Sitten hiukan historiaa:
On tunnettu tosiseikka, että Neuvostoliitossa kansaa koulittiin jos jonkinlaisilla keinoilla. Valtion propagandakoneisto oli varsin ahkera: laitettiinpa muun muassa taidemaailma palvelemaan järjestelmää kehittämällä sosialistisen realismin tyylisuunta. Väestöön pyrittiin tällä tavalla istuttamaan ihanteita, joita ajateltiin kommunismia kohti kehittyvässä yhteiskunnassa tarvittavan.
Monien muiden ihmisluonnon osa-alueiden ohella kärsivällisyyttä ja peräänantamattomuutta pidettiin neuvostokansalaiselle tärkeänä luonteenpiirteenä. Olihan peräänantamattomuuden puutteen vaaroista saatu tuntuvia näytteitä toisen maailmansodan alkunäyttämöillä. Vuonna 1945 perustettiin komitea, jonka tarkoitus oli korjata asia. Millä keinolla Uuden Ajan neuvostokansalaisesta saataisiin kärsivällinen ja peräänantamaton? Pian huomattiin, että näitä henkisiä voimavaroja ei voi edistää ainoastaan taiteen keinoin. Insinöörikunnan huiput kutsuttiin mukaan tähän tärkeään hankkeeseen.
Erään kokousiltaman jäljiltä löydettiin tyhjän votkapullon pohjaan tarttunut suttuinen paperi, josta pystyttiin tulkitsemaan seuraava sanapari: "Normal katastrof". Nykyisille itäpyöräharrastajille tämä lentävä lausahdus on jo aivan tuttua kauraa, mutta 1940-luvulla lause edusti uusinta uutta kansanluonteen muokkauksen saralla. Tästä alkoi myös muutamien hyvin tuntemiemme neuvostokulkuneuvojen tarina. Ei mennyt montaakaan vuotta, kun sotasaaliina saaduista saksalaisista huipputason piirustuksista ja kokoonpanolinjoista oli taitavan insinöörikunnan käsissä muokattu normal katastrof -aatteen mukaiset versiot.
Eräs tämän historiallisen tapahtumaketjun konkreettisista todisteista, malli IC 56 tarkemmin sanottuna, on allekirjoittaneen omistuksessa. Uskallan väittää paneutuneeni tarkasti kyseiseen kappaleeseen ja en voi muuta kuin ylistää sitä taitoa ja nerokkuutta, jota neuvostoinsinöörit ovat työssään osoittaneet. Olen omistanut mainitun moottoripyörän noin 9 kuukauden ajan, eikä sen kärsivällisyyttä ja peräänantamattomuutta kehittävä vaikutus ole vieläkään laantunut. Päinvastoin, olen ollut niin tyytyväinen tähän henkisen kasvun mahdollisuuteen, että olen irrottanut pyörästä moottorin jotta voin kehittää itseäni myös olohuoneessa. Vaihteisto on ollut nyt kaksi päivää vuorotellen levällään ja kasattuna, eivätkä vaihteet vieläkään asetu jämptisti kohdalleen. Voiko tässä enää muuta tehdä kuin kohottaa toiveikkaan katseensa tulevaisuuteen ja kuiskata hiljaa, mutta päättäväisesti: Normal katastrof!
