Kirjoittaja Aihe: Honda CX 500 C -81 kaasutin?  (Luettu 3635 kertaa)

Toukokuu 10, 2015, 17:03:20 ip
Luettu 3635 kertaa

Raimo o. Suhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4
Oli tässä kaikkien aikojen Vapunaatto, kun sillä päivämäärällä pyöräni merkittiin museorekisteriin. Se oli hyvä palkinto n. vuoden puunaamisesta, kromaamisesta, kiillottamisesta, maalaamisesta ym. Ko. pyörä jonka tulin ostaneeksi vähän kuin sian säkissä oli sen verran huonosti pidetty, että em. mainittua puuhaa riitti yllin kyllin. Kun sitten vielä lähes kaiken tuon jouduin tekemään ns. väistötiloissa eli keittiössä ja olohuoneessa koska autokatokseemme ei saa lämpöä päälle, niin olipa siinä aika ajoin perheidyllikin koetuksella. Ilmeisesti ko. pyörää oli Hans tai ehkä Jürgen säilyttänyt viimeiset 20 vuotta sikalassa koska tätä ihteään oli jopa bensatankin korkin ja tiivisteen välissäkin, niin että sain sitä putsata hyvän aikaa ;O).

Siinä putsaustouhun ohessa paljastui sitten muutakin "häikkää" kuten esim. v. -82 mallin virtalukko joka oli ympätty tuohon 81:n pyörään. No sehän aiheutti vähän sekaannusta virtapuolella ja sen eliminoin väliaikaisesti kunnes sitten otin kytkentäkaavion ja aloin vertaamaan johdotusta siihen. Ei mennyt kauaa, kun huomasin, että kytkentäkaavion virtalukossa on vain kolme asentoa avaimelle, mutta pyörän lukossa neljä. Tämä ACC-asento oli liikaa. Sitten toinen "löytö" oli, että venttiilit oli säätänyt "naapurin puolisokea Reetta", kun oli saanut vasemman pytyn ventiilit yläkuolokohtaan, mutta oikea oli säädetty sytytyksen ennakkomerkiin!!!!Kerrottakoon tämä nyt esimerkin vuoksi, että mitä kaikkea voi vanhasta sakemannista löytyä, kun sitä on oikeat tunarit laittaneet ajo- ja myyntikuntoon.

Mutta ainakin yksi ongelma jäi ja se lienee kaasuttimessa jonka toimintaperiaatetta en tarkoin tunne. Silmämääräisesti en keksi siitä mitään vikaa ja olen vaihtanut siihen kuuluvat kumiset "männät" molempien kurkkujen kupeisiin koska entiset oli aika syönyt aivan pehmeiksi. Tyhjäkäynnillä se ottaa täydet kierrokset samoin ajaessa 1, 2 ja kolmosvaihteella, mutta 4 ja 5:lla ei mene yli 6000 kierroksen vaan kone ikäänkuin sammuu kun yrittää lisätä kaasua. Ilmaruuvit on auki kaksi kierrosta joka näyttää tulppien perusteella sopivalta ja jos niitä avaa lisää se ei vaikuta asiaan. Ainoastaa tulpat alkavat nokeentua. Jos joku tietää mistä moinen johtuu, niin olisinpa kiitollinen vastauksesta.

Toukokuu 10, 2015, 21:51:34 ip
Vastaus #1

Jarno Forssell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 643
Moikka Raimo ja onnittelut pyörän museoinnin kunniaksi.

Luulempa että kaasuttimessasi ei ole mitään vikaa, vaan vika löytyy toisaalta. CX500 pyöriin tulee väistämättä jossain vaiheessa elämää ongelma, jolloin moottori ei kerää kierroksia enää 5000-6000 kierrosta ylemmäs. Tämä on helppo todentaa esimerkiksi kun cx on keskituella ja vapaalla vaihteista. Annat pyörän käydä hetken lämpimäksi ja sen jälkeen väännät kaasua ihan huolella nopeasti. Luultavasti kierrokset lähtee nousemaan nopeasti, mutta sitten 5000-6000 kierroksen kohdalla rupeaa kakomaan.

Syynä on moottorin sisällä olevan laturin staattorin hajoaminen. 30+ vuotta saa sen staattorin vikaantumaan.
Korjaustavat:
a) motti irti pyörästä ja auki takapäästä. Tiivisteet ja staattori sisään. Pääset noin 200-250 eurolla.
b) vaihtoehtoinen tapa on vaihtaa satulan alta löytyvä cdi-sytkäboksi tsekkiläiseen ignitech boksiin, joka ei tarvitse staattorilta tietoa oikean sytytyksen avuksi korkeilla kierroksilla. Hinta muistaakseni noin 170-180e postitettuna suomeen.

Tarkemman selostuksen aiheesta voit lukea blogistani. Ja tämä ongelma tosiaan tulee väistämättä jokaiselle cx500 miehelle eteen.
Ihan tuttu ongelma ympäri maailman.

http://tuumaustauko.blogspot.fi/2011/11/5000rpm-ongelma-ja-ratkaisu.html

Tuolta löytyy kuva, jossa on ohmilukemat staattorista eri pinneistä mitattuna liittimistä, jotka menevät cdi-boksille. Yleismittari käteen ja mittaamaan. Jos luvut heittävät yhdessäkin, niin se on sillä selvä. Mikäli mittausarvot on alueiden sisällä, niin sitten ehkä lähtisin purkamaan kaasaria ja ultraäänipesu joka nippelille, suuttimelle ja osalle.
http://tuumaustauko.blogspot.fi/2011/12/cx500-kaasuttimen-puhdistus.html

- Jarno
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 10, 2015, 22:04:26 ip kirjoittanut Jarno Forssell »
Tuumaustauko Blogi asiaa CX500, GL1100 Hondista sekä Kawasaki VN750 customista + Suzuki Burgman AN400 skootterista

Toukokuu 11, 2015, 12:05:52 ip
Vastaus #2

Raimo o. Suhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4
Kiitän tuhannesti vastauksesta vaikka sanotaan, että "kissa kiitoksella elää", mutta sen lisäksi otan pipon päästä ja kumarran kolminkerroin. ;O) Minulla oli itsellänikin haaleaa tietoa tämän pyörän ko. ongelmista joten on tosi hyvä, että tiedän nyt kuinka tuon ongelman olemassa olo selvitetään ja korjataan. Oikein hyviä ajokelejä vaan sinne Tampereen puoleenkin. Tuo 6000 kierrosta CX:ssä tarkoittaa 5:lla 100 km:n/h nopeutta joten sitä ei voi hyväksyä koska Tampereen moottoritiellä sillä jää jalkoihin, kun ajelen silloin tällöin Keski-Suomesta Turkuun. Terveisin: R. Suhonen