1977 oli aika ratkaseva vuos miun henkilökohalla. Kolarissa olin särkeny itteni reilu viis vuotta aikasemmin, ja pitkän sairasloman jälkeen yrittelin erilaista, mutta kunto ei ollu ihan kaikilta osin kohillaan. Sillo, 77 talvella, alko ajatus lopullisesti kypsyä siihen, että jottain koulua on pakko yrittää, ei miusta ennää ryskätyöläiseks oo. Kaivinkonetta ajoin sillon. Oikeesta polvesta rusahti pakettiauton lavalle noustessa sisäpuolen kierukka talvella, polvi jäi aina välillä lukkoon. Vähän aikaa ketkuttelin, mutta sitte se leikattiin, ja otettiin se kierukka pois. Sen leikkauksen jäliltä olin muutamia viikkoja taas sairaslomalaisena, kun lykkäs vettä polveen ja turpos. Sen loman aikana otin sitte itteeni niskasta, ja aloin päivittäin tehä muutaman tunnin töitä tekun pääsykokkeita silmälläpitäen. Keskikoulu oli jääny 11 vuotta aikasemmin neljänneltä kesken. Tekuun - siis koulun puolelle - pääsin, ja se ratkasu muutti kyllä tulevaisuuven aika toiseksi; paremmaksi tai huonommaksi, en tiijä, mutta muutti joka tapauksessa. Yheksän vuotta meni opiskeluputkessa (teknikko-insinööri-DI), tosin kaikki lomat ja vähän enemmänkin koko ajan töitä tehen, ja viimiset puoltoista vuotta olin sitte jo kuukauspalkkasenakin ennen korkeekoulupaperien saamista. Näki työelämässä maailmaa vähän eri kulmasta ko aikasemmin, ja ehkä taloudellinenkin puoli oli ainakin loppuvaiheessa ennen ennenaikasta eläköitymistä (niitten vanhojen vammojen takia) pikkasen paremmin kohallaan. Ei tuota opiskeluhommaa oo tarvinnu jälkeenpäin katua.
Se kolari ois saanu jäähä aikanaan ajamatta, mutta ilman sitä pakkoa ois kyllä saattanu koulut jäähä käymättä? Nyt oon vanhuseläkeläine, niiko kait oisin ilman kolhiintumista tai koulujakin.
jaakkovaakko
