Morot,
Hannu täysin oikeassa! Kelloa vastaan ei ole mitään järkeä tonne tulla ajelemaan, ei ole viihdyttävää kuskille eikä yleisölle. Takavuosina SM-kisojen järjestelyt olleet classicien osalta varsin onnettomia. Ajoaikaa joissain kisoissa todella niukasti, päivän viimeinen startti joka peruttu moneen kertaan.
Muutama vuosi sitten kilpailevan sarjan puuhaaminen herätteli minusta jonkun verran SM-kisajärjestäjiä, nyt myös hyvä juttu että kaikki kisat ajetaan suomessa. Kehitystä tapahtuu oikeaan suuntaan, mutta tietysti näissä on aina viivettä. Nyt pääsee ajamaan, mutta puuttuu kuskit!
Minusta suomalaisen RR:n, myös classicin, tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää on elinvoimainen SM-sarja viidellä taloudellisesti kannattavalla ja yleisöä kiinnostavalla osakilpailulla.
Ketään syyllistämättä ja arvostelematta, jokkiskuski keke#75
ps. Alastarossa järjestelyt olleet aina hienot ja ajoaikaa riittävästi, ehdottomasti kauden paras kisaviikonloppu! Suosittelen!