Tein käytännössä koko työrupeamani entisessä suomalaisessa suuryrityksessä, jossa konsernin valtion suoraomistus ei ollut ihan 50 %:a, näin konsernia ei laskettu valtionyhtiöksi. Suurena omistajana oli myös valtionyhtiö Kela, joten tosiasiallinen valtion omistus oli yli 50 %:a.
Konsernissa tehtiin töissä olo aikana monenlaisia yhtiöjärjestelyjä, joista minusta kummallisin oli oman paikkakunnan järjestelyt. Aluksi paikkakunnan tehdas oli suoraan konserniyhtiön alainen. Se osti itse raaka-aineet, suurelta osalta Suomesta, jalosti ja myi itse tuotteet. Sitten konserniin perustettiin kolme uutta yhtiötä, Sveitsiin Winterthuriin ja Hollantiin Rotterdamiin, lisäksi näiden kahden ja paikkakuntani yhtiöiden yläpuolelle konsernin tämän toimialan pääyhtiö Rotterdamiin. Nämä kaksi uutta yritystä hoitivat sekä raaka-aineen oston, että valmiin tuotteen myynnin. Paikallinen tehdas oli nyt vain jalostusyhtiö ja sai siten vain jalostuspalkkion.
Se maksoi veroa Suomeen vain jalostuksesta saamastaan voitosta. Näin Suomi sai vähemmän veroa konsernin tästä toimialasta, kuin ennen järjestelyjä.
Toimialan pääyhtiö ja muut kaksi yhtiötä maksoivat veronsa omiin sijaintimaihinsa, jotka olivat valittu verokannan mukaan. Konserni siis voitti verojen maksussa, mutta Suomi hävisi ”valtionyhtiönsä” keinotteluissa!
Lisäksi aika pienenä asiana täytyy huomata, että useita henkilöitä siirtyi Suomesta näihin uusiin yhtiöihin ja maksavat veronsa sinne.
Sittemmin konserni myi kaikki muut toimialat, paitsi sen joka toimii sillä Suomessa paikkakunnalla, johon tulee näinä päivinä junalasteittain ”tummaa raaka-ainetta, rikastetta” Ruotsista.
Paikkakuntani tehdas myytiin ruotsalaiselle konsernille ja siinä tietenkin yhtiöjärjestelmät muuttuivat, eikä niistä minulla ole tarkempaa tietoa. Olen kuitenkin iloinen, että paikkakunnalla on edelleen iso tehdas, joiden työntekijät maksavat paljon veroja paikkakunnalle, että Suomelle.
Ei ulkomaalaisomistus siis ole aina täysin pahasta, mutta on jos valtionyhtiöt kenkätään ulos.
