No minä ainakin olen sitä mieltä, että ilman nykyisenkaltaista aseteknologiaa sotaväkien (sekä valtiollisten että terrotististen) käytössä maailma voisi hyvinkin olla hienompi paikka.
.
Toisekseen tieteellisen tutkimustyön tulokset puhuvat sen puolesta, että aseilla on taipumus nostaa ihmisten aggressiotasoa. Voi siis joissain tapauksissa olla, että ilman asetta sappi ei olisi edes kiehahtanut tappamiseen saakka. Asiaa tutkinut psykologian emeritusprofessori Leonard Berkowitz linkin takana olevassa artikkelissa mainitseekin, että “Guns not only permit violence, they can stimulate it as well. The finger pulls the trigger, but the trigger may also be pulling the finger.” (suomennettuna jokseenkin näin: "Aseet eivät ainoastaan mahdollista väkivaltaa, vaan voivat myös kannustaa siihen. Sormi on se, joka liipaisinta vetää, mutta myös liipaisin saattaa vetää sormea puoleensa.")
En minä tätä sillä, että kaikki aseet tulisi kieltää. Ei maailma vain toimi niin. Eiköhän se suurin ongelma ole tuolla toisessa asekeskustelussakin jo mietiskelty ihmisten pahoinvointi.
Nyt puhut läpiä päähäsi tuossa ensimmäisessä lauseessa.Niin kauan kuin ihmiskunnan historiaa jotenkuten tunnetaan, on aina käyty sotia jo paljon ennen kuin käyttökelpoiset ruutiaseet keksittiin. Tiedät sen itsekin että jo ennen miekkoja ja keihäitä oli jos jonkunlaista astaloa kun naapurin kimppuun piti päästä. Keinot siihen löytyneet. Mitä taas tulee siihen että ase kannustaisi väkivaltaan on minun mielestäni melkoista huuhaata. Esim. isoissa kisoissa on suomessakin satoja osallistujia aseineen yhdessä paikassa. Miksi niissä ei koskaan tapahdu kuvailemaasi "vetoa liipaisimeen"? Siellähän ne sun mukaan kyttäilee että pääsisi poksauttamaan naapuria kun on välineetkin tarjolla. Se on taas sitten kokonaan eri asia onko jokainen aseen hallussapitäjä kelvollinen pitämään asetta kaapissaan. Niihin päätökset on tehnyt jokaisen kohdalla paikallinen poliisi joten syyttävän sormen pitäisi osoittaa siihen suuntaan. Tänä päivänä onneksi hallussapitolupia perutaan aika herkästi, muutama rattijuoppous, pahoinpitely, laiton uhkaus tai toistuva narahtelu kovista ylinopeuksista vie aseluvat samantien. Eli poliisi katsoo että henkilö ei kykene toimimaan sääntöjen mukaan.
Edelleen olen sitä mieltä että ase sinällään ei tapa, eikä täysipäinen ihminen tapa. Ja ne vähemmän täysipäiset tappaa sitten miten tappaa,välineitä on maailma täynnä. Vaikka omin käsin tai kivellä kolhimalla.
Höh. Eihän tässä siitä ole kyse ollutkaan, että ovatko ihmiset tappaneet ennen moderneja aseita vai eivät. Totta kai ovat tappaneet. Enhän minä tässä päinvastaista ole väittänytkään. Olenpahan vain sitä mieltä, että esimerkiksi toinen maailmansota olisi ollut vähemmän kurja tapahtuma sen ajan ihmisille, jos ydinaseita, palopommeja, raskaita pommikoneita ja sen sorttisia ei olisi ollut armeijoiden käytössä. Jos vaikka nyt Saksa olisi ärhennellyt kivet kourassa niin vähemmällä kurjuudella olisivat lontoolaiset päässeet. Lappikin olisi saattanut jäädä vähän ehjemmäksi.
Ja sitten tuo tutkimusasia. Tutkimuksen tekijät eivät väitä, että kun aseen näkee niin sillä alkaa ammuskelemaan ihmisiä. Eihän siinä olisi mitään tolkkua. Sitä he väittivät, että ase voi lisätä vihan tunnetta. Ja uskon sen pitävän paikkansa kun sällit on asiaa vuosikausia tutkineet. Kun sappi kiehahtaa ihan kunnolla, niin se seinällä oleva ase saattaa olla se viimeinen niitti joka saa ihmisen surmatyöhön. Se voi lisätä aggressiivisuuden tunnetta ja toimia välineenä vihan purkamiseen. Nykyäänhän ne aseet pitää säilyttää kaapissa tietysti, ei seinillä roikkumassa. Joka tapauksessa nuo tutkimukset osoittavat sen, että vaikka ihminen sitä liipaisinta painaakin niin kyllä sillä aseellakin voi olla asiassa osansa. Ja mainitsenpa nyt vielä ymmärtäväni sen, että kaikki aseen käyttäjät
eivät ole järjettömiä murhamiehiä.
Sinun pitää vähän luottaa siihen, että muillakin keskustelijoilla on hiven järkeä päässä. Eihän tästä mitään tule jos laitetaan ihan tolkuttomia sanoja muiden keskustelijoiden suuhun.