Ei tämä nyt niin uusi systeemi ole, Espoon Suurpeltoonkin rakennettiin vastaava systeemi muutama vuosi sitten. Onhan se hyvä siinä mielessä, ettei jäteautojen tarvitse kaikkia kujia koluta, vaan koko alueen jätteet haetaan yhdestä paikasta.
Luin että Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa on putket mutta Tampereella on ollut jo aikaisemmin,asuntomessualueella myös.
Muista poiketen tämä Vantaa on kuitenkin se mätäpesäke kuten arvata saattoi,historian tuntien..
Hillomunkeillahan se rötöstelystä ja kähminnästä kuuluista ja korruptiosta kiinnijäänyt ex johtaja minuakin ja työkaveriani yritti aikoinaan lahjoa että voisitteko nyt pojat kiltisti tehdä niin ja näin sen homman ettei tämä näkyisi missään paperilla..
Paskanmakuista juttua vuoden takaa,putken ympäriltä:
"Vantaan kaupungin jäteyhtiö Kivistön Jäteputki Oy ei osaa tai halua kertoa Kivistön asuntomessualueen jätteenpoistojärjestelmän käyttökustannuksia.
Myöskään Putkijäte Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ralf Nordström ei tiennyt käyttömenojen kustannusarviota.
Erikoinen käänne tapahtui keskiviikkona. Nordström otti uudelleen yhteyttä ja kertoi summaksi 220 000 euroa.
Toimitusjohtaja Hankivuo kieltäytyi tämän jälkeen toimittamasta kirjallisia tietoja käyttäkustannuksista osakeyhtiölakiin vedoten.
Kaupunki on ottanut lainaa järjestelmän ensivaiheen toteuttamiseen noin 7 miljoona euroa.
Lainakannan kuolettamisessa liikutaan kymmenissä vuosissa."
Koko sepostus:
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/288435-kiista-asuntomessuilla-paisuu-johtajat-vaikenevat-jatemaksujen-perusteistaTää nyt ei ehkä suoranaisesti liity tähän mutta edellisen kaupunginjohtajan tarina on tässä:
http://yle.fi/uutiset/vantaan_ex-kaupunginjohtajalle_syytteet_lahjuksista_ja_virkavelvollisuuden_rikkomisesta/8099889Ja minä puhuin siitäkin edellisestä ajasta(90 luvulta) eli tästä on jo tullut ihan tapa Vantaalla.