Elettiin kait 60-luvun viimestä vuotta, minulla melko tuore auton ajokortti taskussa. Pääsin kuskiksi kaveriporukalle, autona Ford Prefect (filmitähtenäkin tunnettu..). Rämpsälästä alamäkkeen lasetettiin kutostien risteykseen, meillä kärkikolmio. Melko hyvissä ajoin tarjosin jalkaa jarrulle. Polin lompsahti pohjaan. Ei ollu pumppaamallakaan mitään vastusta. Kässäriä päälle ja kohta kakkonen välikaasuilla - kolmelovinen loota - ja putos vauhti niin että pysty uukäännöksen vetään ennen kutoselle joutumista. Jälkeenpäin aattelin, että kiitokset isälle, kun olin 12-vuotiaasta saanu mökkitiellä autoilla, ja kakspyöräsellä jo kilpaakin ajaa. Ois kuitenkin pelkillä autokoulun opeiila saattanu kauhusekuntti olla ratkasevasti pitempi.
Viitisen vuotta myöhemmin omalla Triumph Heraldilla äitiä kauppaan. Täsmälleen samassa paikassa sama tilanne. Jakajakoroke kiertäen kutostien puolella koukaten meni nyt uukäännös, rutiinilla jo.
Kummassakin tapauksessa pullahti nimenomaan letku.
2000-luvun alussa vein oman, 300 000 km ajetun 740 Volvon katsastukseen. Katsastusmies polkasi dynamometrin päällä jarrua, ja poljin putos alemmas - ei toki pohjaan, kun Volvon tiukat kakspiiriset. Volvo oli -90 vuosimalliltaan, ensimmäisen polven abseilla, siinä piirit toinen etu ja toinen taka-akselille. Ruvettiin tutkimaan, edestä oli letku pullahtanut.
Vilpittömästi ja kädestä kiitin katsastusmiestä, sanoin ettei se tämän paremmassa paikassa olisi voinut pullahtaa!
Jv