Onkohan volovoihin sieluihin pesinyt jonkinlainen henki? Minulla on ollut monta volovoa, ja yksi niistä oli myös jonkun hengen riivaama. Ruotsalais/ranskalaisen yhteistyön hedelmä: 343:n.
Tuo henki joka siihen oli asettunut auton muodossa, ei ollut sillein hirveän pahapäinen, ei aiheuttanut kuoleman tapauksia eikä isompia tapaturmia, mutta oli kumminkin melko hankala ja oikukas luonteeltaan. Se saattoi minut, omistajan ja kuljettajan ominaisuudessa hyvin usein mitä ihmeellisimpiin hankaluuksiin. Jokainen sillä suoritettu automatka oli todellakin seikkailu. Se oli todellinen Adventure-malli oikeille camel-miehille. Auto joka sai aikaan niin monta seikkailua että yksi päivä ei riittäisi tarinoiden kirjoittamiseen.
Minä koitin lähestyä sitä monella eri tavalla, ja koittipa sitä lähestyä paikallinen autokorjaamo-yrittäjäkin ja todella usein, mutta sillä oli hyvin voimakas ja uhmakas luonto jolle ei me maallistuneet ihmislapset, en minä eikä korjaamo-yrittäjäkään voineet yhtään mitään. Vika ainoastaan siirtyi samantien paikasta toiseen. Eikä loppua tullut sillä ne viat oli kirjaimellisesti pesiytyneet siihen. Molemmilta meiltä, korjaamo-yrittäjältä ja minulta loppui usko parempaa huomiseen tuon auton kanssa. Tuli täysin jumalan hylkäämä olo. Jotenkin ilmassa leijui sen yhteisen vuotemme ajan semmoinen lopun ajan tunnelma, eikä valoa näkynyt tunnelin päässä. Elämä oli luultavasti samanlaista kuin joskus pimeällä keski-ajalla.
Pappia ja manaajaa ei uskallettu kokeilla koska tuon kulkineen uskonnollisesta vakaumuksesta ei ollut varmuutta. Ehkä joku pimeiden voimien koston pelkokin esti tekemästä sitä manausta?
Erittäin vaihe rikkaan yhteisen vuoden jälkeen lahjoitin tuon 343:n pois. Pakko oli lahjoittaa, ei uskaltanut ottaa riskiä ja myydä sitä henkilökohtaisen kirouksen pelossa. Myynti olisi ehkä antanut huonon karman?
Seuraava volovo joka tuli tuon tilalle, 745:n oli kuin mallioppilas, joskin hieman janoinen aivan kuten minäkin kaikkien kokemieni koittelemuksien jälkeen.
