Tässä mainittakoon jo varoituksena, että seuraava tulee sisältämään höpölöpöä,
mitä harva jaksaa lukea, lisäksi sellaisten jotka eivät halua ymmärtää muiden mielipiteitä,
kannattaa lopettaa lukeminen viimeistään tähän, ettei tarvi turhaan marista jälkeenpäin.
Alkuperäiseen aiheeseen vielä palatakseni, tai sitten aiheesta poiketen koska joillakuilla
menee minun lisäksi ns puurot ja vellit sekaisin ja perustelujen puutteista syyttävät syyllistyvät samaan myös itse.
Toisilla taasen on pakkomielteen omainen tarve vängätä vastaan ihan periaatteen vuoksi, haluamatta edes ymmärtää toisten ajatuksia, mikäli poikkeavat omistaansa.
Olen joskus saanut neuvon, mitä nyt aion ainakin yrittää noudattaa:
"jos mielestäsi kiistelet idiootin kanssa, nii pidä huoli siitä, ettei hän tee samoin".
Aselakia tuskin on syytä paljoakaan rukkailla, ampumaurheilun ja urheiluammunnan harrastajien vuoksi.
Käsittääkseni pääsyynä siihen on nämä mieleltään eriasteisesti vialliset henkilöt,
joiden kuuluisi muutenkin olla jossain muualla, kuin vapaana muun yhteiskunnan joukossa.
Se, että aselakia nyt mulkkaillaan, näkyy vasta joskus tulevaisuudessa, miten se vaikuttaa.
Hyvin harvassa on ampumaurheilun / ueheiluammunnan harrastajat,
jotka välineistöllään ovat henkitekoihin syyllistyneet.
Aina jokaisessa porukassa on se joku poikkeava, siitähän ei pääse mihinkään.
Aselailla vaikeutetaan niiden oikeiden harrastajien harrastusmahdollisuutta, joidenkin väärinkäytösten vuoksi.
Sehän on tosiasia, että lainsädännöllä harvoin päästään siihen, mihin sillä pyritää ja tuon näkee ihan yleensä siitä,
kuinka tunnollisesti lakeja noudatetaan, eli kuinka lainkuuliaisia sitä ollaan.
Esimerkkinä (aihealueesta sivuten) nyt tässä liikenteen promilleraja, joka on laissa säädetty.
Mikäli nämä itseään lainkuuliaisina pitävät eivät rikkoisi tuota lakia päihtyneenä ajamisesta,
ei tarvittaisi puhallusratsioita, eikä päihtyneinä ajavia olisi, tähän kuuluu kaikki nuppia sekottavat mömmöt.
Mikäli puhallusratsioita ei pidettäisi, niin mun ei turhaan tarvis pysähtyä puhaltamaan
jolloinmjun matkantekoon tulee viive ja poliiseilta säästyisi aikaa johonkin muuhun.
Nopusvalvontaakaan ei tarvittais, jos tämä lainkuuliainen kansa noudattaisi lakeja.
Tuolla aiemmin oli maininta tyyliin, ettei käsiase ole tarkka, eikä siitä ole metsästykseen.
Sepustusta vailla perusteita ja perustelen tämän sillä, että testimielessä ammutussa hirvikokeessa olen itse ampunut huomattavasti paremman tuloksen avotähtäimisellä käsiaseella, kuin hirvikokeen hyväksyttävästi suorittanut "pitkäpyssynen".
Metsästää en käsiaseella täällä kuitenkaan saa, kun mukamas ei tehot riitä, mikä ei taaskaan pidä paikkaansa.
Tosin ei tuo metsästys kiinnosta, kun ruokaa saa kaupasta.
Tarkkuus ei kuulemma riitä, taasen sepustusta vailla perusteluja ja perustelen tämän sillä,
että testimielessä ammuttu kisa metsästysluvan omaavan "pitkäpyssyisen" kanssa huuhkajatauluun 150m etäisyydeltä,
ammuin toistuvasti paremman tuloksen, kuin tämä "pitkäpyssyinen" ja edelleen itse avotähtäimin varustetulla aseella ampuen
ja parhaiden kasojen ollessa n 5cm luokkaa.
Ampumaurheilu / urheiluammunta:
On harrastus aivan siinä kuin mikä tahansa, mitä harrastukseksi kutsutaan.
Vaatii ja kehittää keskittymiskykyä, sillä pienikin herpaantruminen näkyy heti tuloksissa.
Vaatii monenlaista vastuullisuutta ja huolellisuutta ja muiden huomioonottamista.
Vaatii laadittujen sääntöjen noudattamista.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Ampumaurheilu / urheiluammunta on vuosikaudet ollut maamme menestyksellisin urheilulaji MM mitaleissa laskettuna,
harva taitaa tuotakaan tietää.
Tiedoksi sitten ihan muutenvaa, että itse olen lajin lopettanut reilu 10 v sitten ja luopunut kalustostakin,
koska mitä niitä säilytteleen, kun ei niitä enää tarvinnu.
Tiedoksi vielä, että luovuin oma-alotteisesti ajanpuutteen ja uusien harrastusten vuoksi, kun tuli tuokin laji koettua.