Kyllä minusta moottorpyöräin sielukkuutta passaa pohtia, ei siinä mitään, mutta minusta se on varsin henkilökohtainen juttu minkä pyörän kokee sielukkaana. Ei se sielu siinä pyörässä ole, vaan itse kunkin ajatuksissa. "Kauneus on katsojan silmässä". Ihmetyttää vain tuo ehdottomuus ja se, että esitetään oma näkemys asiasta täytenä totuutena.
Itse pidän Jawaa merkkinä, johon liittyy tietty "sielukkuus" tai "henki". Sillä on kuitenkin ollut iso merkitys Suomen maassakin aikoinaan. Metsurit ja muut liikkuvaiset työntekijät ovat niillä työmaille ajelleet, ja maaseudulla on lähdetty huvitteluihin ja muihin paljolti juuri näillä peleillä. Siitä jos jostain pyörä sitä henkeä saa!
Itse olen mahdollisesti Jawaa hommaamassa ensimmäiseksi pyöräksi ja minua ilahduttaa suuresti ajatus siitä mitä kaikkea tulevalla pyörälläni on mahdollisesti tehty. Se on saattanut esimerkiksi aukaista ihan uuden maailman jollekin maalla asuvalle nuorukaiselle kun on päässyt entistä paremmin liikkumaan pitkiäkin matkoja. Tai sitten sillä on voitu käydä tekemässä pitkää päivää metsätöissä. Ehkä sitä on pidetty silmäteränä ja huollettu ja puunattu ylpeänä. Itsellenikin se uusia liikkumisen mahdollisuuksia avaa, aion myös matkata sillä silloin tällöin metsätöihin kauniiseen Savon maahan, ja pitää siitä hyvää huolta. Näissä jutuissa se pyörän sielu on. Tuleva pyöräni on ehkä ollut iso ja tärkeä osa jonkin nuoren miehen elämää 50 vuotta sitten, ja nyt siitä tulee yhtä lailla iso ja merkittävä osa minunkin elämääni. Pyörän perinne jatkuu eteenpäin, se saa arvoisensa käytön. Voin jo kuvitella kuinka parkkeeraan pyörän klapikoneen viereen ja kaivaa termospullon esiin parin tunnin ajelun jäljiltä. Katselen, tuumailen ja pistän traktorin pyörimään. Näitä juttuja sitä sitten tulee myöhemmin lämmöllä muisteltua. Ja jolle kulle muulle pyörä on jo ollut tällä tavalla merkittävä vekotin, ainakin melkoisella todennäköisyydellä.
Moottoripyörä ei ole muuta kuin kasa erilaisia metalleja, muoveja jne. Pyörän sielukkuus on minusta siis sen ja omistajan suhteessa. Tai sitten pyörän historiassa, mutta nimenomaan katsojan silmässä. Itse en pidä esimerkiksi monia jenkkipyöriä erityisen sielukkaana, niistä puuttuu sitä jotain, mitä nyt vaikka Jawassa on. Ne ovat aika pitkälti mahtailevia ja näyttäviä. Itäpyörässä on nöyryyttä. Sitä, kun ei ole tarkoitus pröystäillä vaan sopeutua olosuhteisiin. Jenkkipyörät yleensä ottaen ei ole minusta sillä tavalla historiallisesti merkittäviä Suomen maan näkökulmasta kuin itäiset vehkeet joiden kanssa täällä on työskennelty ja vietetty vapaa-aikaa puolivälissä viime vuosisataa. Nämä jutut on minulle olennaisia, muille ne ei sitä välttämättä ole. Itse en saa isosta, puunatusta jenkkipyörästä, tai vaikka nojatuoli-japanilaisesta irti sitä tunnelmaa kuin varmasti moni muu saattaa saada, mutta ei se ole minusta mikään syy pilkata niitä pyöriä.
Minusta se, että kokee pyörässään olevan jotain "sielua" tai "henkeä" on iso osa tätä harrastusta. Ja se on nimenomaan henkilökohtainen juttu jota ei minun mielestä ole erityisen fiksua pistää halvalla. Mikä siinä on niin paheksuttavaa, että minä nautin elämästäni Jawan kanssa? Tai sitten kiroilen tien laidassa Jawan poksahdettua, ihan sama, teen mitä teen. En vain pysty ymmärtämään mikä siinä on niin vialla, että joku muu siitä asiasta jaksaa huomautella siitä kerta toisensa jälkeen.
Jos Vesalla on provosointi mielessä niin silloin hän on kyllä hommassaan onnistunut. Ainakin itse olen näköjään provosoitunut, näinkin pitkän tekstin verran...
