Kiitokset kaikille tähän asti kommentoineille!
Ei oo omat ajatukset ihan vielä selinneet tässä kohtaa.
Tuo Olympus SP-565UZ on ihan soiva peli aika monenlaiseen näppäilyyn. Suurin puute on hankalat manuaalisäädöt: esimerkiksi autofocuksen lukitseminen on monimutkaista. Noissa lintulautakuvissa olisi paras vanha järjestelmäkamera ilman pattereita ja mitään automatiikkaa: säätäisi kerran jalustalla ikkunan edessä seisovan kameran, ja painaisi (kauko)laukaisinta, kun haluttu lintu ilmestyy laudalle. Nyt tuo Olympuksen käynnistäminen vie aikaa, autofocus vie aikaa, ja melko usein tarkentuu johonkin muualle kuin haluttuun kohtaan. Kameraan tuli noin kaksi vuotta vanhana sellainen vika, ettei se tarkentunut oikein juuri koskaan; olin yhteydessä maahantuojaan, ja lähetin kameran sinne, missä se korjattiin kuluitta, vaikka kahden vuoden takuuaika oli juuri ehtinyt umpeutua. Ja muutenkin takuukorjaus vain muutaman sadan arvoisessa pelissä on kunnioitettavaa, eli tästä suuri kunniamaininta Olympuksen myyntiorganisaatiolle!
Martti Hänninen tuolla toisaalla kertoi olevansa laite-friikki. Vähän sitä vikaa on itsessänikin, mutta toisaalta taas jumalainen nuukuus... Henri Riekki mainosti Sonyn pikkiriikkistä, taskuun mahtuvaa cybershot-kinaria. Sellainen ajaisi aika monessa paikassa sekä video- että stil-kuvauksen tarpeet. Valovoima ei ole isomman kameran luokkaa, mutta samaan objektiivivälikköön, mutta selvästi parempaan valovoimaan päästäkseen järjestelmäkameralla joutuisi runkoon ja objektiiveihin sijoittamaan enemmän kuin tuhat euroa, verrattuna tuon pikkukinarin muutaman satasen hintaan. Edelleen näissä laitteissa kehitys on aika nopeaa, eli kevyellä ratkaisulla samoilla kuluilla voisi muutaman vuoden välein päivittää kaluston... Taas esimerkiksi viidensadan järkkäri (halvalla) kittizoomilla ja kuitenkin aina automaattisäädöillä käytettynä, ei poikkea mitenkään kinarista, on vain ylimääräistä painoa kuljetettavana. Siis, jos järkkäriin sijoittaa, on uskottava siihen, että jaksaa siitä edes jotain hyötyjä ottaa irti. Paino on tosin ongelma vain kuljetettaessa; isompi koko ja massa on etu kuvatessa.
Taidan siirtää ratkaisua ja käydä kuukauden päästä Helsingin Messukeskuksessa saamassa pään entistä enemmän pyörälle, voi samalla käydä kuolaamassa sähköavusteisia läskirengas-polkupyöriä...
Tälläistä pähkäilyä tämänkin hankinnan kanssa, vaikka ei taitaisi oikeasti joutua kovinkaan pitkää aikaa syömättä olemaan, teki sitä taikka tätä...
Mitäs muuten käytätte noiden kuvien varastoimisen ohjelmina? Kun ei tämä tietokone poikkea ollenkaan paperikuvat-yhdessä-pahvilaatikossa -ratkaisusta, jos ei niitä jaksa sinne eri tiedostoihin lajitella. Sellaisesta olen haaveillut, että jaksaisi aina heti siirtäessään kuvat kameralta koneeseen poistaa roskat. Jos kuvat olisivat kaikki yhdessä kansiossa (ei tarvitsisi laittaessa miettiä mihin laittaa), mutta varustettuna esimerkiksi tiedoilla kuvausaika-kuvauspaikka-aihepiiri-aihepiirin tarkennus, ja sitten voisi noiden hakuehtojen erilaisilla yhdistelmillä käskeä koneen hakemaan haluamiaan kuvia; onko tälläistä olemassa?
Kuten kirjoitin, kiitoksia tähänastisista kommenteista, ja jos joku jaksaa omia ratkaisuitaan tai kokemuksiaan edelleen kirjoitella, luen kyllä niitä mielenkiinnolla.
jaakkovaakko