Olen huono neuvomaan kun ite olen vähän väliä höyryämässä kaikenmaailman rakkineitten hankinnasta. Mutta:
Yks tuttu osti noin 7 metrisen mäntyveneen merikäyttöön vm 1991 20 hv yamahalla 1200 eurolla. Runkoa ei ole kuidutettu, mutta se oli ajettu kivelle joten yhdessä laudassa on aika pahat naarmut, toistaiseksi ei ole aiheuttant toimenpiteitä. Minusta tossa ilmoituksen veneen hinnassa on ainakin puolet tai 2/3 liikaa, mutta se on vain minun mielipide. Kun rauhassa kattelet, löydät uudempia paljon halvemmalla, puuveneen arvostus on nykysin aika huono.
Olen ymmärtänyt että puuveneen rungon kuidutus on usein ns. viimeinen voitelu kun on niin paljo lahoja ja vuotoja ettei muu pelasta totaalirempalta. Tosin jotkut puuveneet kuidutetaan jo uutena mm. jään kestoa parantamaan. Kuitu puun päällä on vähän hanakala homma, koska kuitu voi paikoitellen irrota, vesi menee helposti väliin hautumaan.
En ehkä ekaksi paatiksi ostaisi peräsinohjattavaa. Sellaisessa pitää olla vauhtia jos meinaa ohjata. Ja samalla pitäisi ohjastaa tuota wikströmmiä, joka ei välttis käy ihan persoonattomasti. Kun rupeli osuu kiveen, ei sitä voi tarkistaa veteen pulahtamatta. Yleinen vuotokohta akselivetosissa on potkurinakselin läpivienti.
Perämoottoriveneellä on paljo helpompi ajaa laituriin ja koneen saa nopeesti pois huoltoja varten. Rantautuminen on helpompaa kun perätuparin voi nostaa matalan veden ajoasentoon. Toivottavasti en masentanut, mutta jos ostaa ekaksi veneeksi hankalasti käyttäytyvän huonon yksilön voi hyvä harrastus hautautua iäksi.
Itselläni on noin 5 m lasikuiturattipaatti ja nelimetrinen tasaperänen lasikuitua sekin. Appiukolla 10 metrinen puinen hyttivene. Tutuilla ollut kaikenlaisia, huonot kokemukset oli itsetehdystä alupaatista joka vuosi. Niitatut Busteritkin on aika vuotoherkkiä. Lasikuituvene on siitä hyvä että se on helppo itse korjata, mutta on puupatissa ihan oma fiiliksensä. Tosin vanhemmat laskuituveneetkin voi olla yllättävän persoonallisia.
Käy katselemassa venerannoissa paatteja, veneukot on yleensä aika puheliaita kun kehut heidän alustaan: "onpa kantavan näkönen runko" tai "siinäpä on veneen näkönen vene"
