Kävimme bussiliikenneyrittäjänä Savo-Karjalassa toimineen Juhani Ruposen kanssa Tanelin kotona maaliskuussa 2010. Tein hänestä ison haastattelun, kun lähitulevaisuudessa miehelle lähestyi 75v. ikäpaalu. Sydämellisen lämmin ja herkkä ihminen "Tantta" oli ja hyvä ilmapiiri henki vieraankin tuntoina myös perheen sisällä. Viimeisen kerran olimme puhelinyhteydessä vajaat pari vuotta sitten. Silloin Taneli kysyi mielipidettäni suuren palkintokokoelmansa arvosta. Hänen olohuoneessaan Savonlinnassa oli suuri lasivitriini täynnä pokaaleita ja muita hienoja palkintoja. Seiniä koristivat lukuisat kunniakirjat.
Kun sanoin miehelle, että kokoelma on mittaamattoman arvokas vielä hänen lapsilleenkin, Taneli sanoi: "Enhän minä myyntiä muuten harkitsisikaan, mutta kun tuo pieni eläke ei riitä uusiin hampaisiin ja sellaiset minä välttämättä tarvitsen" Kyllä se nosti palan kuulijan kurkkuun: näinkö vähän meillä Suomenmaassa lukemattomilla kilpakentillä todella näkyvästi ansioitunutta miestä arvostetaan. Sen lisäksi hän Raili-vaimonsa kanssa kasvatti suurperheen maailmalle - vieläpä niin, että kunniakasta Lepo-nimeä ajatellen "hattu ei ole jäänyt kannon päähän", kuten sanotaan!
Rauha Tanelin muistolle!
Alussa kerrotun haastattelumatkan tulokset ovat luettavissa Huimapyörän numerossa 1/2011 sekä Mobilistissa numero 2/2011.
edit: tarkensin haastattelun ajankohdan oikeaksi.
