Monelle johtajalle 50 prosentin palkankorotus Kauppalehti.fi 3.1.2013 11:42"Pörssiyhtiöiden johtajien palkat ovat pääosin nousseet viime aikoina. Kovimman palkankorotuksen kuittasi toissa vuonna Stora Enson Jouko Karvinen, jonka ansiot nousivat 132 prosenttia. Ilta-Sanomat on listannut kovapalkkaisimmat yritysjohtajat vuoden 2011 verotietojen perusteella ja laskenut näiden saamat palkankorotukset. Hissiyhtiö Koneen Matti Alahuhta on yritysjohdon kovapalkkaisin 4,2 miljoonan euron vuosituloillaan."UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sai vajaan 16 prosentin palkankorotuksen 3,4 miljoonaan euroon.Moni yritysjohtaja kasvatti tuloja liki puolella. Muun muassa Nokian Renkaiden Kim Gran, jonka ansiot nousivat peräti 50 prosenttia 2,9 miljoonaan sekä Fortumin Tapio Kuula, jonka palkka nousi 47 prosenttia 2,2 miljoonaan euroon. Myös Keskon Matti Halmesmäki ja Fazerin Karsten Slotte kirjasivat noin 45 prosentin palkankorotuksen. Halmesmäen ansiot olivat reilut 1,2 miljoonaa ja Slotten vajaat 1,2 miljoonaa. Suhteellisesti kovimman palkankorotuksen kuittasi kuitenkin metsäyhtiö Stora Enson Jouko Karvinen, jonka ansiot Kauppalehden Balance Consultingin mukaan kasvoivat 132 prosenttia lähes kolmeen miljoonaan euroon. Myös Konecranes Pekka Lundmark yli kaksinkertaisti tienestinsä 1,3 miljoonaan euroon.