VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Henri Riekki - Maaliskuu 06, 2016, 09:11:06 ap
-
Onko täällä ollut erillistä aihetta tuonpuoleiseen siirtyneille foorumilaisille, en ainakaan löytänyt? Sieltä löytyisi aina selitys jonkun kirjoittajan hiljentymiselle.
Asia tuli eilen mieleen, kun oli tarkoitus kysellä Oulusta ostamaani vanhaan moottorikelkkaan liittyviä asioita ex-omistajalta, täälläkin jossain vaiheessa melko aktiiviselta kirjoittajalta Aku Virrankoskelta. No minulla ollut numero ei toiminut joten katsoin milloin hän on viimeksi kirjautunut tänne. Viime kesänä! Ja sentään siihen asti kirjoitteli joka viikko. Pahat aavistukset tuli mieleen ja googletin nimellä; Samanniminen (molemmilta etunimiltään ja sukunimeltään) ja ikäinen henkilö löytyi sitten seurakuntansa kuolinilmoituksissa, viime elokuulla päivätty ilmoitus. Ehkäpä joku täällä oli enemmän lähipiiriä ja voisi vahvistaa asian. Jos asiat on kuin luulen niin ei muuta kuin terveiset Akulle (toista nimeään Peteä kai siviilissä enemmän käytti) sinne jonnekin ja kiitokset hienosta Winhasta ja sen myötä räjähdysmäisesti laajentuneesta kelkkaharrastuksesta ja vanhojen koneiden harrastuksesta, joka alkoi tuon Winhan aiheuttaman innostuksen myötä laajeta. Osanotot omaisillekin näin pahasti myöhästyneenä. Monenlaista projektia oli miehellä menneillään, mitä kaupantekoreissulta muistan, ja itäpyörän hankkimisesta silloin haaveili. Ei sitä näköjään voi jäljellä olevia päiviä ennustaa, vasta viisikymppinen kaveri kuitenkin oli kyseessä.
Tätä ketjua saa lainata muille edesmenneille henkilöille, ellei sitten tehdä jatkossakin omaa ketjua jokaiselle, toivottavasti tähän ketjuun ei kerry paljonkaan kirjoittamista vielä aikoihin.
Jotenkin minusta tuntuu että päästin 32:n oikeeseen kotiin :)
Kiitosta vaan, SammakkoWinha tulee kurnuttelemaan vielä hamaan tulevaisuuteen, jos itsellä elonpäiviä riittää. Kuvassa Winha katselee entisen kotipitäjänsä Oulun suunnille, melko pian oston jälkeen
(http://i65.tinypic.com/2q2n81w.jpg)
-
Kuulin eilen, että Kemijärven radioamatööri, haitaristi, MZ-, BMW- ja vaikka mikä spesialisti Jorma Drufhagel olisi äkillisesti menehtynyt.
Olihan Jormalla ikää, mutta pitkiä reissuja ajeli edelleen.
Kevyet mullat Jormalle.
-
Ne on välillä pikaisia lähtöjä, tunsin miehen. Ei ole kuin joku viikko kun soiteltiin.
Jäi se veivihomma vaiheeseen. Voimia omaisille.
Lauri.
-
Osanotot täältäkin vaikken miestä tuntenutkaan. Nimi on kuitenkin jäänyt mieleen, siinä määrin vakiokirjoittajia oli hän.
-
Kepeät mullat Jormalle, tehtiin muutama vuos sitten MZ-kauppaa, Jorma osti minulta ruotsista tuomani 660 cc MZ Skorpionin.
-
Onko kukkaan kuullu Pekka Keräsestä enää mitään ? Muutamaan vuoteen ei oo kirjoittanu foorumille, eikä vastannu puhelimeen !
Ennen oli aktiivinen kirjoittaja entisöinnistä :(
-
Voimia omaisille.
-
Jormalle soitin toissaviikolla ja miten olikaan, että moottoripyöristä puhuttiin. Jorman kotona oon käyny kolome kertaa ja muutamat kerrat ralleissa nähty.
Positiivinen kuva jäi tästä miehestä.
-
Ei sitten tarvi näköjään oottaa Jormalta AWOn magneettoa huoltoon. Oli puheessa keväällä tuoda, samalla kun käy Kempeleessä kyläilemässä... :-[
-
Ei Jorma vastaa enää soittoihin :( http://www.tori.fi/lappi/Honda_Transalp_600V_25317544 (http://www.tori.fi/lappi/Honda_Transalp_600V_25317544)
-
Ei Jorma vastaa enää soittoihin :( http://www.tori.fi/lappi/Honda_Transalp_600V_25317544 (http://www.tori.fi/lappi/Honda_Transalp_600V_25317544)
Sano Jorma tuosta Alpista, että liian korkialla painopiste ym. ja aikoo keskittyä kakspuolisatasiin. Bullet Enfieldin sano ottaneensa vaihosa johonki Dnepriin. Ajokelit jäi tältä kevväältä sitte oottelun puolelle vaan.