Enpä minäkään sinne 1600-luvulla asti haluaisi, mutta 60-luku kävisi vallan hyvin. Tuo rakkauden, musiikin ja vapauden vuosikymmen.
Veikkaan, vaikka en tietysti tiedä, että oikeasti kaipaat oikean 60-luvun sijaan sitä hippielokuvien amerikkalaista 60-lukua (Easy Rider ynnä muut) etkä niinkään esim suomalaista 60-lukua suomettumisineen, Ruotsiin tai kaupunkilähiöihin pakon edessä muuttoineen ym. Silloin oli 60-luvun jenkkiautoja lähinnä ruotsalaisnimisillä ja muutama paperitehtaiden edustusautoina (neliovi-tolppakori-kutoskone-manuaalikolmonen-tehostamaton ohjaus 8 kierrosta laidasta toiseen ja tosiaankaan mitään ilmastointia). Niin no, olihan Spede Pasasella Mustangi. Radiossa ei rokkia soitettu, Rollareiden single maksoi puolen päivän palkan, ja muutenkin kaiken kaikkiaan oli kohtuu ahdistunut meininki suurimmalla osalla väestä suuren osan aikaa. Itämaisia ajopelejä korjattiin rautalangalla työkaluina sirppi ja vasara. Hiki ja paska haisi kun kerran viikossa oli saunapäivä.
Saattoivat ihmiset olla silti onnellisempia, en minä sillä. Synnyin vasta 70-luvun alussa, yllämainitut asiat olivat paljolti vielä 70-luvun lopulla kohtuuyleisiä ilmiöitä.
Mutta jos ajattelee vain niitä positiivisia, että itse olisikin ollut 60-luvulla se Spede jolla on Mustangi, uusimmat levyt ja paljon rakkautta ja vapautta, ja saunavuoro aina halutessaan, se on just sitä nostalgiaa. Eli rusinat pullasta.
Itse ajelen mieluummin nykyaikaisilla autoilla päivittäiset ajoni. Katalysaattorittoman auton haistaa kaupungissa monen auton päähän, ja vallankin sellaisen jossa huohotus on kuin 60-luvulla eli auton alle. Ihan kiva tuoksu aina joskus, nostalginen

, mutta kylläpä saattaisi päätä särkeä jos kaikki autot olisivat sellaisia. 90-luvun puolenvälin jälkeen ei autot ole juuri kehittyneet mitenkään jättiloikin, ja 2000-lukuiset (itsellä vm:t 05 ja 06) ovat oikeinkin luotettavia, kulkevat pitkälle yli 300tkm ilman kovin suuria remontteja ja koritkin ovat minimaalisella huolenpidolla ja suolavedessä puolet vuodesta uituaan kohtuutimmissä kunnossa. Tai no, riippuu merkistä tietysti sekin.
Olen asunut vanhoissa taloissa, 20-50 lukuisissa, se 50-lukuinen hirsitalo oli ehkä paras mutta on tuossa nykyisessä v 2000 tehdyssä puolensa. Pesutilat katutasossa, lattialämmitys jne. Lämpöpumppu on pirusti paljon mukavampi kuin pelkkä klapilämmitys, ja koneelliseen ilmanvaihtoonkin tottuu, nyt ei enää tule aukoneeksi ikkunoitakaan turhaan eikä ole räppänöitä säädeltävänä. Puhku puhisee, 2 kertaa vuodessa uudet filtterit, ilma vaihtuu kelistä riippumatta ja poistoilmasta otetaan lämpöä tuloilmaan, mukavaa on ja energiaa säästyy. Ja Markulle tiedoksi, useimpiin uusiin omakotitaloihin ja moniin pari- ja rivitaloihinkin laitetaan varaava tulisija jo rakennusvaiheessa, tai ainakin valmistellaan perustus ja hormille paikka.
Niin ja sekin on kiva juttu että sydänlaaki, aivoinfarkti tai syöpä ei ole enää nykyään automaattinen kuolemantuomio, lääkkeitä löytyy moneen asiaan.
Ja aivan taatusti etsisin laskut, lääkärilappuset, vero- ja pankkipaperit ym ennemmin tietokoneella jostain systeemistä kuin mapittaisin kaiken talteen mahdollista myöhempää tarvetta varten.