VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: markkukovasin - Tammikuu 02, 2018, 08:27:53 ap
-
Tuli eteen se päivä,jolloin halusin tehdä henkilökohtaisen ratkaisun.
Kukaan ei painostanut-ainoastaan sisällä kuohahteli. Tuli fiilis,
että nyt tarttis tehdä jotain.
Vaihtoehtojakin oli runsaasti-olisin voinut jatkaa sitä,mitä olin tehnyt
jo kauan-eli vääntäytyä töihin,joiden hohto oli päässyt himmenemään.
Taloudellisesti ne sentään loivat vankan pohjan ja niitä hommia oli näkyvissä pitkälle tulevaisuuteen.
Sinänsä siis hyvä. Mutta alkoi tuntua siltä,etteivät ne enää tyydyttäneet-tuntui siltä,
ettei aikanani asiaan opiskelemani ammatti enää ollut niitä töitä varten-oli liikaa kaikkea
sivusäpinää...liikaa tietokoneita ja jatkuvia ohjelmien päivitystä ja säätöä...Tehtävä työ
alkoi muodostaa pikkunörtin elämää,joka ei tuntunut järkevältä-itse se työ ja sen tulokset
alkoivat tuntua sivuseikoilta vain. Onneksi jokin pysyi vakaana-se oli palkkataso.Sitä ei
tarvinnut jännittää-se ei rynnännyt käsistä missään vaiheessa.Keväällä sentään
hieman työkuva uudistui-"sai" alkaa tehdä työtä talkoilla firmaan-sitä ei aiemmin
suoranaisesti ollut tarvinnut sentään tehdä.
Vehkeitä ja koneita tuli suunniteltua-ne jos laittaisi peräkkäin,niin
se jono yltäisi kyllä Hangosta Petsamoon-tietokoneen vastusteluista huolimatta niitä sentään syntyi-
useimmat niistä laitteista jopa toimivat.Vuosikymmenet niitäkin romuja tuli väännettyä.
Muitakin vaihtoehtoja tuolle oli-ja on edelleenkin. Palaisinko puusepäksi tai maatalon rengiksi jälleen?
Niistä touhuistakin kun kokemusta on. Hommassa olisi puolensa-ja se kääntöpuoli. No ainakaan rengiksi
en enää rupea-se asia taisi selvitä jo aikanaan.
Tai sikopaimeneksi? No en tiiä-siat haisee ja ovat hiukkasen sottaisia ja ilkeitäkin työkumppaneita-
vaikka pärjäsin minä niiden kanssa kun samaistuin.
No voisinhan palata laivansuunnittelijaksi? No en tiiä-venäläisiä tai saksalaisia työnantajina? Hmm?
Tai työvenesuunnittelijaksi? Hmm...Henkka haukkuisi ne veneet kuitenkin-ei siis kehtaa sitäkään?
Tai autosuunnittelijaksi-en enää siihenkään rupee...pikkuautot ovat
taasen saksalaisten heiniä ja isojen suunnittelussa on niin paljon vaivaa-olenhan
sitäkin puuhastellut...olkoon.
Vaan entäpä papiksi rupeaisin-yliopistoon muutamaksi vuodeksi ja jo olisi jämät
leuan alla! Olenhan sentään pitänyt koulussa kerran aamunavauksen-ja kerran komppanialle iltahartauden.
Siinä on jo kokemuspohjaa aika tavalla-enemmän kuin monella muulla on hommiinsa kun niihin alkavat.
Mutta ei-ei ole mulla happoteräsmahaa että kestäisin sen kahvimäärän-ja viikonlopputyöt ei
muutenkaan kiinnosta,vaikka palkkaakin saisi.
Yrittäjäksi alan kaikkein viimeiseksi-se on nähdäkseni ehkä kamalin ammatti.
jonka ihminen itselleen voi ottaa.Pelkästään tuskaa se kuuluu olevan-
ja palkkaakaan ei saa yhtään.En mie semmoiseen ryhdy.Mahahaavan saattanee
saada muutenkin.
Olisi näitä..."toiveammatteja"...Mutta kun päätin tehdä sen henkilökohtaisen ratkaisun-silloin
se selvisi.Sanoin työmaalla morjens ja aloin eläkkeelle.
Ei mulla siitä hommasta mitään kokemusta
ole-mutta uskon äkkiä oppivani. Sontaa saa puhua varmaan niin kuin ennenkin,leikkiä tietokoneilla ja saarnata.
Saa vankan ja tasaisen ja tosimaltillisen toimeentulon-eikä siihen vaikuta ollenkaan,kuinka paljon
sontaa puhuu-tai on puhumatta. Tai että pitääkö hyviä tai huonoja saarnoja. Eikä paljon mikään
muukaan vaikuta.Talkoitakin saa tehdä jos huvittaa-vaan ei sentään ole pakko.Työmaallakin
saa olla juovuksissa,jos huvittaa-tosin silloin ei taida hommat edetä ja jälki tulee sutta.Juopotellaan
sitten muutoon vaan,jos siltä sattuu tuntumaan. ja lauletaan kanssa...lujaa...jos siltä tuntuu.
Tuntuu oikein mukavalta tämä henkilökohtainen valinnanvapaus,kun on noita vaihtoehtoja mistä
valita.Eikä tässä ollut kuin pieni osa vaihtoehdoista.Voisihan sitä alkaa jopa taiteilijaksi-sentään pari vuotta taidekouluakin käytynä
ja pari näyttelyäkin takana.Aika näyttää...
Eläkeläinen jo toista päivää...
t. Markku
-
Tervetuloa Markku. Yksin ei sinun tarvi olla täällä eläkeläisten ryhmässä. Tänne tulee enemmän uutta jengiä kuin poistuu,varsinkin aamuisin huomaat selkeemmin että olet vapaa ihminen ja ELÄKELÄINEN. Onnea ja menestystä. terv. rauno
-
Tuo Markun pohdinta viimeisten työvuosien tunnoista on aika tutun kuuloista. Omia kokemiani en enää muista, mutta meillä rouva puskee kohti ensi syksyn vapautumista...
Suurin haaste tuntuu olevan tietokonemaailma. Rouva yrittää paukuttaa lukiolaisten päähän englantia, kaupunki hehkuttaa digi-mikkeliä, koneita sotketaan kaikkiin hommiin, niihinkin missä ihminen taitaisi olla tehokkaampi. Julkisen puolen yleinen ongelma tietokoneissa on kuullun mukaan entinen: rahat käytetään rautaan, ja sitten ylläpitoon ja opetteluun ei enää jää... Ja yhteisössä, missä kouluttaminen ja opettaminen on päätoimiala, tehdään omassa kurssituksessa kaikki mahdolliset hölmöilyt eli kuuden tunnin tiedonkaatokurssi yhtä putkea, että varmasti on kaikilla nuppi sekaisin, ja sen jälkeen kaikki ovat oman onnensa seppiä. Nämä siis kotona kuultuja, eläkeikäisen ja koneita ja matematiikkaa ikänsä vieroksuneen humanistin mielipiteitä. Sen verran olen digikokeiden korjausta sivusta seurannut, että itsekin näen, että työn määrä moninkertaistuu jossain kohtaa verrattuna perinteiseen punakynämalliin. Rouvan mielipiteiden mukaan myös lukiossa opiskelevissa on jonkinlainen muutos tapahtunut viime vuosina. Ennen tulokset olivat Gaussen käyrän mukaisia, pääpaino keskialueella, nyt on kuulemma muuttunut käyrä kaksikyttyräiseksi. Paras aines on sellaista, että opettaja turhautuu siihen, ettei niille enää oikein osaa mitään opettaa... kumma kyllä, ne samat yksilöt loistavat kaikessa, harrastuksissa, opiskeluissa, yhteisvastuussa. Ja se toinen kyttyrä on sitten joukkio, jolle mikä tahansa vaivannäkö tai osallistuminen on vastenmielistä, mukavaa on istua tunnilla pelaamassa kännykällä... sivusta kuunnellen tuntuu siltä, että lukiossa käydään koulussa, ennen siellä käytiin koulua. Vanhan opettajan jorinoita varmaan ne?
Opettajan ammatti ei ole aivan huonoimmin palkattuja, ja lomiakin on edelleen enemmän kuin monessa muussa toimessa. Sukupuolten välinen tasa-arvo on siinä maailmassa aika täydellinen, samat työt ja samat palkat. Sivusta seuraten kuulostaa aika iso työtyytyväisyyden luoja olevan sellainen opiskelija, jonka oppimisen nopeus ei ehkä ole valioluokkaa, ja joka kaipaa kannustusta ja tukea, mutta sitten kovalla työllä pakertaa valkolakin päähänsä, vieläpä kohtuullisella tuloksella!
Paljon puhutaan siitä, miten työelämä on muuttunut vaativaksi. Kuitenkaan työajat eivät pidemmässä valossa ole oikeastaan mitään, koskaan ei ihminen ole oman historiansa aikana elänyt niin vähällä työllä kuin nykyisin. Sen tiedän sekä omasta kokemuksesta, että valkokaulusduunareitten esimiehenä toimineena, että ihminen, jolle maksetaan kuukausipalkkaa ja jonka työajan käyttöä ei paljonkaan valvota, tekee aika monessa tapauksessa enemmän tunteja kuin kellokortin orja, vaikka sitä kellokorttiduunarin on vaikea uskoa.
Vanha totuus kuitenkin on, että tehdyt työt eivät stressaa, vaan tekemättömät, ja niistäkin eniten ne, joihin ei koe omaavansa konstia. Onkohan tässä se työnantajan peiliin katsomisen paikka: johdon tehtävä on huolehtia siitä, että työntekijöillä on mahdollisuus tehdä töitä. Eli on välineet, on osaaminen, ja on tieto siitä, mitä on tarkoitus tehdä ja miksi. Onkohan tämä kaikille esimiestehtävissä oleville selvää?
Mukava näitä on pohdiskella nyt, kun ei itse tarvitse osallistua kuin satunnaisesti kotitöihin, ja varsinkaan ei tarvitse osallistua päätöksentekoon ja vastuunottoon...
jaakkovaakko
-
Mulla on parin vuoden kuluttua eläkkeelle siirtyminen. Voihan se n.40vuoden työuran jälkeen olla aika iso muutos .. oikeastaan muuta en toivo tulevilta vuosilta kuin terveyttä; vaimolle ja mulle. Muu kuvio varmaan selkeytyy sitten lähempänä.
-
Todellisuutta: Suomalainen jää keskim eläkkeelle 60,5 vuotiaana. Jaksamine, uupumus, ne. on syynä tähän. Eläeikä on sitte se mitä voidaan muutella,siis virallinen eläkeikä. Muttaeikös se ole ihan sama onko virallinen eläkeikä 90 tai 100 jos ei ihmiset työssä jaksa yli 60 vuotiaaksi. Työelämässä tulisikin enemmän pohtia työssä jaksamista kuin sitä että miten ihmisestä saa revittyä enemmän tehoa. Siis sen aikaa minkä saa.
Soveltuu se kellokorttikin joihinkin hommiin, joihinkin mahdottomuus.
Mutt on tää eläke paras duuni mitä mulla on koskaan ollut.
-
Minulla tuli 65 täyteen keväällä, mutta töitä löydän itseni tekemästä edelleenkin, en minä oikein osaisi olla ilmankaan koska tuo työ on kuitenkin sen verran kiinnostavaa että sen parissa viihtyy ja työmatkaakin on vain muutama metri, elikkäs konttori on kotona, niinpä näillä näkymin jatkan niin kauan aikaa kun pystyn ja terveys antaa myöten, ja saahan siitä toki rahaakin...... Ei senkään merkitystä voi vähätellä.
-
kohta 58, töissä vuodesta -76, pahalta näyttää, olispa 4 vuotta vanhempi . . . . .
-
Mun lapsuuden haave oli päästä nuorena eläkkeelle ;D
Mutta kun torppa on maksettu, ajattelin hieman löysätä. Ehkä kevyempää työtä ja lyhyemmällä työmatkalla olis haaveena, pienempi palkka ei haittais, kun ei oo lainaa.
Tosin budjettia laskiessani, en ollut ottanut huomioon jälkikasvua, jota on sen jälkeen siunaantunut. Saattaa muuttaa suunnitelmia..
-
Kymmenen vuotta sitten Upsalasta keikkaa tekevä kardiologi tutki ja pani eläkkeelle. Kysyin kauanko tässä keikutaan niin 2V lupas, hyväksyin asian. Kyllä eläke oli hyvä lääke kun lopetin heti Digitaliksen ja jonki muun lääkkeen käytön, nyt kymmenen vuoden kuluttua en pääsis eläkkeelle. Putos pulssi ja vaivatkin väheni, kiirus oli aluksi hirveä ku piti tehdä asiat muka kuntoon. Se oli silloin mun ratkaisu ja naureskelin kuis kova työ patologilla on ottaa mun buutsit jaloista pois, ideana et mies kuolee saappaat jalassa. Paljon on tässä tapahtunut, pahin selän murtuminen ja hetki sitten koira kaatoi ojaan ja kolme kylkiluuta muruiksi ja kaksi keuhkoon. Taas kunto on kohoamaan päin, eläke on hyvä lääke. Kyllä tämä tästä vaikka apua pitää pyytää moniin hommiin jotka ennen tein itse. Fokus on 60V synttärit ja lahja, Rautsin tekemä puukko. Siirryn pajupillin tekoon noille nuoremmille, voin mä jotain muutakin tehdä.
-
Vielä vajaat 3 vuotta pitäisi sitkailla, sitten tulevat vuodet työelämässä täyteen, pikkasta vaille 46 vuotta samassa työpaikassa, pääasiassa ihan mukavaa on ollut.
-
Moro
Aikoinani suunnittelin että kolme vuotta vielä teen hommia kun silloin oli mahdollista päästä eläkeputkeen,silloin elettiin vuotta 2009.Vuoden 2010 helmikuun puolessa välissä ihan toinen henkilö teki puolestani päätöksen,en päässytkään tekemään henkilökahtaisesti päätöstä eläkkeelle jäämisestäni.Kari Jordan oli henkilön nimi joka päätti lopettaa Metsäliiton silloisen nykyaikaisimman sahan Hämeenkyrön Kyröskosken Timinsaaresta eli hän teki eläkepäätökseni.
Nyt tulee kahdeksan vuotta siitä kun lopetin työnteon ja päivääkään en vaihtaisi pois niin mukavaa ja antoisaa on tämä aika ollut vaikka alussa muutaman vuoden asia vitu.ti,no pitihän siihen pieneen työttömyyskorvaukseen ja eläkkeeseen aluksi totutella ja sopeutua mutta onpa silläkin hyvin tullut toimeen,että jos jortaanialainen tämän lukee niin eikun kiitti vit.sti .Oikeasti tuosta kahdeksasta vuodesta olen eläkkeellä ollut nyt kolme vuotta,se alkupää sisältyi niihin viiteensataan työttömyyspäivään + lisäpäiviin.
Siitä työttömäksi jäämisestä vielä sen verran että silloin ekana työttömyyspöivänä se työkkärin täti kysyi että mitä olen ajatellut töiden suheen johon minä että olen ajatellut että kun tuota nuorisotyöttömyyttä on paljon niin annan puolestani mahdollisuuden muutamalle nuorukaiselle,minua ei koskaan työkkäri hätyytellyt eikä alakanut uudelleen kouluttamaan,silloin en yhtä vahvasti ollut sitä mieltä ettei rahaa pitäisi jakaa vastuuttomasti.
Kaimalle ja muillekkin jo eläkkeelle jääneille ja jääville oikein hyviä eläkepäiviä :)
-
Vielä vajaat 3 vuotta pitäisi sitkailla, sitten tulevat vuodet työelämässä täyteen, pikkasta vaille 46 vuotta samassa työpaikassa, pääasiassa ihan mukavaa on ollut.
Kunnioitettava on tuon pituinen suoritus, oli sitten kysymys työ- tai parisuhteesta. Pysyvät suhteet ovat yhteiskunnan perusta. Oma historiani edustanee toista ääripäätä, ja siitä kunnioitukseni kumpuaakin.
Jaakko
-
Vuosi 1977 helmikuu:
Olin päättänyt etsiä kesäksi uuden harjoittelupaikan, ensimmäinen hakukohde oli Satakunnan suurin työmaa - Olkiluoto 1/2 voimalat.
Ajelin aikaisin aamulla Olkiluodon portille ja kysyin porttivahdilta mikä yritys on työmaan pääurakoitsija (kesätyöpaikka) - Asea-Atom oli vastaus ja ystävällisesti vielä neuvoivat reitin parakille jossa oli Asean työhönotto.
Asean työhönottajalla oli liikennevalot ovessa pitkään punaisella mutta heti kun väri vaihtui vihreäksi painoin rohkeasti nappia ja sähkölukko naksautti oven auki.
Vaatimattoman parakkikonttorin työhönottaja kysyi ensimmäiseksi miksi nuorimies on tullut tällaisena kylmänä aamuna Olkiluotoon. Vastasin tietysti suoraan kysymykseen avoimesti - etsin työpaikkaa kesäksi. Seuraava kysymys minkälaista työtä etsit - ihan mitä vain löytyy noin 4kk ajaksi. Työhönottaja naurahti ja vastasi onneksi olkoon sinulla on työpaikka.
Alkuverryttelyn jälkeen sovimme tarkemmin työstä ja siihen liittyvistä muista asioista. Sain oikein hyvän työpaikan joka osaltaan varmasti vaikutti minun tulevaan elämääni.
Työmatkaa Olkiluotoon oli noin 30km eikä minulla ollut autoa (vaimo ja pieni lapsi) jolla sinne olisi voinut päivittäin ajella. Olin varma että kyllä kaikki jotenkin järjestyy - niin kuin tapahtuikin. Sain kimppakyydin työmaalle koko kesäksi muutaman autokunnan kyydeillä.
Kun riittävästi jotain haluaa niin silloin asioilla on taipumus jotenkin järjestyä.
-
Moro
Kun riittävästi jotain haluaa niin silloin asioilla on taipumus jotenkin järjestyä.
Toi Harrin loppukommentti pitää hyvin paikkansa ja unohtuu usein ja useammat saisivat ajatella juuri noin ja myös toimia sen mukaan.
Olin itse ollut töissä ja kouluissa jo hyvän tovin tuolloin -77 vuonna ja silloin oli kyllä siinä mielessä työntekijän markkinat että ei nyt ihan kotoa haettu töihin mutta kylillä kun kulki niin tarjottiin töitä,eikä tarvinnut kotona kouluaikoina kesiänsä viettää.
-
On se tuo töitten haku hiukan muuttunut tosiaan....
70-luvun alussa olin Veitsiluodon paperitehtaalla töissä varamiehenä, tein siis kaikkea sitä mitä muut eivät halunneet tai ehtineet tehdä, ihan normihommaa alle kakskymppiselle sällille siihen aikaan.
Kerran aamuvuorossa pituusleikkurilla apumiehenä ollessani näin kun leikkurin vieressä seisoskelevan ylimestarin luokse tuli joku kaveri, ja kertoi juuri muuttaneensa ruotsista takaisin suomeen ja hakevansa töitä, ylimestari sanoi ettei juuri nyt ole töitä, ja vilkaisi kelloonsa sekä tokaisi: "Mutta tule kahdelta iltapäivällä niin saat jäädä suoraan iltavuoroon" :P
-
Moro
Kun riittävästi jotain haluaa niin silloin asioilla on taipumus jotenkin järjestyä.
Toi Harrin loppukommentti pitää hyvin paikkansa ja unohtuu usein ja useammat saisivat ajatella juuri noin ja myös toimia sen mukaan.
Olin itse ollut töissä ja kouluissa jo hyvän tovin tuolloin -77 vuonna ja silloin oli kyllä siinä mielessä työntekijän markkinat että ei nyt ihan kotoa haettu töihin mutta kylillä kun kulki niin tarjottiin töitä,eikä tarvinnut kotona kouluaikoina kesiänsä viettää.
mielenkiintoista, ikinä en ole työttömänä ollut mutta juurikin talvella -77 olin pakkolomalla pari kuukautta eräältä metalli verstaalta
-
Moro
Kun riittävästi jotain haluaa niin silloin asioilla on taipumus jotenkin järjestyä.
Toi Harrin loppukommentti pitää hyvin paikkansa ja unohtuu usein ja useammat saisivat ajatella juuri noin ja myös toimia sen mukaan.
Olin itse ollut töissä ja kouluissa jo hyvän tovin tuolloin -77 vuonna ja silloin oli kyllä siinä mielessä työntekijän markkinat että ei nyt ihan kotoa haettu töihin mutta kylillä kun kulki niin tarjottiin töitä,eikä tarvinnut kotona kouluaikoina kesiänsä viettää.
mielenkiintoista, ikinä en ole työttömänä ollut mutta juurikin talvella -77 olin pakkolomalla pari kuukautta eräältä metalli verstaalta
Lokakuusta 77 syyskuuhun 78 työttömänä kun ei vaan töitä löytynyt kun kaikilla firmoilla meni niin huonosti vielä... 79 vasta piristys.
-
1977 oli aika ratkaseva vuos miun henkilökohalla. Kolarissa olin särkeny itteni reilu viis vuotta aikasemmin, ja pitkän sairasloman jälkeen yrittelin erilaista, mutta kunto ei ollu ihan kaikilta osin kohillaan. Sillo, 77 talvella, alko ajatus lopullisesti kypsyä siihen, että jottain koulua on pakko yrittää, ei miusta ennää ryskätyöläiseks oo. Kaivinkonetta ajoin sillon. Oikeesta polvesta rusahti pakettiauton lavalle noustessa sisäpuolen kierukka talvella, polvi jäi aina välillä lukkoon. Vähän aikaa ketkuttelin, mutta sitte se leikattiin, ja otettiin se kierukka pois. Sen leikkauksen jäliltä olin muutamia viikkoja taas sairaslomalaisena, kun lykkäs vettä polveen ja turpos. Sen loman aikana otin sitte itteeni niskasta, ja aloin päivittäin tehä muutaman tunnin töitä tekun pääsykokkeita silmälläpitäen. Keskikoulu oli jääny 11 vuotta aikasemmin neljänneltä kesken. Tekuun - siis koulun puolelle - pääsin, ja se ratkasu muutti kyllä tulevaisuuven aika toiseksi; paremmaksi tai huonommaksi, en tiijä, mutta muutti joka tapauksessa. Yheksän vuotta meni opiskeluputkessa (teknikko-insinööri-DI), tosin kaikki lomat ja vähän enemmänkin koko ajan töitä tehen, ja viimiset puoltoista vuotta olin sitte jo kuukauspalkkasenakin ennen korkeekoulupaperien saamista. Näki työelämässä maailmaa vähän eri kulmasta ko aikasemmin, ja ehkä taloudellinenkin puoli oli ainakin loppuvaiheessa ennen ennenaikasta eläköitymistä (niitten vanhojen vammojen takia) pikkasen paremmin kohallaan. Ei tuota opiskeluhommaa oo tarvinnu jälkeenpäin katua.
Se kolari ois saanu jäähä aikanaan ajamatta, mutta ilman sitä pakkoa ois kyllä saattanu koulut jäähä käymättä? Nyt oon vanhuseläkeläine, niiko kait oisin ilman kolhiintumista tai koulujakin.
jaakkovaakko