Perinteisiä arvoja kunnioittava, lihaa syövä suomalainen heteromies on tänä päivänä suurin perkele mikä maan päällään kantaa.
Semmosen vaikutelman tässä on väkisin saanut. 
Noin se vaan on. Paitsi saariselällä kevätauringon ja ruskan aikaan. Sillon siellä on avioliittoneutraalit sukupuoli viikot.
Juu, kyllähän saariselällä on oikein mukava viettää kevät päiviä, aurinkoa paistatellessa ja soidinmenoissa. Sukset voi kätevästi viskata siihen laanilan oven poskeen, ja ukko tupaan. Ruskaretketkin on oikein mukavia.
Ainoa miinus on tuo matka, meinaan lähteä ihan sillein extempore sinne saariselälle. Kaksi päivää menee ees-taas matkoihin, niihin soidinmenoihin vähintään se 2 pv, siis jos ei eka iltana nappaa tahi liikaa nautitut virvokkeet on vieneet erävoiton? Ja henkiseen sekä ruumiilliseen palautumiseen on varattava se muutama päivä. Eli pyöreesti laskien viikko? Sinne pitää lähteä oikein ajan kanssa. Vaativaa hommaa, meinaan tuo lapin matkailu.
Ja siitähän se ajatus sitten taas lähti että pitäisköhän koittaa järjestellä itselle nyt tähän kevät talvelle se viikon vapaa, hiihtoretkeilyyn ja kuntoutuslomaan. Ruskaretki jäi syksyllä tekemättä, oli muka muita kiireitä olevinaan.
