VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Jorma Korolainen - Joulukuu 10, 2016, 10:18:19 ap
-
Poliitikkoja kun aina mollataan, aloin miettiä onko ylipäätään ketään joka olisi onnistunut hyvin työssään useimpien mielestä.
En ole ikinä ollut kovin kiinnostunut politiikasta, mutta aloin muistella kun Iiro Viinanen listasi leikkauksia telkkarissa lamavuosina, eikä paljo ilme värähtänyt vaikka kritiikkiä satoi niskaan joka puolelta. Silloin ajattelin että onpas kova jäbä, eikä häntä muisteta sitten myöhemmin jos kovat ratkaisut osoittautuu oikeiksi.
Lapsuuden kodissa oli tuvan seinällä Mannerheimin kuva ja kovassa paikassa oli muutkin sotien ajan päättäjät, mutta oisko ratkaisuja voinut tehdä toisin, en tiedä.
Kekkosesta ja Kekkosen heiloista ei lehdet tohtineet paljon pahaa kirjotella, karismaa kyllä piisasi. Varsinaisista onnistumisista tai epäonnistumisista ei mitään käryä, kova hiihtomies oli kyllä. :)
-
Kyllä aikanaan oli Sulo Aittoniemi paikallaan.
-
Ilo ilman viinasta on sailasta.
-
En asioista niin tiedä, mutta kyllä Viinanen minunkin mielestä on kärkikastia. Toki leikkaukset olivat kipeä juttu monelle ja vähäosaisilta tietysti paljon leikattiin mutta jos tukia leikataan niin tokihan ne on ne tukien saajat jotka kärsivät. Ne jotka niitä tukia ovat maksaneet (nettoveronmaksajat, yritykset, kuluttajat kuluttaessaan jne) maksavat saman minkä ennenkin tai vähän enemmän. Yksinkertaista matematiikkaa.
Aittoniemeä en kovin onnistuneena pidä, rehti mies toki ja omalta osaltaan varmaan ravisteli rakenteita, petasi tietä persuille jne. Merkittävä hahmo, aikaansaannoksista en niin tiedä.
Onnistujia on varmaan paljonkin, monet heistä niitä hiljaisia puurtajia. Noista nykyisistä, presidenttimme on mielestäni mies paikallaan, järkevä mies eikä liikaa miellyttämisen halua. Suomen etu on hänellä korkealla prioriteetilla. Puolustusministeri on myös järkimies, paljon samoja ominaisuuksia kuin Saulilla. Harmillisesti persu, niin "sivistyneistön" vähän "kuuluu" häntä paheksua. Oikeusministeri Lindström on siitä fiksu että pitää nykyään enimmäkseen turpansa kiinni, antaa vissiin viksumpien hoitaa varsinaiset asiat, viisautta sekin.
Ei nyt tule juuri muita mieleen, mutta olenkin vähentänyt uutisten seuraamista terveyssyistä :)
-
Monenlaisesta julkisuudesta huolimatta kuuluu Ilkka kanerva olevan pätevä ammatissaan.
L&K.
-
SMP kaatui talousepäselvyyksiinsä. Talousjohtajana siellä oli... Soini.
Luottakaamme tähän.
-
Ilo ilman viinasta on sailasta.
No niin on ja Sailastaki alakaa olla jo ikävä.
-
Kylmän sodan loppuvuosina Linnunlaulun ratakuiluun oli kirjoitettu hevosenkokoisin kirjaimin:BALTIA VAPAUTUU ja toinen veijari:SUOMI SUOMETTUU...Ja kolmas ajan tasalla oleva oli spreijannut:HOLKERI JUO KAHVIA...Suomesta taisi loppua omaa mieltä olevat poliitikot sillä kertaa kun juna vei viimeiset kotiryssät...Onnistunein poliitikko??Eugen Schauman.
-
Ilo ilman viinasta on sailasta.
No niin on ja Sailastaki alakaa olla jo ikävä.
Oli silläki parempi näkemys taloudesta kuin trubaduurilla.
-
Kyllä minäkin pidän Schaumania aika merkittävänä, Svinhuvidia kans.
Sitten Ryti lienee myös tehnyt Suomen pelastamiseksi metkittäviä henkilökohtaisia uhrauksia.
Nykypoliitikoista Viinasta arvostan.
Olin joskus 10 vuotta sitten seuraamassa paneelikeskustelua, jossa Viinanan haastoi Väyrysen!
Iiro sanoi monesti, "kyllä Paavo sun muisti nyt pettää pahasti omaksi eduksesi"! :P
Olen kyllä kuullut, että Väyrysellä on erinomainen muisti!
Esäs Saksan suurlähetystössä oleva korkea virkamies sanoi, että ministeriaikoinaan Paavo saattoi kutsua hänet Frankfurtin kentälle välilaskunsa ajaksi raportoimaan asioiden etenemisestä.
Kuulemma Paavo muisti jopa vuoden takaiset puhutut asiat ja kyseli niiden etenemisestä.
Paavo kyllä taitaa jäädä historiaan ikuisena pyrkyrinä. :'(
Vähän kuten Tuomiojakin ikuisena vastarannankiiskinä.
Mutta Merja Kyllönen se taisi olla viimehallituksen ainoa ryhdikäs ministeri!
Sanavalmis ja ilmeisen osaava. :police:
Hänelle pisteet, vaikken kannatakkaan hänen poliittista uskoaan,
-
Ilo ilman viinasta on sailasta.
No niin on ja Sailastaki alakaa olla jo ikävä.
Oli silläki parempi näkemys taloudesta kuin trubaduurilla.
Elä ymmärrä väärin. Kyllä Viinanen oli kova jätkä ja Sailaski on mun suosikki tallouvenpijossa.
Mutta Merja Kyllösestä en perusta, kun hyväksy ajokorttiuudistuksen, jolla saatin kortin hinta tuplattua. Paraniko liikenneturvallisuus?
-
No,paljon kehutun Viinasen oppeja en ylistä,samaa paskaa mitä meille on syötetty jo vuosikymmeniä,säästä,nipistä,otetaas köyhältä pois ja annetaan rikkaalle...Tämähän haiskahtaa jo kuvottavalle kommunismille mutta jos annettais köyhälle rahaa?Nostettais KELArahaa ja kansaneläkettä vaikka satasella???Ai että mistäkö rahat?No vaikka uusien autojen verotuksesta?Rohkenen epäillä että porukassamme on suurin osa käytetyillä ajavia...
-
Kyllä asiat oli ennen paremmin, ko oli joriseeehrnrooth. Nyt ei ole ko sosialisteja...
Pienpuolueista tuli mieleen, että joskus kymmeniä vuosia sitten oli yks työkaveri lipilaaripuolueen riveistä kunnanvaltuustossa. Kaveri oli kovasti aktiivinen, usein alko kahvipöytäkeskusteluissakin asiaansa esittämään. Toinen työkaveri sitten kerran sille esitti, että eiks sun kannattas liittyy johonkin poliittiseen puolueeseen, kun oot noin henkee täynnä noitten asioitten kanssa...
jv
-
Sauli Niinistö.
-
No,paljon kehutun Viinasen oppeja en ylistä,samaa paskaa mitä meille on syötetty jo vuosikymmeniä,säästä,nipistä,otetaas köyhältä pois ja annetaan rikkaalle...Tämähän haiskahtaa jo kuvottavalle kommunismille mutta jos annettais köyhälle rahaa?Nostettais KELArahaa ja kansaneläkettä vaikka satasella???Ai että mistäkö rahat?No vaikka uusien autojen verotuksesta?Rohkenen epäillä että porukassamme on suurin osa käytetyillä ajavia...
Ekkössää justiinsa kuvaillut kuvottavaa kommunismia. Siinä systeemissä hommahan menee sillälailla että kaikilta otetaan kaikki pois ja saalis jaetaan sitten tasa-arvoisesti kaikkien kesken. Toiset vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset. Mutta tasan kellään ei ole esim neljää moottoripyörää murehdittavana auton lisäksi. Missä niitä pitäisikään, vuokrakasarmin rapussako? Ja kaikkien autot olis oikeasti ihan paskoja, siis niiden harvojen jotka ei kulje potkukelkalla.
Muutenkin ottaa pannuun aina vääristelevä otsikointi että jos nettomaksaja joskus näennäisesti joutuu maksamaan vähän vähemmän, niin silloin "rikkaalle annetaan lisää". No ei anneta. Ensinnäkään se ei ole välttämättä rikas ja toisekseen ei sille anneta lisää. Siltä vaan otetaan pois vähän vähemmän. Ja huoli pois, kyllä se takaisin peritään jossain muodossa. Esim niissä terkkarimaksuissa tai polttoaineveroissa.
Vastaavasti jos pääasiallisesti tuilla eläviltä pienennetään jotain korvauksia, niin heti ollaan ottamassa köyhiltä pois. No ei olla. Köyhä edelleen saa pitää omansa, mutta jatkossa sille vaan annetaan vähemmän lisää.
Uudet autot (ja moottoripyörät, ja etenkin asuntoautot ja perämoottorit) ja monet muutkin tuontituotteet voisi laittaa kovemmalle verolle minunkin mielestäni. Ihan vaan vaihtotaseen ohjaamiseksi. Esim telkkareille vaikka kaksi euroa per kuvaruudun tuuma. Sama muille ei-välttämättömyystarvikkeille ja turhakkeille. Kotitalousvähennyksen voisi laajentaa koskemaan kodinkoneidenkin korjausta, ettei aina tarttis ostaa uutta, tai tulisi edes kysyttyä korjausta helpommin. Olihan noita konsteja, pikku piperrystä moni, mutta piperrykseksihän tuo on mennyt hallituksen touhu muutenkin.
-
Kansanedustaja Lyyli Aalto, 1970-luvun lopulla. Hänen aloitteestaan saatiin moottoripyörien ns. "tappovero" pois.
-
Peukutan Karia. En fyysisesti.
-
Haista vittu Iiro,luki tarrassa jota jossakin kaupattiin siihen 300mk ja 500 mk:n verotarran kaveriksi ikkunaan.
Sehän tuli joskus 90-luvun puolivälissä meille autoilijoille suureksi iloksi.
50- ja 70- luvuilla oli ainakin jonkin vuoden tarra myös lasissa.
-
Haista vittu Iiro,luki tarrassa jota jossakin kaupattiin siihen 300mk ja 500 mk:n verotarran kaveriksi ikkunaan.
Sehän tuli joskus 90-luvun puolivälissä meille autoilijoille suureksi iloksi.
50- ja 70- luvuilla oli ainakin jonkin vuoden tarra myös lasissa.
Vuonna 77 (muistaakseni) oli maksullinen tarra jonka suuruus riipui auton koosta. Pompannapissa ja muissa pikkuautoissa maksu oli 50 mk ja kallein tarra taisi olla 250 tai 300 mk.
-
Sauli Niinistö.
Olen kanssasi samaa mieltä.
Valintaani tosin vaikutti hänen mopokehunsa tai ainakin edesauttoi.
-
Sauli Niinistö.
Olen kanssasi samaa mieltä.
Valintaani tosin vaikutti hänen mopokehunsa tai ainakin edesauttoi.
Mies asia linjalla, säilyttäen kumminkin poikamaisen otteen. Ei kumartele, ei pyllistele, ja omaa korkean moraalin jopa poliitikoksi. Ja luultavasti sekä toivottavasti ei ole lahjottavissa tai lobattavissa miltään taholta?
Kiitos ja kumarrus Suomen kansalle että osasi valita oikean presidentin näille vaikeille ajoille.
-
Sauli on myös hyvä (ihmis)suhdeasioissa. :P
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Sauli ymmärtää myös nuoren vaimon päälle. :)
-
Edellisen pressanvaalien toinen ehdokas ei perusta naiskauneuden päälle. :-X
No, mitähän olis ajatelleet itsenäisyyspäivän vastaanoton vieraat toisenlaisista kulttuureista, semmosesta presidentti parista? Minut saa tulkita ahdasmielisyydestä tai suvaitsemattomuudesta, tässä tapauksessa. :-*
-
Ylivoimaisesti paras mopo Eino http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eino-poutiainen-vaiennut-viulu (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eino-poutiainen-vaiennut-viulu)
-
Iiro Viinanen,
-
Niin etsitäänkö tässä onnistuneinta poliitikkoa, joka on saanut jotain tuloksia aikaan vai onnistuneinta poliitikkoa, joka osaa politikoida ? ..... jos jälkimmäinen niin eiköhän se ole ylivoimaisesti Paavo Väyrynen :P .... ;D
...."te olette tulleet harhaanjohdetuiksi. ..."
-
Onnistunein poliitikko... Suomen kansa viisaudessaan on valinnut edustajakseen Veltto Virtasen. Kuvastaa hyvin valitsijakuntaa. Äijä istuu salissa syylinki päässä, ei tiedä mistä on tulossa, ja mihin on menossa. Ja syyllinen tuohon on navigaattori jota ei osaa käyttää. Tai siis kieltäytyy käyttämästä. Hauska ukko kyllä, mutta onko asemansa arvoinen. On tietysti, siksi olemme sen sinne valinneet. Parempi sekin kuin kehonrakentaja tai juoksija hoitamaan maan taloutta.
Ai miksi?
No siksi kun kehonrakentaja luulee olevansa, mutta veltto ei luule mitään vaan tekee mitä käsketään. Paitsi se syylinki. Huopatöppösestä ei luovu.
-
Mää olen sitä mieltä että Kekkosen Urhon jälkeen kunnon poliitikkoa ole paljon näkyny.Urholla oli vielä jonkinlaista auktoriteettiä..
Kun Urho jyrähti niin kaikilla muilla tais olla vähintäänkin teelusikallinen housuissa.
Saata... tunarit sanon minä näistä nykyisistä vellihousuista..
-
Etsikää ja nimetkää,, sain marraskuun sähkölaskun 54,55 euroa, sitten tuli energian siirtomaksu lasku on 158, 27 euroa, kuka on se "hiiskatti" joka keksi energiaveron myös sen siirtomaksuun? Yhteisumma nostaa talonlämmityksen käsittämättömän suureksi vaikka varsinainen "lämmitin" ei sinänsä ole kohtuuton.
No katoppa, meidän yhteiseksi eduksi, peruspalveluja ei enään puuhata valtionyhtiöissä. Suuri viisaus möi sähkönsiirron ulkomaille. Tässä se nähtiin.
-
olisiko tuo Koiviston Manu ollu vielä jollain lailla oikealla asialla jotenkin rehdisti ja ehkä oikeudenmukaisemmin kun nykymeno, ei siitä ainakaan mitään kohu juttuja ollu ja älysi romutaa pressan vallan kun tiesi että mennään kansanvaaliin ja presidentiksi voi tulla muillakin ansioilla kun poliittisilla ?
-
Ylivoimaisesti paras mopo Eino http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eino-poutiainen-vaiennut-viulu (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/eino-poutiainen-vaiennut-viulu)
Hieno ajankuva. Olipa ilo katsella kun ihanainen emäntä paisteli lettusia puuhellalla, kirkassilmäinen tyttönen leikki uuninpankolla ja kissa lipsutteli maitoa. Einon jutut oli huippuja. :)
-
Veikko Vennamo. Asutti liki 400000 karjalaista siirtolaista sisä-suomeen. Paitsi Pohjanmaallehan ei tietenkään oman valtakunnan kansalaisia voinut siirtää.
Saavutukseltaan ihan ylivoimainen ukko kehen tahansa muuhun verrattuna.
-
Paitsi Pohjanmaallehan ei tietenkään oman valtakunnan kansalaisia voinut siirtää.
Väärin!
Olen puoliksi karjalainen, mutta asunut nuoruuteni ja käynyt kouluni E-pohjanmaalla!
Siellä on jopa Karjalankatukin, jossa asuu vain Metsäpirtistä muuttaneita.
Silti sielläkin Vennamo ja Pientalonpojat olivat voimissaan: valitsivat jopa omasta kunnasta kansanedustajan!
-
No juu, vähän vedin isolla pensselillä; Seinäjoki, Alavus ja Alajärvi saivat lisää asukkaita. Lähinnä viittasin sinne rannikon suuntaan, sieltä on tullut sellaista tarinaa ettei uskoisi että puhuttiin kuitenkin oman maan kansalaisista. Mutta operaatio oli todella suuri ja Vennamokin oli siihen aikaan Maalaisliiton miehiä. Eli nykyisen kepun alkujuuri.
-
No juu, vähän vedin isolla pensselillä; Seinäjoki, Alavus ja Alajärvi saivat lisää asukkaita. Lähinnä viittasin sinne rannikon suuntaan, sieltä on tullut sellaista tarinaa ettei uskoisi että puhuttiin kuitenkin oman maan kansalaisista. Mutta operaatio oli todella suuri ja Vennamokin oli siihen aikaan Maalaisliiton miehiä. Eli nykyisen kepun alkujuuri.
Ja sen myötä tuli pakkoruotsi kouluihin,kun Vennamo joutui lupaamaan rantaruotsalaisille kartanon isännille ruotsin kielen
etteivät nouse kapinaan maan pakko lunastuksista,vaikka niiltä ei sitä maata asutukseen juuri tullutkaan.
Huikea suoritus joka tapauksessa.
-
Veikko Vennamo. Asutti liki 400000 karjalaista siirtolaista sisä-suomeen. Paitsi Pohjanmaallehan ei tietenkään oman valtakunnan kansalaisia voinut siirtää.
Saavutukseltaan ihan ylivoimainen ukko kehen tahansa muuhun verrattuna.
Totta. Ihan pelle muuten mutta kamalan urakan teki sillon.
-
Vuoteen 1949 mennessä yli 70000 Karjalaista muutti pois Vaasan läänistä. Kertoo jotain.
Eikö ruottipykälän mukaan Suomen Ruottalaiset olleet erikois asemassa ja pakkoluovutuksia ja lunastuksia ei tarvinnut tehdä.
Eivät halunneet Suomen ryssiä eli karjalaisia pilaamaan maisemaa.
Koko pakko ruotti joutaisi pois... Ei olla enää Ruotsin vallan alla vaan eu:n.
-
Veikko Vennamo. Asutti liki 400000 karjalaista siirtolaista sisä-suomeen. Paitsi Pohjanmaallehan ei tietenkään oman valtakunnan kansalaisia voinut siirtää.
Saavutukseltaan ihan ylivoimainen ukko kehen tahansa muuhun verrattuna.
Totta. Ihan pelle muuten mutta kamalan urakan teki sillon.
Meni vissiin niin, että riita Kekkosen kanssa ajoi Fennanderin oppositioon.
Samoin uhkasi käydä Virolaiselle.
Molemmat saivat myöhemmin kansalta kannatuksen ja Urkki joutui nielemään karvaan kalkin.
-
Ruåtsinkielisiiin kuntiin ei otettu Karjalaisia.Pelkäsivät jäävänsä vähemmistöksi...Johan tuo olisi outoa että Suomessa puhuttaisiin Suomea...Hävetkää >:(
-
Kyllä niitä karjalaisia on otettu kaikiin niihin ruotsinkielisiin kuntiin, missä minä olen asunut, mutta siellä ei kait liiaksi ollut näitä kartanonomistaja sotkemassa asioita.
Mitä tulee tuohon suomenkielisyyten, niin moni evakoista ei puhunut suomea muuten kuin välttävästi, ja saivat siitä kärsiä aika lailla. Ei niitä toivottu tervetulleiksi monessa muussakaan paikassa ympäri Suomea. Kannattaa katsoa dokumenttielokuva "Ryssänkirkkolaiset", missä ryhmä evakoita muistaa miten heitä kohdeltiin venäläisinä ja vääräuskoisina.
http://www.luovutettukarjala.fi/lopotti/ryssankirkkolaiset.pdf (http://www.luovutettukarjala.fi/lopotti/ryssankirkkolaiset.pdf)
Kannattaa myös muistaa että moni evakko, mm. minun mummoni joka oli piikana Säkkijärvellä, eivät saaneet yhtikäs mitään kun he tänne joutuivat. Tuo uudelleenasutus oli mahtava urakka, mutta myös korotettu sellaiseksi myytiksi, ettei se ihan todellisuutta vastaa.
PS. Mitä tulee tuohon pakkoruotsiin, se tuli 1968, pitkälti Virolaisen tukemana. Ja moni ruotsinkielinen ei sitä hirveesti jäisi kaipaamaan.
-
Mitä tulee tuohon suomenkielisyyten, niin moni evakoista ei puhunut suomea muuten kuin välttävästi, ja saivat siitä kärsiä aika lailla.
Niin no, mitä tarkoitetaan suomen kielellä. Puhuuko keskiverto savolainen mielestäsi suomen kieltä ? Tuskin se siirtokarjalaisten suomi oli sen kummenpaa. Muutamia vieraita sanoja joukossa, mutta kyllä ne ihan suomea pääosin pakisivat.
Paras poliitikko Suomessa koskaan: Kyösti Kallio. Tai ainakin hienoimmat viikset.
Vakavasti puhuen, Väinö Tanner kait oli aika merkittävä mies, siinä suhteessa että sai vedettyä vasemmiston mukaan demokratiseen päätöksentekoon vallankumoushaaveilujen sijaan.
-
Heikki Turusen Kuokka ja kannel uutuus romaani käsittelee tuota aihetta.
Vielä en ole lukenut,mutta luen kyllä.
-
Harmi kun ei Mato Valtonen ole edustamaan päässyt.
Lahden kaupunvaltuustossa oli kirjoilla, muttei osallistunut vaalikauden yhteenkään istuntoon.
Meinaan siinä ois sellanen trubaduuri, josta Rauzikin tykkäis noin onnistumismielessä, kas kun jos ei mitään tee, ei voi myöskään tehdä virheitä.
Siihen se perustuu muidenkin trubaduurien toiminta. Painaa vaan nappia ajallaan, kuten painavammat ovat ohjeistaneet.
Tämä kyllä pätee tavan pituushyppääjiinkin, sahatyöläisistä ja bodareista puhumattakaan. :P
Jepjep. Näin se menee. Ja että kansanedustuslaitokseen saadaan myös sillanalus näkemys, niin Arska eduskuntaan.
-
Juuri sellainen väkihän meitä edustaa, jonka me itse sinne valitsemme. Ja juuri sellaiset vallanpitäjät me olemme ansainneet. Sellaista se on edustuksellinen demokratia.
-
Tuosta Mato Valtosesta,saatiin sentään kaljaa kioskeihin :)
Kuka ajaa viinit ruoka kauppaan,Pelkonen?
On se ainakin muodollisesti pätevä.
Puhui myös ihan järkeviä kun vähän aikaa sitten tuosta väiteltiin jossain
Ohjelmassa. 5,2% vai 5,5% volttiset olisivat ehkä tulossa käymälöihin.
-
Miljoonalla köyhällä on oltava ymmärtäjänsä ja puolestapuhujansa aivan samalla tavalla, kuin niillä miljoonalla rikkaalla ja hyvätuloisella.
Näin se homma pitäis toimia. Tuodaan pöytään omista kulmista asioita ja haetaan niille tukea ja ymmärrystä. Oikeita ratkaisuja.
200 neutraalia ja kaikinpuolin tervejärkistä (epäilen ettei löydy koko Suomesta niinpaljon) ekonoomia sais varmaan talouden kuntoon.
Millä hinnalla/ kansanosa ja kuka ois loppupeleissä se maksaja. Varmaan se, jolle se lasku ois helpointa osoittaa. Ei oikeudenmukaisinta.
Mitenkäs se menikään juttu kolmesta kaverista, jotka kävivät Alkossa ja jokainen osti pullon.
Arska avasi keskustelun, että juodaanko ensi yksi pullo ja sitten toinen jne.
Päätettiin äänestää ja Arskan ehdotus voitti yksimielisesti: aloitettin hänen pullostansa! :police:
No kun Arskan pullo oli tyhjä, päätettiin taas äänestää, että oliko äskeinen päätös sittenkään oikea!
-uusi päätös oli, että jatkossa jokainen juokin omat viinansa! ;D
Näin se menee enemmistödemokratia, yhteiskunnassa äänestysväli on vain 4 vuotta!
-
Miljoonalla köyhällä on oltava ymmärtäjänsä ja puolestapuhujansa aivan samalla tavalla, kuin niillä miljoonalla rikkaalla ja hyvätuloisella.
Näin se homma pitäis toimia. Tuodaan pöytään omista kulmista asioita ja haetaan niille tukea ja ymmärrystä. Oikeita ratkaisuja.
200 neutraalia ja kaikinpuolin tervejärkistä (epäilen ettei löydy koko Suomesta niinpaljon) ekonoomia sais varmaan talouden kuntoon.
Millä hinnalla/ kansanosa ja kuka ois loppupeleissä se maksaja. Varmaan se, jolle se lasku ois helpointa osoittaa. Ei oikeudenmukaisinta.
Mitenkäs se menikään juttu kolmesta kaverista, jotka kävivät Alkossa ja jokainen osti pullon.
Arska avasi keskustelun, että juodaanko ensi yksi pullo ja sitten toinen jne.
Päätettiin äänestää ja Arskan ehdotus voitti yksimielisesti: aloitettin hänen pullostansa! :police:
No kun Arskan pullo oli tyhjä, päätettiin taas äänestää, että oliko äskeinen päätös sittenkään oikea!
-uusi päätös oli, että jatkossa jokainen juokin omat viinansa! ;D
Näin se menee enemmistödemokratia, yhteiskunnassa äänestysväli on vain 4 vuotta!
Demokratia on liian arvokas asia antaa se kansan pilattavaksi. On muistettava ettei demokratia jakaudu tasaisesti, vaan toiset on demokraattisempia kun toiset. Ja miksi sitä pitäisikään osua kaikille samanverran. Toiset tarttee sitä enemmän. Tai vähemmän.
-
Näin se on. Toteutuuko tasa-arvo. Voiko nainen ruveta aseistakieltäytyjäksi. Jos sipoolaisella on poroja, voiko se olla poromies. Tai poronainen. Tisseistä tykkäävä ei ymmärrä naispuolista lautamiestä. Eihän tässä mitään tolkkua...
-
Moro.
Tulee ehkä vähän puuntakaa mutta mitenkäs Mauri Pekkarinen ja Ben Zyskowicz. Eivät nyt kovati ole missään onnistuneet mutta eivät ole myöskään epäonnistuneet. Ja kun kuuntelee heidän juttujaan niin ovat olleet aina parhaiten jalat maassa. Ymmärtävät ja miettivät asioita maalaisjärjellä. Tätä tarvittais politiikassa enemmän.
T:Jani
-
Moro.
Tulee ehkä vähän puuntakaa mutta mitenkäs Mauri Pekkarinen ja Ben Zyskowicz. Eivät nyt kovati ole missään onnistuneet mutta eivät ole myöskään epäonnistuneet. Ja kun kuuntelee heidän juttujaan niin ovat olleet aina parhaiten jalat maassa. Ymmärtävät ja miettivät asioita maalaisjärjellä. Tätä tarvittais politiikassa enemmän.
T:Jani
Tiedä tuosta Tupeesta, aina tyrkyllä ja viisasta miestä maalla, kun merellä on tapahtunut vahinko!
Mutta kova poika hiihtämään.
Joskus 15 vuotta sitten Saariselällä Vaskoolihiihdossa olin nousemassa Kiilopään takarinnettä petinteisellä ja puolessavälissä piti siirtyä kävelytyyliin. Takaa tuli Tupee luistelutyylillä ja jatkoi huipulle saakka samalla vauhdilla.
Ja siinävaiheessa takana oli jo 40 km!
-
...ja siinä vaiheessa oli jo taannut vävypojalleen tukevat tukiaiset tuulivoimasta...ja hiihto jatkuu...
-
Näin se on. Toteutuuko tasa-arvo. Voiko nainen ruveta aseistakieltäytyjäksi. Jos sipoolaisella on poroja, voiko se olla poromies. Tai poronainen. Tisseistä tykkäävä ei ymmärrä naispuolista lautamiestä. Eihän tässä mitään tolkkua...
Kyllä se sipoolainen voi ryhtyä poromieheksi kun muuttaa poronhoitoalueelle ja onnistuu ostamaan oman merkin. Siihen se seinä sitten tuleekin. Tisseistä en osaa sanoa kun olen jo vanhahko..
Nämä samat puolueet ovat olleet vuorollaan maan asioita hoitelemassa koko sodan jälkeisen ajan. Milloin on joku vuorollaan oppositiossa ja palaa taas seuraavassa jaossa uudelleen vallankahvaan haukuttuaan hallitusta neljä vuotta ja aloittaa taas saman paskasangon hämmentämisen hallituksessa uuden opposition haukkuessa vieressä. Näin on menty 70 vuotta ja sama touhu jatkuu. Edellinen hallitus on ollut aina surkea ja tämä hallitus pistää asiat kuntoon. Ja vitut, sama jenkka alkaa aina uudestaan ja maksaja on aina samassa osoitteessa.
Kyllä se Rautzin ajatus oikeista talous- ja kauppamiehistä alkaa tuntua ainoalta oikealta valinnalta näiden satunnaismiljonäärien ja plösönössöjen skuutterimiesten sijaan.
Kannattais ainakin kokeilla, ei menis ainakaan enempää reisille kuin näiden kanssa. Ihan huurteessa koko helvetin lössi. ???
-
ja siinä vaiheessa oli jo taannut vävypojalleen tukevat tukiaiset tuulivoimasta...ja hiihto jatkuu...
No niin. Nyt on sitten Maurikin pois pelistä. Ja Beni on juutalainen niin siihenkään ei voi luottaa. Eli ei tartte äänestää mitään eikä ketään. Tosin en ollu aikonutkaan kun ei se mitään vaikuta.Taitaa minun ääni mennä loppujen lopuksi Saulille. On sillä ainakin ihan hyvän näköinen emäntä. Marski nyt painii omassa luokassaan mihinkä kukaan ei ole eikä tule pääsemään. Onneks ei ole näkemässä mitä Suomelle on tapahtunut ja mitä tuleman pitää.
-
Näin on. Marski muuttui suvakki hörhöjen Suomessa mustaksi yöntimoksi.
-
Kyllähän Sipilä on onnistunut jo suututtamaan aika monta kansalaista. Onnistuja-ainesta siis.
-
Mannerheim.onnistunein suomalainen... onnistunein suomalainen poliitikko,on se joka "kusettaa" eniten ,sitähän se poliitikka Suomessa on: Soini .
-
Kuinka paljon poliitikon on puhuttava totta ollakseen uskottava... ;D
-
Mistä tietää että poliitikko valehtelee?
Sen huulet liikkuu :)
-
Onnistunein suomalainen poliitikko tulee olemaan Juha Sipilä !
Perustelut:
Kattokaa oppositiossa käyvää kuhinaa ja median otsikoita, siellä on nyt oikeasti hätä !
-
Terve
Reijon mielestä hyvän politikon tulee saada aikaan kuhinaa ja hätää! Puolassa ja Syyriassa ainakin on molempia, mikäli
mediaan on uskomista. Muitakin esimerkkejä löytyy...
Pekka
-
Terve
Reijon mielestä hyvän politikon tulee saada aikaan kuhinaa ja hätää! Puolassa ja Syyriassa ainakin on molempia, mikäli
mediaan on uskomista. Muitakin esimerkkejä löytyy...
Pekka
Onkos Sipilä jo Puolan ja Syyriankin ongelmiin syyllinen ? :P :P En sinänsä ihmettele vaikka joku häntä niistäkin syyttäisi, suomen surkea ilmasto nyt ainakin on Sipilän syytä :police:
Minä nyt kyllä tarkotin sillä kuhinalla enemmänkin Antti Rinnettä ja muita opposiittiöpoliitikkoja, Rinteellä kun on nyt ns, näytön paikka omiensa keskuudessa niin se ampuu kaikkea mikä liikkuu... :laugh: :laugh:
-
Saksalaiset nimesi Sipilän tänään pikku Trumpiksi ,aika osuva arvio kyvyistä johtaa maata ,Puola ei varmaankaan ole Sipilän syy ,mutta samalla tiellä ollaan ,jos jatkaa entiseen tyyliin..
-
Saksalaiset nimesi Sipilän tänään pikku Trumpiksi ,aika osuva arvio kyvyistä johtaa maata ,Puola ei varmaankaan ole Sipilän syy ,mutta samalla tiellä ollaan ,jos jatkaa entiseen tyyliin..
Heh. Trumpetisti.
-
Kyllä poijaat tehtiin paha virhe, niinku vaaleissa. Perustuslaki ei ole mitään ja sai muut mukaansa, no Soini vähän vinkuu mutta hallituksessa on niin kiva olla. Kohta viedään pyssyt ja sitten rahat, mitä jää jäljelle. Vastaan ei mitään.
-
Olisko Kekkonen onnistunut poliitikko? Pysyi ainakin kauan vallankahvassa. Ehkä pari vuotta liiankin kauan.
Hiihti ja viinaakin joi saunoessa.
-
Terve
Sipilä ja Lindstöm, voimakaksikko, politiikan varsinaiset asiantuntijat! Jonkan "suosikit"...
Muistellaanpas vanhoja:Ahti Karjalainen, kympin oppilas koulussa, tuotti hyviä vitsejä, mitäs siitä sanotte?
Pekka
-
Kyllä se vaan Urkki oli paras. Semmonen Urkki tars nykkin olla panemassa noi pojat(Sipilä, Soini ym) ojennukseen.
-
Parhaat poliitikot ja yritysjohtajat Suomessa toimivat 60`tä luvulta 80`tä luvun loppuun. Tämä aikakausi nosti Suomen huippuvaltioksi maailmassa.
Onneksi itse sain elää tossa mukana." Kaikki " toimi valtion eteenpäin menoksi. Yritysjohtajatkin puhuivat alaistensa hyvin voinnista, eli palkka ansaittu, Työ ja vapaa-aika tasapainoon. T. Junnilakin toimi kaikkien eduksi puhumalla tän päivän ideologiaa missä ihminen on käännetty niin kaupunkia kuin yritystä päin. Silloin duunari ymmärsi pitää puolensa. No, pikkuhiljaa alkoi tehtaan parkissa näkyä mersuu enemmän risaperseillä. Eihän tälläinen sovi. Ei edes duunarille. Moraali nääs. Kekkosen loppu ja Manun tulo pressaksi. Surkea talouspoliittinen ukko koko Manu, sitä vietiin
kuin pässiä narussa. Koska oli pressa niin ei voitu syyllistää, vaan R. Kullberg`sta tehtiin syyllinen talous sekoiluun 80`tä luvun lopulla. Tellervokin olis ollu parempi kuin, no jääköön kirjoittamatta s-tana. :embarassed:. Neuvostoliitto romahti. Suomen halu Eu`hun. Tekemällä tehty lama. Lama oli pakko, koska duunarin " edut" oli liian hyvät. Piti päästä samalle viivalle kuin esm. Espanja. Lamasta tulikin hallitsematon koska Neukut kaatui ja työt ja vienti sakkasi itään. "Hyvää" tässä kaaoksessa oli se, että kaikki duunarin edut tuhottiin. Siinä meni pankit. lehdet ja hännänhuipuksi U.Sunqvist ripustettiin hirteen. Noin kuvainnoillisesti. :embarassed:. Loppu onkin demokratian alasajon historiaa. Duunarille myytiin apila suuhun. Ruiskukka rintapieleen ja horsma anukseen. Vai mikä kukka symboloi tätä järkyttävää jengiä. Onhan tämä helppoa tämä köyhän kyykyttäminen, koska vastassa on tosi tyhmää porukkaa. Yksittäistä poliitikkoa joka on onnistunut? Ei taida löytyä. Kyllä se tehtävä osuu El Coyotelle ja El Zorrolle esimerkiksi. :)