Kyllä ampiainen on myös meden kerääjä, eli "pölyttää", ainakin meilläpäin.

. Toki ravintona on myös muuta. Mehiläinenkin tässä muutamia kesiä
taaksepäin. Kuistilla oli kahvihetki ja tiikerikakku. Mehiläinen kävi leikkaamassa kakusta pienen palan kerrallaan ja vei todennäköisesti pesään. Oli muuten hauska seurata miten kätevästi se siivutus kävi. Aina ampiaispisto johtuu ihmisen käyttäytymisestä, eikä ampiaisen halusta pistää. Itse sohaisin vahingossa pesää, joten parvi "vihollisia" hyökkäsi päälle. Jähmetyin liikkumattomaksi ja pulssi oli het 200. Yksikään ei pistänyt. Jälkeen päin ajattelin se liikkumattomuuden olleen syy, et selvisin ilman paukamia. Pakoon en olis ehtinyt ilman pistoksia. Ic`llä Ajaessa ampianen jotenkin pääsi kypärän sisään ja lähes heti tuli piikki päälakeen

. Et silleen. Tytärkin yllätti minut, kun oltiin viikko sitten jyväkylässä Sukuloimassa ja neito jäi pihalle maahan tuijottamaan. Mä kysyin et mikä siellä on. Oli mehiläinen heikossa hapessa maassa. Tytär pelasti sen paperipalan kanssa
pois ajoväylältä, ettei liiskaannu. Pieni ele sille, mut suuri elämälle

. Näillä mennään.