Kirjoittaja Aihe: Turinoita ja törinöitä aihe vapaa  (Luettu 453961 kertaa)

Elokuu 09, 2014, 15:12:19 ip
Vastaus #75

Jari Eronen

  • Vieras
Arvoisa Eero ja molemmat muut palstaa seuraavat

 Mitenni molemmat muut, kuka se toinen muka on ???

 Ja Penetiksukselle sanoisin, että oishan se välillä kiva pamputtaa, käskyttää, vääntää kättä, kirjotella maksuvaatimuksia ja olla oma ittesä, sen sijaan että lopunikää näitä hommia.

 Ottaskohan ne. Elämänikäinen opiskeluhan se joku teema oli.
 Kolme vuotta kouluu ja vuos töitä ja sitte vanhuuseläkkeelle. perkele...

 Hetken tota hermostunutta lammasta mietin, mutta kun emo teki illalla musakaa, niin tajusin, että hermostuttaa se.
 Lammasta.
 Ennen jauhelihamyllyä viimeistään.....
Niin, poistin öylössäpäänä hetikohta kirjoitukseni, jota lainasit, kun tuli taas aivopieruja kirjoitettua.
 
Mutta asiaan, miehet ovat miehiä ja lampaat ovat tosiaan aika-ajoin hermostuneita, esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, jossa on 4,3 miljoonaa ihmista, eli noin 2,1 miljoonaa miestä, mutta lampaita onkin jo 35 miljoonaa- se on tunnuslukuna n. 17 lammasta per mies. Mitkä mahdollisuudet saada...!
Voi jo iso-kainalo unohtua lomamatkalla Uuteen Seelantiin.

Elokuu 11, 2014, 18:48:34 ip
Vastaus #76

Antti Jokinen

  • Vieras
Sitten kun ei enää kunnolla jalka nouse satulaan tai aistit rupeaa liiaksi heikkenemään, voi moottoripyöräharrastusta jatkaa kotisohvalta käsin. Käskee pyörän vain lähteä huviajelulle ilman isäntää:
http://www.mpc.fi/kaikki_uutiset/google%20kehittaa%20ilman%20kuljettajaa%20ajavaa%20moottoripyoraa/a1002635?

Elokuu 12, 2014, 10:16:35 ap
Vastaus #77

Risto Sollo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3418
  • Mamu
Tuollainen Kuukkeli-motukka voisi kuskailla Rouvaa pitkin kyliä,kun ei itseä huvita eikä aina kykenekään... :P

Syyskuu 10, 2014, 09:51:18 ap
Vastaus #78

Harri Kauranen

  • Vieras
Maanantaina olin lekurissa ja tapasin vanhan moottoripyöräkaverin.Kaveri olikin pyörätuolissa ja kuulemma loukannut selkärankansa.Ei tänä,mutta viimekesänä me tehtiin muutama prätkälenkki kimpassa,vaan ei olla pidetty yhteyttä,nyt pitäis kai ruveta vähän pitään.Kaveri tosiaan ei enää pysty kävelemään,huono on ollu säkä.No itse hain sairaslomaa tän viikon ja sieltähän sitä lomaa taas tuli,että pätkähti.Kaverilla olis tallissa vanha (-83) mallin cb honda 750cc ja kuulemma ei vielä siitä aio luopua,jos noi lekurit kekkaa,millä hänet saa taas tolpilleen.

Syyskuu 17, 2014, 08:27:15 ap
Vastaus #79

Arvo Luopakka

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 203
Onkohan tuon kaahailijan pyörän mittarissa joku rajoitin 300 kohdalla kun 299 näyttää vaikka varmaan ajaa kovempaakin.
A chase at 300 Kmh Wow !

Suomessa poliisi tulee varrmaan koputtelemaan ovelle jos tuollaisen videon laittaa tuubiin.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 17, 2014, 08:30:45 ap kirjoittanut Arvo Luopakka »

Syyskuu 17, 2014, 11:19:07 ap
Vastaus #80

Martti Hänninen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 849
Onkohan tuon kaahailijan pyörän mittarissa joku rajoitin 300 kohdalla kun 299 näyttää vaikka varmaan ajaa kovempaakin.
A chase at 300 Kmh Wow !

Suomessa poliisi tulee varrmaan koputtelemaan ovelle jos tuollaisen videon laittaa tuubiin.
Se on jo aikoja sitten tehty sopimus, alkuvuosien busissa oli viisarimittaressa 340, kun mie ostin ensimmäisen busan -03 oli enää 280, ja senjälkeen pelkkiä viivoja, kun moista kauppiaalta kyselin, kertoi että ovat tehneet herrasmies sopimuksen, lukemaa 300 ei ilmesty enää tauluun vaikka verme sen kulkisikin, eikä ole analoogi mittareissa ihmisten kauhuna ;D

Syyskuu 17, 2014, 11:58:17 ap
Vastaus #81

velipuukka

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 504
Kaikennäköistä hullua tuli nuorempana touhuttua, muttei sentään tommosta...
Tosin ei ne pyörät silloin ihan noin kovaa kulkeneetkaan...
 :P

Syyskuu 21, 2014, 13:00:13 ip
Vastaus #82

Harri Kauranen

  • Vieras
Heitin siinä juur pienen lenkuran ja lähdin liikkeelle ihan paitahihasillaan.Kypärä päähän ja menoksi.No tossa kudenkympin alueella vielä ihan ok,mutta kun oli sata vauhtia,rupes jo vähän viluttaan,eli takas kuuteenkymppiin.Kyllä se silti vielä tähän aikaa vuodesta on hienoa pöristellä.

Syyskuu 22, 2014, 11:19:15 ap
Vastaus #83

Harri Kauranen

  • Vieras
No tänään laitoin jo ajotakin ja hanskat.Lähin kaheksalta kotoo riihimäkeen,eli hämeenlinna-riihimäki-hämeenlinna.Keli oli oikeastaan upee ja lämmintäkin oli aamulla 12 astetta.No menin vanhaa kolmostietä,mutta tulin takas sieltä ryttylän kautta.Viisnelosella juttelin prätkäpoliisin  kanssa röökin verran ja mukavat jutut oli kaverilla.On ne hyviä heppuja nekin.Tulin juur kotiin ja molemmat peukalot ihan puuduksissa,mutta muuton ok olo.Kyllä näin alkusyksystä vielä on hienoo ajella,vaikka kyllähän kesä taas on kesä.

Lokakuu 03, 2014, 16:25:25 ip
Vastaus #84

Antti Jokinen

  • Vieras
Koska ajanlaskumme alkaa vuodesta yksi, eli vuosiluvut ovat järjestyslukuja, alkaa uusi vuosisata aina vasta kun sadas vuosi on kulunut loppuun. Ensimmäinen vuosisata oli siis vuodet 1-100 ja seuraava 101-200 jne.

Urho Kekkonen syntyi vuonna 3.9.1900. Millä vuosisadalla hän siis syntyi?

Lokakuu 03, 2014, 18:52:44 ip
Vastaus #85

Martti Korhonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2501
Koska ajanlaskumme alkaa vuodesta yksi, eli vuosiluvut ovat järjestyslukuja, alkaa uusi vuosisata aina vasta kun sadas vuosi on kulunut loppuun. Ensimmäinen vuosisata oli siis vuodet 1-100 ja seuraava 101-200 jne.

Urho Kekkonen syntyi vuonna 3.9.1900. Millä vuosisadalla hän siis syntyi?

Jeesus syntyi vuonna suurin piirtein 7eaa - 2eaa. Ajanlasku on aikoinaan aloitettu hänen syntymästään. Kun vähennetään Jeesuksen syntymän ja ajanlaskun aloittamisen välinen poikkeama, saadaan oikea vuosiluku ja voidaan sanoa, että Kekkosen syntymäaika on noin 3.9.1893-3.9.1898 jKr. Kun kuitenkin lasketaan Kekkosen elämää, tulee ottaa huomioon, että Kekkosta on pidetty eräänlaisena pelastajahahmona Suomen historiassa. Jos myös Kekkosen kohdalla pätee messiaiden tapa syntyä ennen syntymävuottaan, niin Kekkonen saattoi syntyä muutaman vuoden ennen Kekkosta. Todennäköisesti hän siis syntyi noin 3.9.1886-3.9.1891 - noin 3.9.1891-3.9.1896. Vastaus on siis: 19. vuosisadalla.
Priimaa tulee vaikka sekundaan tähtää.

Lokakuu 08, 2014, 19:05:31 ip
Vastaus #86

Harri Kauranen

  • Vieras
Mistä hemmetistä oikein tommonen jeesuksen syntymäaika tulee ja onko koko jeesusta edes ollu olemassakaan,itse hiukan epäilen.No vaikka epäilenkin,ei tarvi pakanaksi silti luulla,on vaan semmonen olo.

Lokakuu 08, 2014, 20:20:10 ip
Vastaus #87

Antti Jokinen

  • Vieras
Oliko Jeesus historiallinen henkilö vai myytti, ei ole pointti tässä asiassa, eli ei uskonasioista ole kysymys.
Faktaa on se, että ajanlaskumme perustuu Jeesuksen oletettuun syntymävuoteen. Nykyisen tietämyksen valossa tuo oletus meni aikanaan muutaman vuoden pieleen. Mitään dokumenttia ei ole säilynyt, eli kaikki on vain spekulointia.

Pikku pähkinä:
Mikä vuosiluku seurasi vuotta 1 eKr?
a) 0 eKr
b) 2 eKr
c) 1 jKr


Lokakuu 08, 2014, 20:48:31 ip
Vastaus #88

Jouko Pajunen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 656
Varmaankin 1jKr.

Noita kahta ensimmäistä ei tunnettu vielä silloin.

Lokakuu 11, 2014, 19:01:56 ip
Vastaus #89

Harri Kauranen

  • Vieras
Tein tossa äsken pienen kävelylenkin.Jutteli yhden herran kanssa semmosen kilsan matkan verran niitä näitä.Hän puhu,että kesällä lääkäri otti häneltä kortin pois ja hänellä ikää vasta 60v.Sitä hän kummasteli,kun itse ei edes ole huomannut mitään,mikä ajamista haittaa,mutta se lekuri oli vaan nähny hänet vaaralliseksi kuljettajaksi.Saiskohan sen kortin takas,jos kävis vaikka toisella lekurilla.