itelleen. Jos vittuilla haluaa niin ei kannata aloittaa poliisista. Ne on nähny aika monta skoijaria.
Joten tuo kohta
- keskustelu perustuu uskomuksiin, ei rationaalisiin asioihin
on hyvä, periaatteet on selvät, käytännössä tuli ongelmia.

Mitä tulee Ilmarisen pöytään, tämä on se. Eläkeläiset vaan on kukin oman pöytänsä äärellä. Siksi tämä osio on Yleistä keskustelua.

Huhtikuu 30, 2018, 13:09:59 ip
Vastaus #47

Jouko Kuisma

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2407
Vielä senverran, että nuo kommentit ei liity erikoisesti tähän keskusteluun, tai sen viimeisiin kommentteihin.
Tämä VMPK:n keskustelu on sentään sivistyneempää, kuin FB:n. Siellä tapana on siirtyä henkilökohtaisuuksiin, kun itseltä asia-argumentit loppuu.
Siksi en viitsi siellä olla kuin asiapitoisissa ryhmissä. Yhtä pidän itse (koskee vanhoja valokuvia): siinä on nyt vähän yli 4000 jäsentä. Linjani on ollut tiukka asiassa pysymisen suhteen: ryhmästä on kuitenkin bannattu vain alle 10 jäsentä kuluneen 3 vuoden aikana.

Huhtikuu 30, 2018, 13:16:24 ip
Vastaus #48

No juu. En ole Suomi24 palstalle kattonu muutamaan vuoteen. Enkä varmaan kato. Ihan järkyttävää. Niin on nää saitit erilaisia. Ja hyvä niin.

Huhtikuu 30, 2018, 13:59:30 ip
Vastaus #49

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Eikös se ole hyvä että löytyy erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia asioihin? Ei näitä lukisi kukaan jos olisi vaan yksi mielipide ja sen perään muutama veispuukki peukutus. Ei mikään yhteisö tai yhteiskunta kehity yhdellä näkökulmalla. Ja oikein hyvä sekin että kaikki kirjoitukset ei ole otsa rypyssä ja ahdasmielisesti väsättyjä julistuksia.

Huhtikuu 30, 2018, 14:04:31 ip
Vastaus #50

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Eipä siinä tarvitse perustuslakia soveltaa,jos
ajaa rajoitusten mukaan.

t. Markku

Huhtikuu 30, 2018, 15:55:42 ip
Vastaus #51

Teemu S. Lindfors

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 995
Vielä senverran, että nuo kommentit ei liity erikoisesti tähän keskusteluun, tai sen viimeisiin kommentteihin.
Tämä VMPK:n keskustelu on sentään sivistyneempää, kuin FB:n. Siellä tapana on siirtyä henkilökohtaisuuksiin, kun itseltä asia-argumentit loppuu.
Siksi en viitsi siellä olla kuin asiapitoisissa ryhmissä.

Täällähän on oikein sivistynyttä keskustelua. Mun mielestä sivistyneen keskustelun yksi tunnusmerkki on se, että eri mieltä saa olla, mutta on oltava valmis perustelemaan mielipiteensä.

Naamakirja taasen on manalan asukkaiden keksintö. Sieltä kannattaa pysyä mahdollisimman etäällä. :P

Huhtikuu 30, 2018, 16:08:50 ip
Vastaus #52

'
En ole minäkään veispuukiin asti päässyt, enkä taida edes mennä, mutta joskus satunnaisesti tulee vilkaistua semmoista sivustoa kuin veispuuk mokat. Ilmeisesti se on sen veispuukin parasta antia?

Huhtikuu 30, 2018, 17:06:35 ip
Vastaus #53

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 4350
Eipä siinä tarvitse perustuslakia soveltaa,jos
ajaa rajoitusten mukaan.

t. Markku

Niin, mutta kun aiheena ei ole ylinopeus.
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Huhtikuu 30, 2018, 17:15:04 ip
Vastaus #54

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Vielä senverran, että nuo kommentit ei liity erikoisesti tähän keskusteluun, tai sen viimeisiin kommentteihin.
Tämä VMPK:n keskustelu on sentään sivistyneempää, kuin FB:n. Siellä tapana on siirtyä henkilökohtaisuuksiin, kun itseltä asia-argumentit loppuu.
Siksi en viitsi siellä olla kuin asiapitoisissa ryhmissä.

Täällähän on oikein sivistynyttä keskustelua. Mun mielestä sivistyneen keskustelun yksi tunnusmerkki on se, että eri mieltä saa olla, mutta on oltava valmis perustelemaan mielipiteensä.

Naamakirja taasen on manalan asukkaiden keksintö. Sieltä kannattaa pysyä mahdollisimman etäällä. :P

No tääkin taas vaihtelee. Meillä puukontekijöillä on siellä puukko areena niminen ryhmä. Pelkkää asiaa. Oppia saa kun vaan kysyy. Paljon osaajia ja paljon tietoa. Ja kaks jämäkkää adminia. Todella asiallinen ryhmä. Ei mitään ylilyöntejä koskaan.

Huhtikuu 30, 2018, 21:15:05 ip
Vastaus #55

Onko ne Puukon veljekset siellä? Ja Arttu?

Huhtikuu 30, 2018, 21:22:03 ip
Vastaus #56

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Tuomo hei.
Homer Simpson ei oikeesti ole duunissa ydinvoimalassa. Hän on vaan näyttelijä.

Toukokuu 01, 2018, 06:36:07 ap
Vastaus #57

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Tuomo hei.
Homer Simpson ei oikeesti ole duunissa ydinvoimalassa. Hän on vaan näyttelijä.
Ensin viedään joulupukki ja sitten haikara. Nyt vielä tämäkin.  :-[

Toukokuu 01, 2018, 08:03:24 ap
Vastaus #58

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Eipä siinä tarvitse perustuslakia soveltaa,jos
ajaa rajoitusten mukaan.

t. Markku

Niin, mutta kun aiheena ei ole ylinopeus.

No-sitten noudattaa sitä sääntöä,josta on kyse.

Esimerkki: Jos veronkierto on kiellettyä-älä kierrä veroja.

t. Markku