Minä oon ite tään topiikin alottanu, ja luulen käyttäväni ylintä päätösvaltaa asiassa pysymisessä. Toki valvojat valvovat vihapuheilta. Ja minä valtuutan kaikki pysymään missä hyvänsä asiassa, niin kauan kun pikkusenkin silmäkulmassa pilkahtaa, eikä kettään suorastaan aleta haukkumaan!
Kyllä neuvostojen maassa kaikki tehtiin ja tehdään vieläkin, vaikka neuvostot ovatkin historiaa, kansan parhaaksi. Niin suuri on uhka vihamielisistä läns mielisistä naapurimaista, että pakko on Suomenkin rajan taakse värkätä koko ajan uutta tankkia, ilmatorjuntaa ja atoomipommia.
Mutta kelloista. Ite jätin samana päivänä, ko siirryin työelämästä syrjään, rannekellon yöpöyvän laatikkoon. Takavuosina oli sitten jostain miun nimeni jääny Valittujen Palojen asiakasrekisteriin. Sieltä pukkas tämän tästä tarjousta, että tillaa, niin saat lahjaksi sitä tai tätä, ussein just kelloja oli tarjolla. Sen aikanen - siis ennen EU:ta - kuluttajasuojalaki meillä määritti, että sellasten kylkiäisten tarjoaminen kuluttajakaupassa oli kielletty, mitkä ei liittyny mitenkään ite tuotteeseen. Sen tähen noissa tarjouksissa luki aina pienellä räntillä jossain huomaamattomassa kohassa, että jos et nyt kuitenkaan halua tilata tätä erinomasta tarjousta, voit saada itsellesi tämän lahjan kirjoittamalla asiakaspalvelupäällikölle ja erikseen pyytämällä. No minä just eläkkeelle siirtyneenä omasin aikaa tähän kirjottamiseen. Käytiin oikein kirjeenvaihtoa sen päällikön kanssa, nimi on päässy unohtummaan. Selvis myöhemmin että oli muuten ihan oikea henkilö, eikä fiktiohahmo, kuten edeltäjänsä Kaarina Mäkelä. No nyt muistinkin, Sari Syrjänen tai Syrjälä se oli. Sari lähetti uskollisesti kaikki lukijalahjat, vaikken koskaan kyseisestä puljusta mitään ostanutkaan! Niitä kelloja on vieläkin jossain laatikon pohjalla, pitäsköhän kaivella käyttöön?
jv
Ps. Vähä vetäsin iltapallaa, ni samalla taas joku koneisto takaraivossa jäi itteni tietämättä raksuttammaan. Ei ollu Sari, oli Siru Syrjänen, se Valittujen Palojen asiakaspalvelupäällikkö. Yhteen hänen sukulaiseensa tutustuin myöhemmin kaukana pohjoisessa, siinä yhteyvessä selvis se, että ihan oikiasta henkilöstä oli kysymys. Terveisiä laittasin, mutta tuskin ovat kumpikaan tään palstan suurkuluttajia...