Tuli tuosta junan kuvasta mieleen, kun yhtenä kauniina päivänä ajelin kohti Lapinlahtea prätkällä, ja jossain Taipaleen tienoilla käännyin yhtä risteystä liian aikaisin oikealle. Ylitin heti siinä rautatien ja heti sen jälkeen aloin käännytellä 350 kiloista kawaa takaisin, niin eikös perkule pitkä tavarajuna sillä välin juuri ollut parkkeerannut siihen tasoristeykseen. Ei ollut junalla kiirettä pois, enkä viitsinyt hätistellä, niin otin siinä sitten lepoasennon kawan päällä, jalat stongalle ja silleen. Meni jokunen minuutti puoliunessa niin eikös siitä, minun ja seisovan tavarajunan välistä, painalsi pikajuna pirunmoista vauhtia pohjoiseen, että kamala imu vaan kävi.
Meinaan että lähellä oli viimeinen kerta, että näin kaksi junaa viiden metrin etäisyydeltä yhtä aikaa, ja vielä hengissä selvisin. Mahtoiko ihan Korhonen olla jommankumman junan ruorissa?
Tosivalossa, onnee vaan, eläkepäivät häämöttää motoristilla.