Kiitos kommenteista ja onneksi lääkitys on kuitenkin kohdallaan, eikä kukaan
henkilökohtaisia kutsuja ole odottanutkaan.
Pitää tässä vielä hieman pöyhäistä kun on leikkiin lähtenyt.
Kyllä tämä koko moottoripyöräurheilu tuntuu olevan sellaista salaseurojen kokoontumista,
kun tietoa ei tahdo tapahtumista helposti löytyä.
Tästä syystä koko touhu on pikku hiljaa kuolla kupsahtamassa, koska yleisö ei meitä löydä !
Sääliksi käy niitä kaikkia talkoilla mukana olevia järjestäjiä jotka aina joutuvat pettymään,
koska se tärkein eli yleisö (jopa kilpailijat/osanottajat) jäi puuttumaan.
Ei todellakaan riitä, että jossakin takahikiän kyläkerhon omilla sivuilla kovasti asiasta kirjoitellaan !
Järjestäjät tekevät usein paljon töitä tapahtuman eteen, mistä ei yleensä edes kiitosta saa ja sitten
unohtavat sen tärkeimmän linkin eli tiedottamisen.
Tiedottaminen pitää hoitaa näkyvästi ja siellä missä suuri yleisö liikkuu, eikä vain sen kuuluisan salaseuran
ja sisäpiirin sivuilla mistä normaalit tallaajat eivät sitä edes osaa etsiä.
Kaikkien meidän lajin harrastajien ja mukana olijoiden pitää yrittää tehdä parhaansa jotta tämä hieno
harrastus tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa ja että se suuri yleisö meidät jälleen löytää.
Kun tehdään niin tehdään se kunnolla ja loppuun asti, niin kyllä se kiitos sieltä kuitenkin löytyy !
Se näkyvyys on se tärkein asia !
Itse olen yrittänyt jo yli 40 vuotta saada alan tekijöitä ymmärtämään, että vain hyvä ja
positiivinen näkyvyys tuo katsojat paikan päälle ja se katsoja on se joka luo tulevaisuutta.
Olen ollut myös pidemmän aikaa mukana liike elämän markkinoinnissa ja siinä jos
missään sen markkinoinnin tärkeyden huomaa ja siksi olenkin usein lyömässä löylyä
eri tapahtumien puolesta ja näkyvyyden turvaamiseksi.
Eli yritetään kaikki yhdessä hankkia lajille parempaa näkyvyyttä ja unohdetaan
se salaseurojen järjestäminen !
Näitä kirjoituksia ei pidä tulkita nekatiivisiksi, vaan kaikella on pyrkimys edistää
lajin tulevaisuutta, mikä meillä kaikilla pitäisi olla se päämäärä.
Paremman tulevaisuuden puolesta
Vesa "Jupi" Kaartinen