No niin, tuli siellä Imatralla käydyksi. Navetan mutkassa olin, oikein istumapaikalla – 10 euroa aluelipun päälle, ei paha. Ei varsinaista tunkua ollut sunnuntaina, sopivasti täysi katsomo. Aika paljon tuli moottoripyöriä vastaan sunnuntaiaamuna; olivat jo kotimatkalla. Katsomoissa oli kaikenikäistä väkeä, paikallisia ja vieraita. Varsinkin moottoripyörillä pääsi aika monesta suunnasta melko lähelle rataa, ja yleisesti henki tuntui olevan sellainen, ettei pysäköinnissä pilkkua viilata, kunhan ei teitä, risteyksiä, eikä pihaväyliä tukita. Lähempänä rataa oltiin katsomoissa kuin missään varsinaisilla moottoriradoilla. Siitä – ja monesta muusta asiasta – syntyy oma tunnelmansa.
Jos roadracingia haluaa oikein näkemällä nähdä, on katsottava motogeepeetä telkkarista; kameroita on tusinoittain, kaikki tapahtumat tulevat kuviin, ohitukset ja kaatumiset moneen kertaan ja hidastettuina. Silti ihmiset menevät esimerkiksi Mansaarelle katsomaan, vaikka eivät näe kuin muutaman kerran ohitse hirmuista vauhtia vilahtavat pyörät! Mansaaressa on hohtonsa ja tunnelmansa, mutta niin oli ja on Imatrallakin. Toivottavasti Imatran henki ja tunnelma säilyy vielä vuosiksi eteenpäin, ainakin nyt sitä oli ilmassa! Nykypäivää oli, että puhelimeen sai ladattua apsin, johon tuli tulospalvelusta tilanne livenä – aikaerot tosin nyt puuttuivat, siinä pientä viilaamista, mutta hienosti kesti tilanne hallinnassa. Se ei ollut nykypäivää, että alan suurin toimija onnistui sössimään netissä tapahtuvan ennakkomyynnin toimimattomaksi. Nettilippujen rannekkeeksi vaihtamista – siis missä ja miten - kannattanee miettiä järjestäjienkin uudelleen.
Vielä tuosta tunnelmasta ja hengestä: kun kilpailijat ajoivat maaliintulon jälkeen kunniakierroksen päästäkseen varikolle, koko katsomo seisoi ja taputti ja hurrasi kaikille; voittajille kovemmin, suomalaisille voittajille eniten, mutta kaikille hurrattiin! Ja kun kansallislauluja soitettiin, joka iikka istumakatsomossa seisoi ja lakitta päin, siitä riippumatta minkä maan kansallislaulua soitettiin! Penkkiurheilijan lataukseen kuuluu olla jonkun puolella, mutta ei silti tarvitse olla ketään vastaan, sen olivat moottoriurheilun ystävät oivaltaneet.
Kunnia niille joille kunnia kuuluu:
- olipas hienoa nähdä vmpk:n keskustelupalstalaisista ainakin Jupi Kaartinen ja Ari Jumppanen radalla tosi toimissa, Ari podiumilla asti! Sivuvaunuissa kuultiin oma kansallislaulu huolimatta Reeves’n hurjasta yrityksestä, ja superbikessa suomalaiset olivat joukolla kärkisijoilla
- järjestelyissä on monia minulle henkilökohtaisesti tuttuja; hieno homma Sami, Pekka, Marko ja joka ainut mukana olija. Kun katuverkosto rakennetaan kilpailunäyttämöksi ja taas puretaan arkikäyttöön, erityisen kiitoksen ansaitsevat talkoolaiset, joita ilman ei tapahtuma olisi mahdollinen!
- Imatran kaupunki on voimallisesti ja ennakkoluulottomasti nähnyt tässä mahdollisuutensa; panostus on ollut suuri. Ainakin nyt näyttää lupaavalta, ettei panostus tule olemaan turha.
- minun mielestäni radan turvallisuuden eteen oli tehty kaikki, mitä millään kohtuudella voidaan vaatia, ja kaikki muutokset on tehty erittäin suurella lajin ja fysiikan lakien ymmärryksellä; hienoa!
Yhden henkilön haluan vielä nostaa erikseen esille. Kun Juha Kallio oman Mansaaren reissunsa jälkeen alkoi puhua Imatralla ajettavasta IRRC-kisasta, olin yksi suurista epäilijöistä. Ajattelin, että nyt ei ole pojalla ihan jalat maassa; tuo haave ei tule ikäpäivänä toteutumaan, ei se ole mahdollista. Juha jatkoi sitkeää jankkaamista, vieläpä oikeille henkilöille ja oikealla tavalla. Kaiken lisäksi mies nähtiin eilen radalla ja menestystäkin tuli, se podiumkin toteutui! Juhan isällä tiedän vanhempaa moottoripyöräkalustoa olevan, mutta en tiedä, seuraako hän tätä palstaa; kiitokset saa kuka tahansa Juha Kallion tunteva välittää!
Motoristit, joilta jäi tämän vuoden Imatran tapahtuma väliin – omapa on häpiänne – mutta ensi vuonna voi asian korjata! Sitä tunnelmaa ei voi aistia kuin paikan päällä.
jaakkovaakko