Ei tästä Nikkaselle oo mittään hyötyä, mutta kerron kumminkin.
Ajelin tännään Tampereelta kotio Anttolaan, kun kävin siellä vaihtamassa kesärenkaat alle ja öljyt, ja vähän muutakin (mm. TTT:ssä kattomassa kapareeta ja vapriikissa kiinan keisarin vermeitä). Vehoniemen näkötornista kattoen ei jäätä näkyny millään suunnalla, ei Längelmäveellä eikä Roineella. Luopioisten kautta Vesijakoon, ihan pikkujärvissä on jäätä, reunoista ovat sulia. Pulkkilanharjun eteläpuolella Päijänteen veet lainehtii vappaina, pohospuolella on paikoin jäätä. Näky kestävän lokkeja ja variksia, jouhtenet oleili rannalla. Pulkkilanharjun ravintelin - mikä oli kyllä kiinni - kohalla kuultiin jalotellessa västäräkki, vaan ei nähty, jouhtenia sitä vastoin sekä näky että kuulu. Paljon. Kalkkisten kautta kurvattiin Heinolan Heilaan syömään; hiekkatie oli harmittavan lällynen paikoin, vähän suretti se. Kuortin jälkeen koukattiin Miekankoskelle, siitä sillalta ei jäätä näkyny missään, mutta siinä onkin virtaavaa vettä. Eteläpuolen laiturilla nähtiin västäräkki, ku taas piti jalotella. Se on tuo veritulppaantunu koipi välillä oikomista paitsi. Pelloilla nähtiin vielä Mäntyharjun ja Ristiinan välilläkin jouhtenia ja kurkeja, aika läheltäkin. En pysähtyny kuvvaamaan, ko kokemuksesta tiijän, että ne oottaa ihan rauhassa ko kaivan kameran repusta, vaihan pitemmälle yltävän objektiivin, otan suojukset pois, käännän virran päälle, mutta just enneko saan ne sihtiin ja vokukseen, lähteevät pois.
Mutta puolittain luppaan, että pääsisit vapuksi venneellä saareen, jos ois ees alumiininen se paatti, mutta kuttaperkkasella voip olla kinthaalla. Juhannukses jo luppaan melko lailla varmaks mahollisuuvet, melkein seittemän vuuven takkuun voisin antaa - tietyillä reunaehoilla tietenkii.
Toivottavasti joku, jolla on vaikka sammakoita joilta kysyä, antaa Nikkasen Eerolle paremmat tiijot hyvissä ajoin enne vappua, että se tietää hommata evväät.
jaakkovaakko