Aihe: Lukuhommista

[Jaakko Latvanen]

Oliksese hiiriä ja ihmisiä? Vai sotkeeks miun muisti nyt jotakii..
jv

[Pentti Eskelinen]

Hyökkääppä kirjastoon...Erno Paasilinnalla on Petsamojuttuja...Vaan taisit tietääkin?

Tiijän että Paasilinna ei ou tästä Petsamosta kirjottanu yhtää rivijä:

http://www.citipedia.info/city/general/Finland_Savo_Petsamo_id_641944

[Kari Sillanpää]

Oliksese hiiriä ja ihmisiä? Vai sotkeeks miun muisti nyt jotakii..
jv

Tää on yksi niitä traagisempia Steinbeckin lyhyitä tarinoita. Helmi ja sitten se yksi siitä Ponista kertova juttu ovat tällaisia myös. Jos olisin jonkun näistä lukenut ensimmäisenä Steinbeckiltä, en varmaan olisi muita edes aloittanut.

Steinbeckit olen lukenut viimeksi varmaan 10 vuotta sitten ja sillä kertaa englanniksi joten suomenkieliset nimet voivat vähän heittää mutta tässä muutama iloisempi ja lämminhenkisempi tarina:

Oikutteleva Bussi
Hyvien ihmisten juhla
Torstai on toivoa täynnä
Tortilla Flat (en muista suomenkielistä nimeä)

Ja sitten jokerina pohjalla Travels with Charley (Matka Charleyn kanssa tms), se on matkapäiväkirja. Steinbeck hommasi maastokelpoisen asuntoauton ja lähti sillä reissuun, mielenkiintoisia kertomuksia. Charley on matkaseurana ollut koira, ja auton nimeksi tuli Rocinante, tässäkin muuan kirjallisuusviittaus

Täytyy myöntää että Vihan hedelmät ja siihen tarinaan liittyvät muut on vielä lukematta.

[Risto Sollo]

Jaa toinenkin Petsamo...Kouvolan ratapihalla on kolmas,siitä ei liene kirjoittanut kukaan...

[Martti Korhonen]

Jaa toinenkin Petsamo...Kouvolan ratapihalla on kolmas,siitä ei liene kirjoittanut kukaan...

Suonenjoella ja Tampereella myös.

[Jaakko Latvanen]

Tortilla flat on suomennettu nimellä Ystävyyden talo.

Kukas lukkee noita kirjoja jollakin muulla ko suomen kielellä?

Mie oon jottain lukenu englanniks, mutta on se vähän kinkkistä.  Jossain vaiheessa tosin oivalsin, että ei piä välittää, vaikka ei joka sannaa ymmärrä.  Sellasesta sanakirja toisessa käessä -lukemisesta ei tuu mittään, ja tarinan juonessa voip toki pysyä vaikka menis aika paljonki ohi.  Mutta sellanen sanoilla leikittely, rivien väliin jäävä asia ja tuollaiset hienot lukijan tunnetilaa ohjaavat viitteet ja tyylit sekä tuollanen sanaleikkeihin tai kaksiin merkityksiin perustuva huumori tahtovat jäädä avautumatta; ei riitä oikein kielitaito siihen.  Ja ne on taas just ne asiat, mitä eniten haen ja arvostan suomenkielisessä kirjallisuuvessa. Miullahan on korkeakoulututkinto, mutta pitkän tien kautta haettu, eli kielien kohalla oon vähä toistaitonen. Ko se keskikoulu jäi kesken niijen saksan epäselvien verbien takia...

Meillä toisessa nojatuolissa luetaan enimmäkseen englanniks, se on siellä ammattitaijon ylläpitämisseen liittyvää toimintaa.  Ne siihen tarkotukseen hankitut kirjat on enimmäkseen miulle liian vaikeita.  Mutta matkustamisessa ollaan melkonen pari: toinen ossaa puhhuu ja toinen ossaa ajjaa autoa (toistaiseksi)!

jv

PS. No nyt tuli jälkijunassa mieleen yks juttu; jossain britti-tv-sarjassa puhuivat miehestä, että onko tämä "pheasant plucker".  Kääntäjä oli oivaltanut: käännös oli, että tarjoaako hän mustunutta kanaa?!  No se tuli tässä yhteydessä siksi mieleen, että vaimo - huolimatta englannin opettajan ammatistaan - ei juttuja ymmärtänyt suomeksi eikä englanniksi, mutta minä, tosin vähän jälkijunassa, ymmärsin!  Kun on mielikuvitusta...

[Martti Korhonen]

Kaunokirjallisuus englannin kielellä on kyllä kinkkinen juttu. Humanistiset tieteet englanniksi menee kuin vettä valaen, niitä kun on opinnoissa lukenut runsain määrin. Tutkimuskirjallisuudessa kieli on hyvin erilaista, asiapitoisempaa. Vaikka tieteellistä tekstiä englanniksi luenkin ongelmitta niin kaunokirjallisuudessa olen aika pitkälti pitäytynyt kotimaisessa. Jotain englanniksi olen lukenut, mutta en siitä saa samaa nautintoa. Juurikin siitä syystä mitä Latvanen tuossa kirjoitti.

[Heikki Salmén]

Lukeminen on minulle tärkeä ja mieluisa harrastus. Lukiessa rentoutuu, kokee sopivasti jännitystä ja oppii lisää. Luettavan tekstin laadusta riippuen.

Iltalukemisena dekkari on paras rentouttaja, puolesta tunnista tuntiin kun lukee niin jopas uni maistuu. Suomalaisista dekkaristeista luen mielelläni Reijo Mäen, Jarkko Sipilän ja Matti Röngän kirjoja. Ulkomaisista sopii Donna Leon, Kjell Ola Dahl ja moni muu.

"Ammattikirjallisuutta" luen alkukielellä, se on helpompaa kuin proosatekstin luku, koska kieli (ja aihealue) on selkeämpää. Ruotsin Classic Bike, saksalaiset Motorrad Klassik ja Klassik Motorrad tulee tilattuna. Muita lehtiä ja kirjoja tulee ostettua liiankin kanssa.

Sellaisen pienenä haasteena olen lukenut jo pitkään Classic Motorcycle Race Engines teosta. Erittäin mielenkiintoinen teos, mutta sen verran keskittymistä vaativa, että yksi kone kerrallaan on ihan tarpeeksi. Välillä tulee viikkojenkin taukoja.

Ja sitten vielä salainen pahe. Tunnen kieroutunutta viehätystä pien- ja omakustanteisiin dekkareihin. Pk-seudun kirjastoista niitä löytää aika hyvin. Osa on ihan luettavia, mutta joukkoon mahtuu uskomattoman kökköjä tarinoita. Niitä lukiessa tuntee joskus melkoista myötähäpeää.

[Kari Sillanpää]

Tortilla flat on suomennettu nimellä Ystävyyden talo.

Kukas lukkee noita kirjoja jollakin muulla ko suomen kielellä?

Mie oon jottain lukenu englanniks, mutta on se vähän kinkkistä.  Jossain vaiheessa tosin oivalsin, että ei piä välittää, vaikka ei joka sannaa ymmärrä.  Sellasesta sanakirja toisessa käessä -lukemisesta ei tuu mittään, ja tarinan juonessa voip toki pysyä vaikka menis aika paljonki ohi.  Mutta sellanen sanoilla leikittely, rivien väliin jäävä asia ja tuollaiset hienot lukijan tunnetilaa ohjaavat viitteet ja tyylit sekä tuollanen sanaleikkeihin tai kaksiin merkityksiin perustuva huumori tahtovat jäädä avautumatta; ei riitä oikein kielitaito siihen.  Ja ne on taas just ne asiat, mitä eniten haen ja arvostan suomenkielisessä kirjallisuuvessa.

No niin olikin, Ystävyyden talo.

Nuo mainitsemasi jutut, sanaleikit ja muut tosiaan jäävät usein käännöksissä vajavaisiksi, siksi mieluummin luen englanniksi. Enkku on ollut mulle melkein opintojen alusta alkaen vähän niinkuin harrastus ja mielenkiinnon kohde, ei niinkään välttämätön paha. Silti, vaikka jo kuvittelin olevani aika hyvä siinä ja pärjäsin esim työelämässä suullisesti ja kirjallisestikin, oli eka oikea kirja tosi hankala ja lukiessa meni varmaan tuplat siitä mitä vastaavaan suomenkieliseen, kun ei vaan aivo jaksanut pitkiä pätkiä putkeen. Se oli muuten tämä kirja, aika hauska, olen muutamaan kertaan lukenut uudelleenkin:

http://www.goodreads.com/book/show/78065.Pest_Control

Vähitellen ja harjoituksen myötä enkun lukemisesta tuli helpompaa ja nyt luen (ja jopa ymmärrän) lähes yhtä nopeasti kuin suomea. Joskus tulee vastaan sanoja joita en aivan ymmärrä mutta yleensä asiayhteys auttaa ymmärryksessä. Ja jos ei vaan mene jakeluun niin sitten kääntäjä tai sanakirja avuksi. Saatiin yhtenä jouluna enkun idiomieja selittävä kirja, siitäkin on apua, kuten myös googlesta jos tulee joku outo sanonta tai kielikuva (se "pleasant fucker" vaimikäseoli pitääkin tarkistaa). EDIT: Tarkistin

Minulla tämä koskee vain englannin kieltä. Ruotsiksi ja saksaksi tulee joskus luettua teknillis-historiallisia juttuja netistä tai lehdistä mutta kaunokirjallisuuteen ei riitä taidot.

[Perttu Korolainen]

Jaakko tuossa kyseli muilla kielillä lukemisesta. Minä koetan lukea englanniksi ja ruotsiksi että pysyy kielitaito yllä. Saksaksi ei mene sarjakuvia ja auto/moottoripyörälehtiä raskaammat, Jerry Cotton odottaa kirjahyllyssä kyllä. Se voisi mennäkin. Osa menee ihan sujuvasti, osa vähemmän. James Ellroyt on sellaisia, että pitää olla sanasto hollilla ja keskittyä muutenkin kovasti.

[Arto Juntunen]

Lainaus:
Perkkules.Se se olikin hankalaa kun koulun aloittaessa osasi lukea mutta sitten piti opetella tavaamaan!Oli hankalaa...Normaali kierto,Viisikot,JerryCottonit,dekkarit,scifit ja nykyään faktaa,sotaa ja muistelmaa.Just menossa pommikoneen taka-ampujan muistelot,seuraavana arkeologiaa lattapäille...

Näinpä oli! Tuntui aluksi silloin siltä että olivatko nuo muut koulukkaat jotenkin vähä-älyisempiä kun eivät osanneet lukea suoraan.
Myöhempi kokemus on osoittanut minulle kuitenkin sen ettei varhainen lukemiseenoppiminen välttämättä korreloinut juuri mitenkään
myöhempään ns. menestykseen elämässä!
Suosikkini tuolloin oli: "Viisikko Löytää Kiljupänikän" , Enid Blyton.
******************************************
-"Juokse poika juokse" Nicky Cruz, ankia olo tuli tuosta varhaisteini-iässä!
-"Berijan Tarhat", Unto Parvilahti (os. Boman) ankia olo tuli tuostakin, aikuisiässä.
-"Sinuhe, egyptiläinen". Tuota yritin lukea n. 10v. ikäisenä mutta parempi aikuisena luettuna.
-"So weit die füße tragen". Clemens Forell (?) kyllästyy Kap Dezhnjovin seudun leirien
  huonoon huonepalveluun ja päättää kävellä takaisin Saksaan.
-"Japanilaisen Hävittäjälentäjän Muistelmat", Saburo Sakai. Onneksi hän ei onnistunut viimeisellä
 komennuksellaan. Mitenkä lienee tehtiin matkalasku tuolloin Japanissa Kamikaze -komennukselle
 jolta tultiin takaisin?
-"Papillon, ja Banco, Kaikki Pelissä": Henri Charriere.
-"Mies Kylmästä":John le Carre.
-Sotaisia kirjoja: Sota ja Rauha (vain puoleenväliin luettu), "Volokolamskin Tie", Aleksander Bek,
 Hans-Josef Wagemullerin muistelmat, Stuka-lentäjä, Hans-Ulrich Rudel.
 Battler Britton tai vastaava sankari useissa erilaisissa kirjallisissa tai sarjakuvallisissa lähteissä.

 -"Suomen Radiotiedustelu 1927-1944" Erkki Pale.

JerryCottonit tulivat aikanaan myös hyvinkin tutuiksi, Aku Ankoista puhumattakaan.

-aju-

[Martti Törmä]

Samma här,joistain kirjoista on tullut huono jälkimaku ja ne ovat pyörineet mielessä pitkään lukemisen jälkeen,lienee sitten hyvän kirjan merkki kun koskettaa.
Elokuvista moni on jäänyt kaihertamaan jälkeenpäin,eniten ehkä Francois Truffautin Vihreä huone ja Kohtalokas nainen,varsinkin Kohtalokas nainen aiheutti unettoman yön kun sen nuorena poikana katselin,on yllättävää että elokuvan keinoin pystyy tuomaan esille ihmisen pahuuden ja täydellisen piittaamattomuuden,kyllä Truffaut oli nero,ei siitä mihinkään pääse.

[Henri Riekki]

Jonkin verran tulee lueskeltua. Kaikenlainen (lähi)historia kiinnostaa, ja monenlaisia kyläkirjoja ym. kotiseutuhistorioita on tullut kahlattua läpi. Jopa Päätalot sain luettua kaikki, mutta niissäpä olikin aika paljon minun kotiseutujen historiaa ja muutama sukulainenkin niissä esiintyi, Tampereen vuosista kertoneet kirjat meni siinä sivussa. Itse asiassa mistään kaunokirjallisuuden puolelta ei taida saada niin tarkkaa kuvaa kotimaan historiasta 20-luvulta 80-luvulle, kuin Päätalon hitaasti mutta varmasti etenevistä tiiliskivistä.. Jotenkin niihin jää koukkuun mielenkiintoisten ja vähän karrikoitujen henkilöhahmojen takia, vaikka ensiksi tuntuvat mahdottomilta lukea.

Viime vuosina olen lukenut melko monta Ken Follett:in kirjaa, hän on hyvä luomaan kirjoihin niin kiinnostavia (veemäisiä) henkilöitä ja juonenkulkuja, että kirjat saa yleensä luettua yhdeltä istumalta. Poislukien tietysti valtava tiiliskivi Taivaan pilarit jatko-osineen, sekin kyllä mahtava kirja. Aika samantyylinen kirjailija on Conn Iggulden, mutta hän ei saa henkilöistään aivan yhtä kiinnostavia, historiaa kyllä oppii hänenkin kirjoistaan. Seuraavaksi olisi tarjoitus yrittää lukea Jan Guillouta, kun hänelläkin on kuulemma em. kirjailijoiden tyylinen historiallinen romaanisarja. Ai niin, Stieg Larssonin Millennium -sarjasta tykkäsin, ja niille eri kirjailijan toimesta kirjoitettu jatko-osakin oli ok. Taitavat olla ainoita nykyaikaan sijottuvia kirjoja jotka kiinnostivat.

Suomalaisista ei nyt tule mieleen varsinaista lempikirjailijaa, mitä nyt ehkä Antti Heikkinen vaikuttaisi olevan mestari elämänkertojen kirjoittajana, jo Juice -kirjan perusteella. Jossain vaiheessa luin kaikki Janne Huilajan kirjat, kun ne sattuivat kertomaan tutuista lapsuuden ympyröistä syrjäkylillä kaljabaareineen, keskioluen vapautumisen myötä kaljaa kittaamaan jääneistä peräkammarinpojista ym. syrjäytyneistä elämäntaiteilijoista. Vanha salametsästäjä Unto EK oli myös joskus lähes lempikirjailija, silloin kun eräily kiinnosti enemmän. Nuorena olisin nimennyt myös Paasilinnan (Arton) ja Stephen Kingin parhaiden kirjailijoiden joukkoon, mutta nykyään ei heidän kirjat enää jostain syystä uppoa.

[Ismo Hakamäki]

-"Berijan Tarhat", Unto Parvilahti (os. Boman) ankia olo tuli tuostakin, aikuisiässä.

- Stuka-lentäjä, Hans-Ulrich Rudel.
 
- "Suomen Radiotiedustelu 1927-1944" Erkki Pale.

-aju-

Tuo Parvilahden kirja tuli luettua nyt uudelleen, kun ajat naapurissa näyttää menevän taas siihen suuntaan.., tuo kirja oli muuten niitä ns. kiellettyjä kirjoja YYA:n aikoihin, mutta onneksi Kylmäkosken kirjasto oli "köyhä" maalaiskirjasto, jossa kielletyt kirjat oli ylähyllyllä, eikä varastossa.
Toinen ko. kirjailijan opus on "Terekille ja takaisin", lukemisen arvoinen sekin.
Mielenkiintoinen on ollut myös "U-977"  Heinz Schaeffer ja "Taistelulentäjänä itärintamalla" Helmut Lipfert.

"Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia - Suomen radiotiedustelu sodassa" ja siitä johdannaisena "Operaatio Stella Polaris" ovat myös lukemisen arvoisia jos haluaa vaivata päänuppiaan sillä, mitä julkisuudessa ei ole kerrottu (siis sitä mikä ei käy ilmi näistä kirjoistakaan, ne loppuvat siten, että jatkoa olisi luvassa, mutta ei sitten kuitenkaan).

[Eero Knaapi]

Dallapen vaiheista löytyi hyvä kirja kympillä Kilokirjasta, Suomen Kirjallisuuden Seuran julkaisuja. Eihän siitä voinut kävellä ohi, ja hyviä juttuja on kirjassa piisannut. Mukavaa iltalukemista vanhan putkiradion äärellä.

-E