Kerron tässä oman mielipiteeni, vaikka kysymys olikin osoitettu tietäjille.

Elektroniikan komponettien std toleranssit ovat +- 10%, ja +- 5% , mutta siten on vielä tarkkuuskomponetteja 1% ja toki vieläkin tarkempia. Hinnat nousevat tuohon tarkukuusluokkaan verrannollisessa käänteisessä suhteessa.
Ei nuo paperifoliokonkat ole mitään tarkkuustavaraa!
Hyvät liitokset ovat tietenkin sitä tärkeämmät, mitä alhaisempi akkujännite on (=>virta kasvaa => jännitehäviöt kasvavat).
Joten 6V peleillä isot johtopaksuudet ja hyvät liitokset ovat ehdottoman tärkeitä.
Puolan (6V) resistanssi on jotain 1,5-2 ohmia, jolloin virta on 3-5A.
Näillä virroilla voi huonoissa liitoksissa hyvinkin hävitä 1-2 V.
Siis kuormalla jännite on enää 60-80% nimellisetä.
Toimilaitteeseen saatava teho on silloin vain 36%-64% nimellisestään.
Ehkäpä tuossa on jotain suuntaviittaa kysymykseen.
Tietäjät kertokoot oikeaa tietoa.
Toinen kysymys on konkan ja sytytyspiirin primääripuolen johdot ja - häviöt.
Siellä on, kuten aikaisemmin kerrottu, pienet virrat ja isot jännitteet (250-300V).
Mutta lyhyet johdot on siellä tarpeen radiohäiriöiden vaimentamiseksi (johdot toimivat antenneina, kuten myös HV-puolella).
Myös siitä syystä konkka pyritään sijoittamaan kärkien kanssa samaan koppaan, joka vielä on puoliksi metallinen.
Konkan pitkät johtimet voisivat jopa säästää kärkiä kulumasta (teoriassa).